3466.»
Ensimmäisen suomalaiskomppanian Viroon lähdön kaksivuotispäivän johdosta »Iltalehti» kirjoittaa joulukuun 31 p:nä 1920 otsakkeella »Kunniakas kaksivuotismuisto»:
»Sankariajaksi tahtoisimme sitä aikaa kutsua huolimatta siitä, että maamme silloin oli köyhempi elämän välttämättömyystarpeista kuin ehkä koskaan ennen tai jälkeen. Suomen kansassa sykki noina nälkäkuukausinakin voimakkaana se päättävän toiminnan ja ripeän alotteen henki, joka omassa vapaussodassamme oli herännyt ja joka kaikkina aikoina on historiaa tehnyt. Niinpä tuli myös Viron aseellisesta auttamisesta Suomen kansan historiallinen teko, jonka seuraukset ovat olleet paljo ratkaisevampia kuin kaikkein suurin osa siitä 'historiasta', jota suunsoitolla ja pykälätaistelulla tässä maassa sittemmin on tehty. Viron vapaustaistelun aseellinen avustaminen on niitä momentteja kansakunnan elämässä, joista virtaa itseluottamusta ja uskoa veltompien ja pahempienkin päivien varalle. Kohottavia muistoja oman itsetuntonsa ylläpitämiseksi tarvitsee jokainen kansa, tekoja, joista se saa tyydytystä ylevimmille käsityksilleen omasta itsestään ja kutsumuksestaan inhimillisen kulttuurin palveluksessa.
Näitä momentteja ei aikaisemminkaan ole puuttunut Suomen kansan historiallisista vaiheista, vaikka niiden oikeata merkitystä on ollut peittämässä »vieras lippu». Liiallinen vaatimattomuus suomalais-kansallisessa historiankäsittelyssä on luullaksemme myös ylläpitänyt lapsipuolisuuden tuntoa kansassamme Ja kuitenkin on — niinkuin on tehnyt heimokansamme unkarilaiset Europaan tunkeutuvia turkkilaisia vastaan — Suomen kansa vuosisatoja taistellut etuvartiotaisteluja slaaveja vastaan ponnistellen henkeen ja vereen länsimaiden viljelyksen säilyttämiseksi Laatokan ja Nevan vaiheilla. Ruotsin lipun alla suomalaiset joukot taistelivat tietysti ensi kädessä Ruotsin politiikan, Ruotsin etujen ja suuruuden puolesta, mutta ainakin kerran tämä taistelu sai maailmanhistoriallisen perspektiivin: kolmikymmenvuotisessa sodassa. Silloin esiintyi suomalainen sotilas Keski-Europassa protestanttisen maailmankatsomuksen päättävänä puolustajana sen ajaa vanhoillisia ja taantumuksellisia mahteja vastaan. Täysin johdonmukaisesti liittyy osanottomme Viron vapaussotaan siihen historiallisten taistelujen sarjaan, jota Suomen kansa on käynyt slaavilaista itää ja niitä sortajamahteja vastaan, jotka ovat tahtoneet kansoilta kieltää omantunnon ja vakaumuksen vapauden. Satunnaiselta näyttävällä teolla, Suomen apuretkikunnalla Vireen, on siis ollut juurensa syvällä siinä kutsumuksessa, jonka historia meidän lapsipuolena itseään pitäneelle kansallemme on antanut.»
Niistä lukuisista sähkösanomista, joita Viron Alistamisen Päätoimikunnan puheenjohtaja, tohtori Louhivuori sai Virosta ensimmäisen suomalaisavun vuosipäivänä joulukuun 30 p:nä 1919, julkaistakoon tässä seuraava, kenraali Laidonerin lähettämä:
»Tänään vuosi sitten ensimmäiset suomalaiset vapaaehtoiset astuivat Eestin maakamaralle kiiruhtaen poikki lahden halun ajamina olla meille eestiläisille avuksi taistelussamme itsenäisyytemme puolesta.
Jos kohta olikin pieni se asevoima, joka aluksi kiirehti avuksemme, niin urheiden suomalaisten vapaaehtoisten meille tarjoama siveellinen tuki oli sitä suurempi. Eestiläiset ja suomalaiset ovat yhdessä taistelleet sekä yhteisillä taistelukentillä saavuttaneet yhteisiä voittoja. Eestin kansa ei ole unohtava niitä kohtalokkaita aikoja, jolloin suomalaiset purjehtivat poikki meren ja ojensivat auttavan kätensä veljeskansalleen.
Eestin Meri- ja Maa-armeija muistaa tänään kaatuneita sankarillisia suomalaisia ja muistelee mitä hartaimmin kiitollisuuden tuntein suomalaisia veljiä, jotka vaikeana hetkenä kenraali Wetzerin ja everstien Kalmin ja Ekströmin johdolla kiiruhtivat meitä auttamaan.
Samalla sallikaa, että Eestin Armeijan nimessä julkilausun mitä syvimmän kiitollisuuteni Teille ja kaikille Avustustoimikunnan jäsenille. Olemme vakuuteltuja, että yhteinen taistelu ja yhdessä vuodatettu veri on muodostava lujimman mahdollisen siteen kahden veljeskansan välille.
Tallinnassa 30. XII. 1919.