Huhtikuun alkupuolella tanskalaiset saapuivat Viroon. Heidän suhteensa siellä vielä olevien suomalaisten joukkojen upseereihin oli hyvä, kun taas »riikinruotsalaisia» he karttoivat.
Tämä ensimmäinen tanskalainen joukko-osasto jäi myöskin viimeiseksi Viroon lähetetyksi. Uusia tanskalaisjoukkoja ei enää saapunut, sittenkuin suomalaiset joukot olivat lopullisesti poistuneet maasta. Viroon jo tullut tanskalaisosasto viipyi kauan Tallinnassa, josta se kesällä lähti rintamalle ottaen siellä osaa taisteluihin, m.m. Pihkovan valtaukseen.
6. Suomen Vapaaehtoisten Joukkojen Esikunta.
Heti senjälkeen, kun Viron Avustamisen Päätoimikunnan ja kenraali Wetzerin välillä oli tehty sopimus vapaaehtoisten joukkojen ylijohdosta, ryhtyi viimemainittu panemaan kuntoon esikuntaansa. — Suomen Vapaaehtoisten Joukkojen Esikunta matkusti tammikuun 17 p:nä Tallinnaan asettuen sinne asumaan.
Esikunta majoitettiin raatihuoneen torin läheisyydessä sijaitsevaan hotelli St. Petersburgiin, joka kokonaisuudessaan oli luovutettu suomalaisen apuretkikunnan käytettäväksi, ja jonne sittemmin sijoitettiin retkikunnan Pääintendenttuuri, Etappi y.m.
Jo alusta alkaen oli tarkoitus siirtää esikunta lähemmäksi rintamaa ja jäädä Tallinnaan vain siksi aikaa, kunnes sopiva paikka löydettäisiin ja voitaisiin saattaa asianmukaiseen kuntoon. Tapan kauppalaa, Narvan ja Tarton rautateiden risteyksessä, ajateltiin ensimmäiseksi sijoituspaikaksi suomalaiselle esikunnalle. Sinne muutosta ei kuitenkaan tullut mitään. Esikunta majaili Tallinnassa toista viikkoa järjestäytyen ja hankkien tarpeellisia varustuksia tulevaa toimintaansa varten — liian suurenmoisia, kuten sittemmin kävi selville.
Alkuaan oli kenraali Wetzerin suunnitelma ollut, että hän suomalaisten joukkojen ylipäällikkönä ja eversti Laidoner Viron armeijan ylipäällikkönä tulisivat olemaan yhdenarvoisia. Täten suomalaiset rykmentit olisivat tulleet hyvin itsenäiseen asemaan muodostaen tasa-arvoisen tekijän Viron armeijan rinnalla. Mutta sen kautta sodan johdon yhtenäisyys olisi joutunut vaaraan. Niinkauankuin virolaisten joukot olivat vähälukuiset ollen vain vähän enemmän kuin kaksi kertaa suuremmat suomalaisia joukkoja, jotka kuitenkin toisaalta olivat paljon paremmin järjestettyjä puhumattakaan niiden suuremmasta taisteluinnosta ja -kelpoisuudesta, oli tosiasiallinen tasa-arvoisuus niiden välillä olemassa. Mutta virolaisten joukkojen lukumäärä kasvoi päivä päivältä, ja niiden taistelukuntokin lisäytyi vähitellen, mutta varmasti. Tammikuun 16 p:nä virolaisten joukkojen lukumäärä — suomalaisia vapaaehtoisia siihen lukematta — oli seuraava: upseereja 992, sotilaita n. 10.000, kevyitä konekiväärejä 94, konekiväärejä 170 ja tykkejä 43.
Niin ollen täytyi suomalaisten vapaaehtoisten ylipäällikön suhteen Viron armeijan ylipäällikköön muodostua toiseksi kuin kenraali Wetzer oli ajatellut. Senvuoksi tohtori Louhivuori pyysi yksityisessä keskustelussa eversti Laidoneria uskomaan kenraali Wetzerin komentoon, mikäli se havaittiin mahdolliseksi, suomalaisten rykmenttien lisäksi virolaissakin joukkoja. Eversti Laidoner lupasikin tehdä sen.
Kun tohtori Louhivuori pian senjälkeen, tammikuun 19 p:nä, tavatessaan kenraali Wetzerin Tallinnassa ilmoitti hänelle eversti Laidonerin suostumuksesta, sai hän samalla kuulla kenraali Wetzerin aikovan asettua kaikkine joukkoineen Tapaan järjestääkseen ja harjoittaakseen niitä ja ollakseen sitten tarpeen tullen käsillä. Tapaan piti Viroon jo osittain saapuneen Pohjan Poikain rykmentin lisäksi Ensimmäisen Suomalaisen Vapaajoukonkin siirtyä, sittenkuin se olisi suorittanut Narvan valloituksen.
Ensimmäinen »Käsky Suomen Vapaajoukoille Virossa» ilmestyi Tallinnassa tammikuun 20 p:nä. Sen ensimmäinen kohta kuuluu: