2. Apuretkikunnan alkuvaiheet.
Heti joulukuun 20 p:n kansalaiskokouksen jälkeen, kun yrityksen johtoon oli saatu kaikkien porvarillisten puolueiden luottamusmiehiä, jotka nauttivat suurta arvonantoa kaikkialla maassa, pääsi avustustoiminta täyteen vauhtiinsa. Eri aloilla kilpailtiin ripeässä toiminnassa.
Se, että sanomalehdet kaikkialla maassa asettuivat miltei poikkeuksetta hankkeen puolelle, todistaa puolestaan, miten yleinen oli kansassamme halu auttaa virolaisia, ja miten lujasti uskottiin omiin voimiin. Sanomalehdistön antama tuki oli avustustoiminnalle hyvin tärkeä suuren päämäärän saavuttamiseksi. Apuretkikunnan Viroon lähettämisajatuksen ensimmäisenä julkisuudessa esittänyt »Uuden Päivän» toimittaja Yrjö Koskelainen saattoikin siten kirjoittaa lehtensä pääkirjoituksessa joulukuun 28 p:nä:
»Me panemme erikoisella mielihyvällä ja kansallisella ylpeydellä merkille, että suomalainen maaseutulehdistö kauttaaltaan, puoluekarvaan katsomatta, on myötämielisesti suhtautunut Viron auttamiseen.»
Vain eräiden ruotsinkielisten sanomalehtien taholta osoitettiin kylmäkiskoisuutta. Nekin tunnustivat kyllä avunannon Virolle olevan Euroopan kulttuuriyhteisön velvollisuuden, mutta tahtoivat, että Suomi jättäisi suurille länsivalloille avustustoiminnan, joka saattaisi tuoda mukanaan meidän nuorelle valtiollemme vaaroja ja kansallemme kärsimyksiä. Epäilemättä tämä käsitys oli vallalla joissakin suomalaisissakin piireissä, niinkauankuin luultiin, että Englanti tulisi ottamaan Viron suojelukseensa. Mutta kun sitten havaittiin Englannin rajoittuvan Viron rannikkojen suojelemiseen ja aseiden lähettämiseen ja bolshevikien lähenevän jo Tallinnaa, jolle ei enää olisi ehtinytkään saapua apua muualta kuin Suomesta, ei enää käynyt epäröiminen. Maamme ruotsinkielinen väestö ei avustustyössä suinkaan vetäytynyt syrjään, vaan otti siihen suurella innolla osaa.
Sotilaallinen järjestelytyö avustustoiminnan alkuaikoina jäi sotilastoimikunnalle. Mutta sekään oli tuskin milloinkaan kokonaisuudessaan koolla. Järjestelytyö oli suoritettava tulisella kiireellä. Tärkeät asiat vaativat mahdollisimman nopeata ratkaisua. Sotilastoimikunnan töihin ottivat aktiivisesti osaa maisteri Ruuth puheenjohtajana, maisteri Kaukoranta, joka hoiti toimikunnan kansliaa, tohtori Kettunen ja tohtori Hj. Göös. Arvokasta apuaan antoivat maisteri E.E. Kaila, tuomari V. Puustinen, maisteri E. Välikangas y.m., jotka kuuluivat toimikuntaan. Maisteri Ruuth oli vilkkaissa neuvotteluissa sotaministerin, kenraali Waldénin kanssa, joka osoitti kaiken aikaa suurta mielenkiintoa ja hyväntahtoisuutta apuretkikuntaa kohtaan. Monet alemmat sotilasviranomaiset sensijaan suhtautuivat puuhaan välinpitämättömästi ja aiheuttivat paljon harmia ja ajanhukkaa. Sotilastoimikunnan onnistui kuitenkin pitkillä neuvotteluilla saada asiat luistamaan. Apuretkikunnan tarpeisiin varattiin aluksi Uudenmaan kasarmin päärakennus ja sittemmin Merikasarmi Katajanokalta.
Maisteri Ruuth kertoo sotilastoimikunnan työskentelystä alkuaikoina:
»Mitä sotilaskomitean toimintaan joulukuussa 1918 tulee, lisään vielä, että henkilökohtaiset neuvottelut Ekströmin ja Kalmin sekä pääintendentti Göösin kanssa heidän ehdoistaan ja eduistaan, työnjaosta, velvollisuuksista j.n.e. sekä Viron hallituksen suostumuksen hankkiminen kaikkiin näihin ottivat huomattavasti aikaa. Työ oli siis etupäässä järjestävää ja alkuunpanevaa, neuvotteluja ja erilaisten intressien sovittelua. Ekström ja Kalm neuvottelivat kaikissa tärkeissä kysymyksissä, myös usein henkilö- ja nimitysasioissa, sotilaskomitean aktiivisten jäsenten kanssa.»
Aluksi toimi vapaaehtoisten luetteloimistoimisto vain Helsingissä, jossa rykmenttien upseerit sotilastoimikunnan jäsenten avustamina ottivat vastaan ilmoittautumisia Ylioppilastalolla. Sen johdosta saapui maaseudulta kirjeitä, joissa pyydettiin paikallisten kanslioiden ja värväystoimistojen perustamista maaseutupaikkoihinkin. Eräässä niistä kirjoitetaan m.m.:
»— — — on välttämätöntä, että veljeskansamme auttamiseksi alulle pantu apuretkikunta-aate laajennetaan koko maata, siis myös maaseutua käsittäväksi, maaseudulla on näet paljon viime talvena mukana olleita rintamamiehiä, jotka palavasti ovat odottaneet tilaisuutta päästä Viron avuksi. Mieliala maaseudulla, ainakin Mikkelin läänissä, on sangen innostunut. Kun kuitenkin, mikäli lehdistä huomasin, kanslia vapaaehtoisten ilmoittautumista varten on järjestetty ainoastaan Helsinkiin, ja kun halukkaiden maaseudulta näin ollen on vaikeaa ja joissakin oloissa suorastaan mahdotonta ilmoittautua osanottajiksi retkikuntaan, rohkenen esittää, että tällaisia kanslioita ja asiaa ajavia paikallisosastoja perustettaisiin myös maaseudulle, kunkin läänin pääkaupunkiin. Tämä olisi välttämätöntä asiassa pikaisiin tuloksiin pääsemiseksi. Myös tulee tämän kautta asian ja apuretkikunnan taloudellinen asema, s.o. rahavarat ja varustus, nopeimmin ja parailla tuloksilla järjestetyksi. Maaseudulla on paljon henkilöitä, jotka raha-avustuksella tulevat asiaa auttamaan. Myös vapaajoukkojen järjestelyssä on suuri merkitys sillä, että paikallisoloja pidetään silmällä.