Katsoen Inkerin kysymyksen tärkeyteen Suomelle Päätoimikunta päätti vastedeskin avustaa Inkerin hoitokomiteaa antamalla sen toivomuksille moraalista kannatustaan ja esittämällä niitä hyväksyttäviksi, mikäli hoitokomitea tarvitsisi Päätoimikunnan apua tässä suhteessa.
Inkerin vapaajoukkojen lukumäärä kasvoi sitten huomattavasti. Inkerin rykmentti alistettiin virolaisen ylikomennon alaiseksi ja otti lukuisten suomalaisten vapaaehtoisten tukemana ja suomalaisten upseerien johtamana kunniakkaasti osaa virolais-venäläisten joukkojen rynnistykseen Pietaria vastaan. Inkerin rykmentti taisteli voitokkaasti Inkerinmaalla ollen mukana m.m. Krasnaja-Gorkan valloituksessa.
Mutta venäläisten joukkojen ylimmän päällystön ja Inkerin rykmentin välillä syntyneiden jyrkkien erimielisyyksien johdosta venäläiset väkivaltaisesti riisuivat Inkerin rykmentin aseista. Samalla he kuitenkin tekivät lopun menestyksestään. Yhtä nopeasti kuin valkoiset joukot olivat siihen saakka rynnistäneet eteenpäin, täytyi venäläisten nyt peräytyä menettäen lopuksi kaikki valloittamansa alueet ja täydelleen sekä sotilaallisen että poliittisen merkityksensä. Virolaiset joukot, jotka olivat edenneet meren rantaa pitkin samanaikaisesti Inkerin rykmentin ja venäläisten joukkojen hyökkäyksen kanssa, peräytyivät niiden keralla entisille asemilleen.
Hajoittavaa erimielisyyttä syntyi inkeriläisten keskuudessa onnettoman käänteen johdosta. Toiset tahtoivat hyökättäväksi Karjalan kannaksen kautta Pohjois-Inkeriin, toiset pysyttäväksi entisen suunnitelman kannalla. Perustettiin erikoinen Pohjois-Inkerin vapaaehtoinen armeija, johon myöskin suomalaisia upseereja ja sotilaita liittyi vapaaehtoisina, ja joka taisteli vaihtelevalla onnella saamatta kuitenkaan mitään erikoista aikaan. Suomen ja Neuvosto-Venäjän välillä tehdyn rauhansopimuksen mukaan tämän Inkerin viimeisen sotilasosaston täytyi jättää Pohjois-Inkerin kylät ja siirtyä Suomen puolelle, jossa se hajotettiin syystalvella 1920. Inkerin kansan onnetonta tilaa ei oltu onnistuttu helpottamaan.
* * * * *
Tässä yhteydessä on syytä selvittää Suomen virallisten piirien ja Päätoimikunnan suhdetta niihin maassamme oleskelleihin venäläisiin pakolaisiin, jotka Ranskan vallankumouksen aikana naapurimaihin paenneiden emigranttien tapaan tekivät suunnitelman toisensa jälkeen isänmaansa olojen saattamiseksi ennalleen.
Venäjältä oli tulvaillut rajan ylitse Suomeen huomattavia määriä venäläisiä pakolaisia, joiden tiedettiin suurimmaksi osaksi olevan Venäjän entisen järjestelmän miehiä ja Suomen itsenäisyyden vihollisia. Heitä tuli siinä määrin, että se herätti yleistä huolestumista maassamme, aiheuttipa eduskunnassa tammikuun 10 p:nä maalaisliiton puolelta välikysymyksenkin.
Pääministeri Ingman vastasi välikysymykseen viikkoa myöhemmin tehden selkoa hallituksen toimenpiteistä venäläistulvan ehkäisemiseksi ja selostaen syitä, joiden vuoksi hallitus oli katsonut mahdottomaksi kokonaan estää venäläisten pakolaisten tulon yli rajan ja asettumisen Suomeen. Keskustelun aikana, jonka jälkeen eduskunta hyväksyi yksinkertaisen päiväjärjestyksen siirtymisen, annetuista lausunnoista lainaamme osan kansanedustaja Alkion puheesta, joka epäilemättä kuvastaa kansamme laajojen piirien silloin verrattain yleistä mielipidettä kysymyksenalaisesta asiasta. Hän lausui m.m.:
»Meidän päämääränämme täytyy olla, että se Venäjä, joka nousee tämän jälkeen, ei ole sama Venäjä, joka tähän saakka on ollut, ja joka on Suomea ja muita kansoja sortanut. Meidän valtiollisena päämääränämme täytyy olla, että Venäjä rajoitetaan omien rajojensa sisälle, ja että Pietarin kaupungin valtiollinen merkitys sen kautta hävitetään, että se lakkaa olemasta Venäjän pääkaupunki. – – –
Meillä on siis venäläisten kanssa paljon ratkaistavaa, ennenkuin Suomi on itsenäinen, eikä Suomi ole se paikka, jossa siis venäläistä sotaväkeä vastaiseksi kasvatetaan, enempää bolshevistista kuin porvarillistakaan sotaväkeä. Suomi täytyy siis puhdistaa venäläisistä, ja Suomen täytyy antaa venäläisten ymmärtää, että minkäänlaiset sotilaalliset suhteet Suomen ja Venäjän välillä vastaisuudessa eivät tule kysymykseen. – – – Suomen tulevaisuutta ei rakenneta Venäjän aseiden apuun, vaan se täytyy rakentaa täydellisen riippumattomuuden ja puolueettomuuden pohjalle kaikkiin ulkovaltoihin nähden. Siltä kannalta katsoen meillä siis ei ole venäläisten kanssa suunniteltavana minkäänlaista yhteistoimintaa sotilaallisessa tarkoituksessa. Mutta senjälkeen kun Venäjä uudestansa muodostuu omana itsenänsä, rasittamatta ja sortamatta muita kansallisuuksia, tietysti syntyvät aivan uudet suhteet. Mutta venäläisten nähtävästi täytyy vielä jotakin oppia, ennenkuin he osaavat asettua näihin uusiin oloihin.»