HELENA. Saattepa nähdä. Tällä viikolla jonakin päivänä hän tulee tuomaan kihlat, ja ensi viikolla menemme jo pappilaan kuulutuksille.
VAPPU. Sinusta tuleekin hyvä miniä apellesi ja anopillesi. Et olekaan sellainen riitapukari kuin tuo Kaisu. — Kyllähän Kaisukin varma ja ahkera on, mutta vähän kivakka se on luonteeltaan.
HELENA. Tahvon äiti onkin jo kuollut; anopista siis ei ole mitään vastusta.
VAPPU. Vai jo kuollut. Sitten sinä pääsetkin emännäksi heti.
KAISU (rientää hengästyneenä sisään). Voi voi tätä kauhistusta! Nyt ne ryövärit istuvat tuolla ruispellon pientareella.
VAPPU ja HELENA (säikähtäen). Mitä! Ruispellolla?
KAISU. Niin. Kun tulin navetasta ja satuin katsahtamaan tuonne polulle päin (viittaa ikkunaan), huomasin kaksi miestä, jotka istuivat pientareella ja katselivat tännepäin. (Kaikki puhuvat hätääntyneinä ja kurkistelevat akkunasta.)
VAPPU. Voi voi! Ne varmaankin tuumivat, mikä olisi viisaampaa: tunkeutua ensin vaateaittoihin, vai rynnätä suoraan tupaan.
KAISU. Nyt ne vievät sieltä aitasta minun puolisilkkisen huivini, jonka Matti vasta keväällä osti!
VAPPU. Ja minun uuden pässinnahka-turkkini, jota vain yhden talven olen pitänyt!