Se auttoi. Saparo on toinen mies:
— Istukaa, olkaa hyvä! Siin on tuoli!
Minä teen kuin parahiten voin.
Alkaa sitte viisas keskustelu lakiasioista, Rikoslaista, Naimisen Kaaresta ja vaikka mistä, kunnes Monni on jo vakuutettu, että niin se on, ei siinä auta, ei vaikka olis no! Hän kyllä voittaa. Kysyköön rahaa! Ei se siihen kuulu, vaan asjan täytyy mennä jenkoilleen, siitä se onkin justiin kysymys.
II.
Valituskirjelmää nyt laatimaan Saparo kaikin voimin antautuu. Ottaa aina väliin pienen napsun, miettii sitte, penkoo lakikirjat, kirjoittaa, korjailee, ja niinpä syntyy nerontuote, jonka arvoista ei kyhättäne toista ihan äsken.
Siinä selitetään, kuinka muka: Monnin emakko on varsin siivo, tunnettu kunniallisesta käytöksestään, rauhallisesta mielenlaadustaan, kuin myöskin huohmioitettava on, että sitä hyvin ruokitaan, jotenka se ei millään lailla, etenkin ja siihen katsoen kuin myöskään ei ole ennen havaittu sen röyhkeyttä, varsinkin kun todisteet on olleet tois-arvoisia, eikä suinkaan tässä voitane väittää ilkivaltaisuutta huohmatuksi, ole voinut olla vikapää vahingontuotantahan Pipatille, vaan, ja kuten todistaakin voidaan, Pipatin ryytimaa on aidattuna kelvottomasti, ja siksi, eritoten viitaten Lakiin Väliaidoista, anon nöyrimmästi, että kanne, varsinkin koska se on syntynyt vain vihamielisyydestä ja kateudesta ynnä voitonhimosta ja ahneudesta, ilman mitään muuta kumottaisiin.
Mitä taas tulee sakkoon, johonka Kihlakunnan Oikeus on langettanut Tuomas Monnin siitä, että tämä nimitti, kuten tapa ollut on kansan keskuudessa varsinkin, kun on puhe pahantekijöistä sioista ja rönkyjistä ynnä ruinaajista, sikaansa juristiksi, alistan päätöksen tarkistuksen alaiseksi armolliselle Hovi Oikeudelle, nimenomaan kiinnittäen huohmiota kansan tapaisuuteen, koska kuitenkaan ei Monni edes aavistanut ole, että juristi on titteli Korkean Oikeuden istujain ynnä kaikkinaisten lakimiesten, kuin ei myöskään tiennyt solvanneensa tämän tituleerauksen kautta muita kuin vain omaa emakkoaan, joten tään sanan arvopitoisuuden on Monni tullut alentaneeksi parempaa tietopuolisuuttaan vasten, eikä niin ollen millään muotoa ole sakkoon ansiollinen, sillä kaiketi on seikka se, ettei Monni, joka tunnetusti on kaikin puolin kuuliainen Laille, tätä julkeata solvausta oisi tieten tehnyt konsanaan, ja tuskin silloinkaan.
Vanha läävä.
Akkansa estelyistä huolimatta Kykkänen möi vanhan läävänsä räätäli Ambrosius Teperille sadan markan kauppahinnasta. Vastaanotto myöskin tapahtui ilman vähintäkään viivytystä.
Navettaa purkamaan käy neljä miestä, Teperi itse heiluu neljäntenä, — säestämänä kiivaan rallatuksen, jota pitää akka Kykkäsen. Hyökkäillen pihalla kuin raju-ilma, tenttelehtäen kuin hyppäpieru, hyrrä sellainen, hän huutaa, huitoo:
— Pahanhengen rutkat, rökäleet! Purkakaa nyt, onhan siinä katto, hyvä olkikatto, josta saapi räätälin rouva viinin herrashatun, oikein olkihatun saapi siitä.