Jos Skandinaavian maat saataisiin vielä tukemaan tätä liittoa, olisi muuri Venäjää vastaan tulevaisuudessa kyllin vahva.
Se, mitä me nyt toivomme, sanoi ministeri, on, että itsenäisyytemme tulisi lopullisesti tunnustetuksi, ja myöskin, että alettaisiin pohtia kysymystä siitä, millä tavoin tällä hetkellä yhdessä taistelevien veljeskansojen vastaiset suhteet olisi järjestettävä.»
Tässä yhteydessä kannattaa mainita vielä muudan historiallinen juhlatilaisuus. Tammikuun 19 p:nä oli Tallinnan »Estonia» teatterin musiikkisaliin järjestetty »Suomen ilta» vastineeksi samaan aikaan Suomessa vietetylle »Viron viikolle». Tilaisuudessa oli läsnä m.m. Viron väliaikaisen hallituksen jäseniä, virolaisten ja suomalaisten sotajoukkojen ylipäällystöä sekä Tallinnaan saapuneita Viron avustustoimikunnan edustajia. Ohjelmassa oli m.m. maisteri V. Ernitsin puhe, jossa esitettiin näkökohtia edellytysten luomiseksi veljeskansat valtiolliselle liitolle. Lyhyin ohjelmanumero teki kuitenkin suurimman vaikutuksen. Viron armeijan ylipäällikkö nousi yleisön joukosta seisomaan ja ilmoitti juuri saaneensa tiedon, että edellisenä iltana Narva oli valloitettu suomalaisten vapaaehtoisten avulla. (Tieto siitä saapui vasta ylipäällikön juhlaan lähtiessä syystä, että lennätin- ja puhelinjohdot oli hävitetty ja niitä ei suomalaisten nopean etenemisen ja insinöörijoukkojen vaillinaisten varustusten takia oltu ennätetty riittävän nopeasti panna kuntoon.) Harva läsnäolija lienee tämän kuultuaan pysynyt äänettömänä, siksi voimakkaina ja yhtäjaksoisina, kerrotaan, kaikuivat eläköön-huudot.
Viron Avustamisen Päätoimikunnan puheenjohtaja, tohtori Louhivuori nousi senjälkeen onnittelemaan pää- ja sotaministeri Pätsiä ja lausui toivomuksenaan, että ylipäällikkö, eversti Laidoner korotettaisiin tapauksen johdosta kenraaliksi. (Näin tapahtuikin seuraavana päivänä; tohtori Louhivuoren ehdotuksen johdosta vai muutenko, on tuntematonta.) Ohjelman lopussa oli vielä orkesterinumero, jota tuskin milloinkaan lienee esitetty sopivampana hetkenä, Kajanuksen sovittama marssi »Kaarle XII Narvan luona». Narva, jonka kentillä ja muureilla suomalaista sotilasverta niin monasti oli menneiden vuosisatojen kuluessa vuotanut, oli jälleen saanut nähdä suomalaista sotilaskuntoa.
3. Viron Avustamisen Päätoimikunnan alkutoiminta.
Kohta kun Viron avustustoimikunta joulukuun 20 p:nä oli valittu, kokoutui se henkivakuutusyhtiö »Salaman» huoneistossa, jossa useimmat kokoukset myöhemminkin pidettiin. Vain muutamia jäseniä saapui sinne, mutta toiminta päätettiin kuitenkin viipymättä panna alkuun. Puheenjohtajaksi valittiin tohtori Louhivuori ja varapuheenjohtajaksi tohtori Ivalo. Ylläpitämään yhteyttä sotilastoimikunnan kanssa ja ottamaan osaa sopimuksen tekoon Viron hallituksen kanssa valtuutettiin senaattori Frey ja valvomaan taloudellisia asioita pankinjohtaja Honkajuuri. Myöhemmin valittiin hänen kanssaan tarkastamaan intendenttuurin toimintaa johtaja Lavonius. Kansliapäällikkönä ja sihteerinä toimi toistaiseksi tohtori af Heurlin. Kaikki toimikunnan jäsenet suorittivat työnsä koko ajan ilman mitään palkkaa tai palkkiota, samoinkuin myöskin toimikunnan myöhemmin valitut rahastonhoitajat ja useimmat alatoimikuntien puheenjohtajista.
Kokouksessa joulukuun 27 p:nä hyväksyttiin lopullisesti toimikunnan nimeksi: Viron Avustamisen Päätoimikunta, ruotsiksi: Centralkommittén för Estlands Undsättning.
Alkuaika käytettiin järjestelytyöhön. Maaseudun paikalliset toimikunnat ja värväystoimistot alistettiin Päätoimikunnan välittömään johtoon, samaten maisteri Ruuthin johtama sotilastoimikunta, jota yleensä siitä lähtien kutsuttiin sota-asiaintoimikunnaksi. Päätoimikunnan alaisina työskenteli vielä erikoisia toimikuntia sairashoitoa, propagandaa, varainkeruuta ja raha-asioita varten sekä kanslia- ja huoltokomiteat. Päätoimikunnan rahastonhoitajaksi hyväksyttiin rouva Gunilla Giers ja sihteeriksi ylioppilas Erkki Lepistö.
Päätoimikunnan puheenjohtaja, tohtori Louhivuori teki toisessa kokouksessa selkoa siihenastisesta toiminnasta seuraavaan tapaan:
Joukkoihin oli otettu etupäässä sotilaallista kokemusta omaavia, joten tämän puolen voitiin katsoa olevan järjestyksessä. Viron hallituksen kanssa oli ryhdytty neuvotteluihin yli sovitun miesluvun ilmoittautuneiden kustantamisesta. Niitä oli siihen mennessä kertynyt jo tuhatkunta miestä. Tohtori Kallas oli ilmoittanut puheenjohtajalle virolaisten nyttemmin saaneen englantilaisilta kiväärejä ja konekiväärejä sekä ampumatarpeita niihin. Suomesta oli annettu 20 vanhempimallista tykkiä ja 500 ammusta kutakin varten. Vastikään virolaiset olivat pyytäneet saada vielä lisäksi 4 uusimallista pikatykkiä ja 4 nykyaikaista kenttätykkiä. Tallinnaa vastaan hyökkäävien bolshevikien lukumäärän virolaiset olivat arvioineet 10.000:ksi. Heillä itsellään oli n. 5.000 miestä, joiden mielet olivat aivan masentuneet. Vain suomalaisten pikainen tulo saattoi enää pelastaa virolaisten aseman. Ensimmäinen vapaaehtoinen komppania lähtisikin Viroon jo seuraavana sunnuntaina luutnantti Anto Eskolan johdolla.