Nostin neitosen ylitse ojan tuskin tuntuvaisen.
Katsoi neiti silmihini sinisillä silmillänsä. Syömessäni sylkähtihe, — suutelin punaista suuta. —
Jäivät meiltä kummaltakin taikakukat taittamatta.
MITÄ ANNAN MÄ SINULLE
Tulit niinkuin kirkas aamu sydämeeni synkeähän, yksinäiseen, yöllisehen.
Tullessasi toit sä mulle kesäpäivät keikkuvaiset, liverrykset lintusien, kultatiukuin tillitykset.
Suhisi suvinen tuuli, helotteli heljä päivä iloisesti ikkunasta; sillalle siiat sirotti, laittoi kullat lattialle.
Mitä annan mä sinulle, ainokainen armahani? Typö-tyhjä toinen käsi, töisess' ei ole mitänä. Mure yksin muistoani, ange mieli aarrettani.
ENKÖ MÄ KOSKAAN VÄSY SINUHUN
Enkö mä koskaan väsy sinuhun?