— Ajattelin vain viedä kiväärini tuonne riihen nurkalle, näytti olevan hyvä paikka.
Mies ei tunnu välittävän siitä, että toisella nurkalla punikkien »kukko» tatattaa.'
Pohjan Poikain tappiot tässä ratkaisemattomassa taistelussa olivat melkoiset. Pataljoonankomentaja, jääkärikapteeni Hannula haavoittui pahasti. 1:nen komppania menetti kaatuneina 3 sotilasta, Anselm Jokisen, Eino Jääskeläisen ja Erkki Niskasen, ja haavoittuneina 1 upseerin, komppanianpäällikön, jääkärivänrikki Korhosen, 1 aliupseerin ja 3 sotilasta, 1:nen K.K.K. haavoittuneina 1 aliupseerin ja 4 sotilasta ja 3:s komppania haavoittuneena 1 sotilaan.
Sotilas S. kuvaa peräytymisretkeä seuraavasti:
»Saamme käskyn vetäytyä takaisin. Raskas konekivääri ja pari ryhmää jalkamiehiä jäävät jäljelle.
»Alhaalla sovitellaan kaatuneita ja haavoittuneita pariin konekiväärirekeen, ja vereen tahrautuneen lumikentän halki ruumissaatto työntyy pimeään metsään. Ilma on muuttunut pyryiseksi. Raskaat lumihiutaleet paiskelevat toisiaan raivoisina — on myrsky ja yö.
»Talossa metsän takana asukkaat valvovat. Vilusta väristen he seisovat odottamassa. Painamme päämme alas, eivätkä hekään tee yhtään kysymystä, mutta silmissä loistaa mykkä arkuus, kun ruumisreet sivuuttavat harmajat kylät hankien keskellä.»
Osasto yöpyi Pytseppaan. Aamulla, 19.3., klo 8,30 Telvaa kohden liikkeelle lähetetty taisteluvahvuinen patrulli totesi kylän olevan vihollisesta vapaan. Punaiset olivat vetäytyneet sieltä enempää vastarintaa tekemättä kaksi tuntia aikaisemmin. Komppania ja patteri marssivat senjälkeen Telvaan jätettyään 1 joukkueen Pytseppaan. Telvaan oli sillä välin saapunut 70 vihollisen ratsumiestä, jotka Pohjan Poikain lähestyessä lähtivät kiireesti pakoon. Suomalaiset majoittuivat senjälkeen kylään saaden erinomaiset asemat, varmistivat eri suuntiin ja ryhtyivät vilkkaasti tiedustelemaan.
* * * * *
Melkein kaikkien Pohjan Poikain jalkineet, joiden huonosta laadusta jo ennen on ollut puhe, olivat riekaleina. Sotilaat saivat marssia peninkulmamääriä syvässä lumessa ja seisoa tuntikausia vartiossa purevan pakkasen kynsissä melkein ilman minkäänlaista suojaa jaloissa. On helppoa ymmärtää, mitä tämä merkitsee joukkojen sotakelpoisuuteen nähden, etenkin, kun on kysymys melkein yhtämittaisesta marssimisesta, taistelemisesta ja vartiossa seisomisesta ilman lepoa. Yhä useampien Pohjan Poikain täytyi poistua riveistä jalat paleltuneina.