Pieni kirjastokin oli kodilla. Siitä saamme kiittää joitakuita kustannusliikkeitämme sekä useita yksityisiä henkilöitä, jotka lähettivät kirjoja melko runsaasti. Sanoma- ja aikakauslehtiä saimme suoraan toimituksilta. Runsaasti saimme niinikään lahjoina erilaisia seurapelejä, jotka aina iltaisin olivat ahkerassa käytännössä.
Joka keskiviikkoilta toimeenpantiin yksinkertaisia teeiltoja, joihin tavallisesti kokoutui runsaasti sekä upseereja että sotilaita ja myöskin Tallinnassa olevia retkikuntaan kuuluvia siviilihenkilöitä. Jonkin kerran hallituksemme sikäläinen edustaja ja useat muutkin huomattavat valtiolliset toimihenkilöt kunnioittivat sotilaskotia läsnäolollaan.
Ohjelman hankkiminen tuotti alussa suurta hankaluutta, mutta pelastus tässä suhteessa tuli virolaiselta taholta, sotaministeriöön jättämääni anomukseen saada torvisoittokunta joka keskiviikkoillaksi sotilaskotiimme näet suostuttiin. Nyt meillä oli siis varmasti tiedossa ainakin teetä ja voileipiä sekä sotilasmusiikkia. Lisäksi oli aina vaihdellen viulunsoittoa, soololaulua, lausuntoa, puheita ja esitelmiä y.m.s. Vuorotellen suomalaiset neitoset ja ystäviemme tallinnalaisten rouvien tyttäret huolehtivat tarjoilusta näissä illatsuissa. Menojen korvaamiseksi kannettiin kupillisesta teetä ja voileivästä maksua yksi markka.
Kerran talvella, maaliskuun alkupuolella, järjestettiin tällainen teeilta suurenmoisesti »Estonian» konserttisaliin. Taiteilija Väinö Sola oli tällöin hyväntahtoisesti luvannut uhrautua meille koko illaksi, eikä silloin oma pieni salimme tietystikään voinut tulla kysymykseen.
En saata tässä yhteydessä olla puhumatta pojistamme, varsinkaan, mitä heidän käytökseensä tulee.
Kuten jokainen arvaa, on järjestyksen pito laitoksessa, jonka vakinaiset ja tilapäiset asukkaat kuuluvat vapaajoukkoon, sangen vaikeaa, eikä sitä kaikista ponnistuksista huolimatta voi saada mallikelpoiseksi. Ylipäänsä kodin varsinaiset, s.o. Tallinnan Etappiin kuuluvat, asukkaat käyttäytyivät kaikin puolin kunnollisesti. Mitä taas tilapäisesti matkan varrella sotilaskotiin majoittuneihin tulee, jotka viipyivät muutaman päivän tai viikonverran, niin heidän esiytymisensä jätti paljon toivomisen varaa. Joukossa oli tietysti paljon mallikelpoisesti käyttäytyviä, mutta, ikävä kyllä, toisenlaisiakin oli. Joukkohan oli niin suuri, ja seurakunnan sanotaan olevan sekalaista Yhteistä kaikille oli kuitenkin se, että he olivat urhoollisia poikia.
Olin tekevinäni sen havainnon, että rintamalta palaava joukko oli aina vallattomampi kuin sinne menevä. Tämä huomioni ei kuitenkaan kohdistu suinkaan kaikkiin, oli näet paljon sellaisiakin, jotka rintamalta tullessaan sanoivat: »On niin hauskaa taas päästä kodikkaaseen ympäristöön ja kodin rauhaan.» Todella näki, että he nauttivat siitä. Sellaiset pojat palasivat aina uudelleen, kun vain suinkin rintamalta pääsivät pariksi, kolmeksi päiväksi sotilaskotiin lepäämään.
Erittäin hauskana ilmiönä tahdon vielä mainita, että pojat heti kodin tultuaan huomasivat tuoreet kukat, joita aina oli verrattain runsaasti, ja kiittävin lausein ilmaisivat mielihyväänsä.
Kevään tullen sotilaita alkoi palata rintamalta yhä enemmän. Toiset menivät lomalle, toiset olivat kokonaan vapautuneet. Tätä kotimaahan siirtymistä kesti koko kevään, kunnes sitten kesän alussa suomalaisten koko toiminta loppui, ja mekin saimme hajoittaa kotimme, jota parhaimpamme mukaan olimme koettaneet pitää hyödyllisenä ja tarkoitustaan vastaavana.
10. Oikeudenhoito.