Ainehisto.
Sotaa alottaissa, lähettää Latinus Venulon, Diomedestä liittoon anomaan (1-17). — Tiberino, Tiber-joen haltia, kehottaa Aeneasta lähtemään arkadilaisen Evanderin liittoa pyytämään (18-65). — Aeneas, rukoeltuaan, lähtee laivoilla matkaan, jota Tiber virta tulvallaan edistää; Aeneas saapuu Pallanteon linnan edustalle (66-101). — Arkadilaisten parhaillaan uhratessa, saapuu Aeneas heidän luo ja pyytää päästä Evandron puheille, jonne tään poika Pallas hänet saattaa (102-125). — Aeneas pyytää Evandroa liittoonsa, osoittaen, että he ovat keskenään sukulaisia; Evandro, Ankhisen ystävä, suostuu tähän (126-174). — Evandro kertoo, kuinka Herkules tappoi hirviön Kakon, Vulkanon pojan, joka oli varastanut Herkuleelta muutamia härkiä (175-279). — Uhri ja ylistyslaulu Herkuleen kunniaksi (280-305). — Matkalla kaupunkiin Evandro kertoo entisistä maan vaiheista sekä näyttelee Aenealle Rooman seudun merkillisyyksiä (306-358). — Yömaja Evandron hovissa (359-369). — Venus pyytää puolisoaan Vulkanoa valmistamaan Aenealle aseita, johon tämä suostuu (370-406). — Aeneaan asetten valmistus Vulkanon ja Kykloopein pajassa yöllä (407-453). — Aamu; Evandron ja Aeneaan ylösnousu ja yhtyminen (454-468). — Evandro, kerrottuaan Mezentiuksen julmuuksista, kehoittaa Aeneasta etsimään tuon kapinallisten alimaisten liittoa sekä puolestaan lupaa, poikansa Pallaan johdon alla, lähettää voimiensa mukaisen apujoukon hänelle (469-519). — Venus, jylisyttäen sekä näyttäen aseita taivaalla, antaa merkin, minkä Aeneas selittää Evandrolle (520-540). — Uhrit, varustaiminen ja lähtö sotaan (541-607). — Venus lahjoittaa Aenealle komean kilven y.m. aseita (608-625). — Kilpeen kuvatut tapaukset Rooman historiasta: Romulus ja Remus suden hoitamina; Roomalaiset ryöstävät Sabinolaisten naisia; petollisen Metton rankaistus; Porsenna, Kokles ja Kleelia; Manlio puoltaa Kapitooliota; Aktion meritappelu; riemujuhla keisari Augusto Oktavianon Aktion voiton vuoksi y.m. (626-731).
Niinpian kuin sotalippuja Laurento-linnasta Turnus nouti ja äänellään rämeällään räikkyvät torvet ynnä läks liikkeellen tuliset hevot, helskyvät aseet, oitipa kiihoittuu sydämet; koko yhtyvi kohta hoppuellen Latio hätäisesti ja julmana raivoo 5 nuoriso. Päämiehet etevimmät, Messapus ja Ufens, myös jumalain ylenkatsoja etsi Mezentius liittoo, yltäänsä vähentäin avarat kedot viljelijöistään. Laitetahan Venulus ylevän Diomedesin linnaan, ett' avun pyytäs ja veis sanan: saapunehiks Latioon jo 10 Teukrojen, — tullehen Aenean aluksilla ja tuovan lyödyt Penaatit ja kertovan, ett' hänet ois kuninkaaksi määrännyt Onni ja kansoistai monet yhtynehiksi teukerilais-urohon, Latioss' isoks kasvavan maineens'. Aikeellaan mitä hän yrittäis, mitä, Onni jos myöntäis, 15 tappelun seuraukseks haluais, ois selvempi hälle, kuin Turnus-kuninkaallen taikkapa myös Latinolle. Näin hoetaan Latioss'; sitä Laomedontinen urho kaikkea nähden, suuresti huolistuu sydämessään; mielensä häilyy milloin tänne ja konsapa tuonne, 20 horjuillen monenlaisissa tuumissa kaikki hän koettaa: aivan kuin väräjää vask'maljassakin veden läikkä kiiltäen auringon tahi hohtavan kuun kuvasesta: laajalti heijastuu jokapaikkahan, kimmovi taivaan kannelle tai kimeltää katon harjankin kupuralla. 25 Yö oli ynn' elokkait' väsyneitä jo kaikissa maissa, lintujen, raavasten suvutkin uni sitkeä valtas, kun isä Aeneas joen rannalla jäätävän taivaan kannen all', erittäin tuhokkaan sodan vuoks murenissaan uinaht ja myöhäisen jäsenillensä soi levon hoivan. 30 Häll' ihavirrasta paikan haltia nyt Tiberinus poppelien lehikon välist' ukkona nousevan näytti; liinainen, sininen ohut vaate verhosi häntä, vaan hapeneitaan seppelsi röyheä ruoho; hän sitten näin oli lausuvinaan sekä näin nimeten surut poisti: 35 "Oi jumalain sukulainen, ku Troijan kaupungin jälleen tuot' vihamiehiltä meill', iki-Pergamon varjelet vanhan, sie, jota Laurento-maa, Lation kedotkin jota kaipaa, — varmahan on kotis täällä ja turvassa on Penatiskin; ällös luovu tai sodan uhkoa säiky! Jo kaikki 40 laannunna on jumalain vihan kiukku. Sulle jo, ett'et näit' unen kangastuksiksi luulis, rannan tammien suojassa löytyy aimosa lutsu, kolmetkymmentä päätä mi ilmahan tuotettuansa valkosna vierevi maass', utareissaan valkoset porsaat. 45 Siin' on kaupungin sia, siell' lepo vaivast' on varma: kolmekymmentä vuott' on vierevä tästä, kun Alban linnan Askanius perustaa, nimeltään ylen kuulun. En epävarmoja kerro. Mut milläpä lailla nyt aikeen täyttää voit, ota vaarin, kun lyhyesti ma neuvon. 50 Arkadit, Pallaksen sukulaiset, rantamillemme, seurattuaan kuninkaansa Evandron lippuja tänne, paikan määräsivät sekä laativat vuorille linnan, Pallanteon, nimittäin sen es'isän Pallas'en jälkeen. Nää sodass' aina Latinon kansan kanss' ovat; näitä 55 pyytäös sie sotakumppanikses sekä tehkösi liitto! Suuntoa oikeeta sua rantojen keskite johdan, että sä airojen voimalla voittaisit ylävirran. Nous, jumalattaren poika, ja tähtien hälvetess' ensin nöyränä Junoa sie rukoellos ja uhkivan vainon 60 voittaos uhrauksillas! Mulle sa kunnian annat voitettuais. Minä oon se, min täydellä vuoksella huomaat virtaa ahdistavan sekä uurtavan runsahat pellot, keltainen Tiber, taivaallen rakastettavin virta. Mull' on nouseva suur koti tääll', pääkaupunkien pääks." 65 Virkki ja, kätkeytyin heti haltia vuoksehen syvään, juumikkoon vajos. Aeneaan uni, yökin jo jättää. Nousi ja autere-auringon rusohohtosta koita katsellen, tavan jälkehen, kämmenillään jokivettä nostaa, sitten täänmoiset sanat ilmahan lausuu: "Nymfat, laurentolais-nymfat, suku joist' jokiloill' on, siekin, oi isä Thybris, sun pyhän virtasi kanssa, Aeneast' tuetkaat sekä vihdoin väistöte vaarat! Miss' sun lähtehes ois hyvähän, kun säälit sä meidän onnettomuuttamme, miss' ihanimpana maasta sä pulppuut, 75 sua yhä arvostan sekä ain' sua uhrilla muistan, sarvikas Hesperian vesien jokivaltias: vaan sie auttaos ainoastaan sekä selvemmin vahvista merkkis!" Näin nimeää sekä laivoist' ottaapi pari purtta, airoin nää varustaa sekä myös toverit asehilla. 80 Vaan kas! äkkiähän sekä silmille kummaksi näyksi, metsästä valkea valkosineen kera porsahinensa nähdähän pitkällään viheräisellä rannalla lutsu: tään jalo Aeneas sull' uhraten, mahtavin Juno, teurastaa ja sen porsahineen lask alttariloilles. 85 Sen koko yön kuluessa Tiber jopa laimensi tulvaa virran ja virtaillen ylöspäin pysähtyi siten tyynnä, ett' kuni rauhasa allikko taikkapa päilyvä lampi, muuttautuis vesipeiliks ja soudulta poistaisi vaivan. Rientävät tiell' aletullen siis tarinoin ilosesti. 90 Vieree virralle tervattu taika, jot' ihmehti aallot, korpikin ihmettel eränäinen miehien kilpein välkettä kauas ja kirjavapurtten kulkua vuolla. Soutavat herkeämätt' yön, päivänkin väsymättä, kaarrellen isot niemet ja siimeksess' erilaisten 95 puiden purjehtivat viheräin salojen suvannoilla. Kuumana päivä olj nousnut keskelle taivahan kantta, kun näkevät varukkeet etähällä ja linnan ja suojain harvahkot katot, nyt joit' taivahall' laajensi Rooman mahti, mut silloin Evandrus olj köyhän valtion päämies. 100 Kääntävät keuloja päin heti kaupunkia lähetessään. Arkadilais-kuningas sinä päivänä uhria vuotuist' uhraamaan jaloll' Amfitryon pojallen, jumaloille kaupungin lehoss' sattui. Tään kera poika olj Pallas, aateliston koko nuorisojoukko ja köyhä senaatti 105 suitsutti siellä ja alttaril' lämmin höyrysi hurme. Suurten kun alusten näkivät salojen pimennossa rantahuvan sekä airoill' ääneti soudettavaksi: kaikki he säikähyvät äkin näystä ja jättäen uhrit, jalvoilleen kavahtaa. Heit' urhea kieltävi Pallas 110 uhria keskeyttään sekä kiitää, temmaten keihään, vastahan itse ja kaukaa huutavi mäeltä: "Mi saattaa syy, pojat, lähtemähän teill' uusille? Minne on aije? Miss' suku tai kotinn' on? Sodankos vai rauhanko tuotte?" Häll' isä Aeneas näin keulalla korkeall' lausuu, 115 rauhaa tuovan olivin lehveä tarjoten käellään: "Teukroin heimoa näet ja Latinoin vastustajoita, joita he maanpakolaisia pois pakottais sodin ylpein. Etsimm' Evandroa nyt. Nämät viekäte, kertoen tulleen liittoa laatimahan Teukroin ylimys-lähetyksen!" 120 Kuultuahan nimen niin ylen mainion hämmähti Pallas: "Ken", nimes, "lienetkään, puhumaan käy taattoni luokse, astuos vieraanamme sä meidän Penaatien suojaan!" Tarttuen tään kätehen, puristaa sitä hän hetahasti. Lehdon siimeksehen menevät sekä jättävät virran. 125 Sitten Aeneas kuninkaall' laill' ystävän lausuu: "Oivin Arkadilainen, mua jota Luote on säännyt pyytämähän, ojentain sitehin varustettua oksaa, empä mä peljännyt, ett' oot Danaoin ylimys ja Arkadilainen ja ett' olet Atridain sukulainen; 130 vaan mua kuntoni kuin jumalain pyhät luottehet ynnä heimolliset isät, maillenkin sinun laajennut mainees luoksesi saattivat nyt sekä mielukas Salliman pakko. Ilion kaupungin ens'alkaja, Dardanus taatto, Atlaan tyttärest' Elektrast' siennyt, kuten kertoo 135 Hellenit, Teukroin luo tuli. Elektran mahtavin Atlas olj isä tuo, tukeaa olillaan joka taivahan kantta. Taattonne Merkurius on, jonk' on siitetyn Maija valkean Kyllenan jäähuipulla synnyttänynnä: vaan Maijan, jos kuultua yhtäkän uskomme, Atlas, 140 tuo Atlas isän' on, joka taivahan tähtiä kantaa. Kumpasenkin jakauntuu näin verest' yhdestä heimo. Näihin luottaen en lähettein minä enk' oveluuden kautt' ens tutkaillut sua; itseni niin kuten pääni huomahas heitin ja pyytäen liittoosi, tulin suojaas. 145 Tuo sama Daunian heimo, mi vainoo sua sodallansa julmasti, meidät jos saisi se pois, ei puuttuvan luulis, ettei Hesperian kokonaan sais valtansa alle, vallottaen ylä-aavan ja sen, sisäpuolta mi huuhtoo. Ottaos, antaos liitto! On taistohon urheat rinnat 150 meillä, on urheutt', tottunut nuoriso on urotöihin!" Näin nimes Aeneas. Tuo kasvoja, silmiäkin tään, aikojahan koko ruumistaan tähyst' tutkivin silmin. Sitt' täten vastaapi vähän: "Urhoisin Frygilainen, kuink' sua mielelläin otan vastaan, tunnenki jälleen! 155 Kuink' isäs Ankhisen jalon lausehet, ääni ja kasvot muistuvat taas! Hesionen tervehtiess' sisar-valtaa muistan Laomedon Priamon samonneen Salaminiin, jolloin Arkadian jääkylmiä maita hän terveht. Silloinp' poskian' ens' utusillaan liemensi nuoruus; 160 ihmettelin Teukroin päämiehiä, ihmettelinpä poikaa Laomedonin: mut kaikista suurinna kulki Ankhises. Mun mieleni nuoruuden halust' yltyi haastelemaan urohon kera kuin kätehen käden lyömään. Yhtyen mielelläin Feneon hänet linnahan saatin. 165 Viinen oivallisen sekä Lykian nuolia mulle, kullanki raitahisen takin antoi hän erotessaan, myös parin suitsia, joita nyt Pallas-poikani käyttää. Siis jos liittohon pyydätte kättäni, teill' on se suotu; niin pian kuin valo alkaa maillen huomenna koittaa, 170 lasken teit' avun saaneina', ilotan varollaini. Kuitenki vuotiset uhrit nää, joit' ei sovi jättää siksehen, tänne kun saitten ystävinä' kerallamme viettäkäten ja jo tottukaten tovereinn' aterjoihin!" Näin nimeten aterjat, pikaritki hän tuomahan käskee 175 taasen ja nurmikko-istumellen urohot asettaapi; Aeneaan etevinnä hän vastahan ottavi, pyytäin vaahterasohvalle, leijonan taljalle takkuhiselle. Kilpahan nuoret miehet sitte ja alttaripappi härjänpaistia tarjoavat sekä sullovat merssiin 180 leivoksia Cererin maukkaita ja viiniä kaataat. Silloin Aeneas sekä Troijan nuoriso nauttii selkää aimokkaan härän ynn' ydelmyksiä uhrin. Vaan kun nälkä jo lakkas ja ruo'ankin halu tyyntyi, näin kuningas nyt Evandrus ääns: "Ei oo nämät juhlat, 185 atriat vuotuiset sekä alttarit niin ison tenhon muinaisii jumaloita' tuntematon epä-usko säädellyt turhaan: julmista vaaroist', Teukeri-vieras, päästyä uhraamme yhä uhreja ansion jälkeen. Katsoppa aimoa paatta, mi nuokkuu rauneikolla, 190 kuink' erilleen ovat paiskotut louhet ja millinen ompi vuoren runnakko, min häviön teki paatero-syöksy. Tääll' oli syrjäinen, erittäin syväkuilukas luola, joss' asumass' oli peikon Kakus'en kauhea muoto; tänn' ei paistaa voinunna päivä, mut tuorehest' aina 195 murhasta huurusi maa ja sen ilkeillä oviloilla naulatut miesten päät verivisvone kalvasna riippui. Peikon sen taatto Vulkanus olj; siks tulta se synkkää suustansa tupruttel jätinmoisena liikkuessansa. Saipa nyt kerran meilleki toivovillen avun aika, 200 sai tulemaan jumalan, näet; suurin kostaja itse, Geryonin kolm'hahmoisen tapost', saalihistaanki ylpeä Alkides tuli, voittamiaan ajaen tänn' aimoja härkiä, joill' oli laitumenaan jokilaakso. Vaan Kakon ihan villitty mieli, ett' uskaltamatta 205 tai kokematt' ei jäis rikoksen, petoksen joku laatu, neljäpä laumasta ruumiiltaan ylen uljasta härkää varkahin vie, yht' montakin hiehoa, kaunista varsin; sitte ne, ettei sorkista suoria jälkiä jäisi, hännästä luolahan raasti ja näin päinvastahisilla 210 jäljillä ryöstetyt hän salas rotkoihin pimeöihin. Tuot' hakevaa ei mitkään merkit luolalle vieneet. Amfitryon pojan mutta jo laumoja kyllästyneitä niityltä liikkeellen ajellessa, kun lähtöä hankki, ammuivat eron vuoks härät nyt sekä täyttivät kaikki 215 lehdotkin mölinällä ja jättivät mylvien kummut. Päästipä härjistä yks mörän, onkalossaan avarassa ammahtaen, sekä näin lymystään Kakon halun petti. Tuostakos Alkiden rajusappinen leimahti harmi raivoamaan: kätehens' asehet sekä pahkuranuijan 220 tempaisee sekä kiitävi kukkulan huipulle juosten. Silloinkos Kakon näkivät vast' äimähtyneeksi, pelkurikskin toverimm': itätuultakin, näet, nopeammin pötk ukuraan pakohon, hädissään kuni siivillä lentäin. Vaan kun jo sulkeutui sekä, kahlehet katkoen, julman 225 vieritti paaden, mi raudan ynn' isäns' sukkelin neuvoin riippui, hän vakavat näin porttinsa teljellä sulki. Kas, jopa raivoissaan Herakles tuli tuonne ja tutkein kaikk' ovipaikat, käänsihe katsellen sinne ja tänne, hampaitaan kiristäin. Vihan vimmassa kolmasti kaiken 230 tutki Aventinon mäen; kolmast pyrkivi turhaan kallio-uksista, kolmasti väsyen noroll' istaht. Seisoi kalliokärk, joka suunnallen ylen jyrkkä, luolan harjanteelt' yleten, näöltään mitä korkein, — lintujen ilkeiden pesillen soveljas olopaikka: 235 tään kun harjune tuo vasempaan, joen puolehen nuokkui, ponnistaen päinvastahan järkytti oikealt' irti, kiskalti juurilta sen syvimmiltä ja äkkiä sitten työkkäsi: tästäpä työkkäyksest' jyrähtää ylin ilma, rantamat halkeevat sekä vuoks vavisten vavahtuupi. 240 Onkalo, tuo Kakon hovi suuri, jo nyt näkyviin tulj aivan ja varjohiset onelmat kokonaan avauntuit: aivan kuin jos, maan revästen erilleen, joku voima mantuhiset majat aukoo, — inhoks kun tuo jumaloille paljastaa Manan vallan ja varsin jos nähdähän julma 245 kuilu ja haamut tuskaelee, valon päästyä sinne. Vastoin toivoans' siis äkistään valohon osunutta, vinkelossaan käsitettyä, oudosti möyryäväistä ylhäält' Alkides vasamoinensa vainoten käyttää kaikk' asehiks, hätöttäin karahkoilla ja myllynkiveinki 250 moisilla paasilla. Vaan se, kun ei enähän pako ollut vaarasta mahdollist', ylen sauhua syöks kidastans ja — kertoa kummaa — mustahan sauhuun rotkonsa peitti, estäen näin näkemästä; hän tupruttaa ukurassaan sauhusta synkimpään tulehen sekotettua usvaa. 255 Eipä nyt malttanut Alkides: hypäten läpi liekin syöksi hän päistikkään, sakeinna miss' sauhua kiiri palloten, luolakin miss' iso mustassa huurussa kiehui. Täällä hän Kakuksen, pimeäss' tult' tuiskivan turhaan, kouristaa syleten ihan vääräks ja tuon kuristaa niin, 260 ett' ulos purskahti silmät ja jäi verest' kuivaksi kurkku. Murtaen aukaistaan heti ukset ja synkeä suoja, kätketytkin härät kaikki ja kielletyt ryöstönsä taivaan saatetahan valohon sekä koivista hirveä raato raastetahan näkyviin. Hepä katsovat kyllästymättä 265 julmia silmiä, hahmoa, rintaa pörheäkarvaa tään pedon viikkoisen sekä liekkiä syösnyttä kitaa. Siitäpä ast' on vietetty juhla ja myöhempi polvi riemulla päivää muisti ja ens sen Potitius alkoi, vaan Herakleen pyhästönpä Pinarion hoitavi huone. 270 Tään hän alttarin lehtohon laitti, mi arvosimmaksi meill' yhä mainitahan sekä suurinna on olev' aina. Nuoret miehet, te siis avujen sen moisien muistoks lehvällä kruunatkaat nivuksenne ja, oikeall' ottain maljan, te yhteistä jumalaa anokaat, hetahasti 275 viiniä uhraellen!" Nimes: tään kakskarvanen peitti Herkules-varjollaan tukan poppel ja päässänsä liehui köynnös, mut oikeass' olj pyhä malja. Nyt joutuhun kaikki pöydälle uhraavat iloten, anoen jumaloita. Vaan jopa taivaan kiertyissä lähemmäks tuli ilta: 280 astuivat papit, joist' etupäässä Potitius kulk ja, turkiksiin puettuina, he veivät tult' tavan jälkeen. Kestejä uudistavat sekä tuovat toisehen pöytään lahjansa oivat ja täysin maljoin täyttävät uhrit. Laulamahan Saliot nyt suitsevan alttarin luona 285 ryhtyivät, ohimoillansa kantaen poppelilehvää: tääll' oli poikien parvi ja ukkojen tuolla; he lauloi Herkuleksen urotöit': "emopuolen hän miten ensin hirviöt tappanut on, kädellään rutistain pari kyytä; kuinka hän taistoissaan isot kaupungit hajotellut, 290 Troijan ja Eekhalion, on: kuin tuhat raskasta työtä Eurystheys-kuninkaan komennost', tylyn käskystä Junon kest. Oi voittamaton, kaksruumihit pilvien lapset, Hyleon ja Folon, kädelläs sekä Kreetanki peikon, sie Nemeon rytömaan all' leijonan kookkahan surmaat. 295 Pelkäsivät stygilais sua allikot, Tuonenki vahti, luolassaan veristen kaluttuin yli luiden mi roikkui. Ei sua säikyttänyt näky mikään, ei iso Tyfeus- kaan asehissaan, eikä sun järkesi häimähtynynnä, Lernan kärmehenkin pääparvet kun sua kiersi. 300 Terve, sa Juppiterin totinen suku, sie jumaloitten kaunistus, tule, onnekas, meidän ja uhrisi luoks ja onnea tuo!" — Näin laulelivat, muit' ennenpä Kakon mainitsevat ukuroita ja tuon tulen tupruttamista. Laulusta raikuupi koko lehto ja kunnahat kaikuu. 305 Sittenpä kaupunkiin takasin tulevat koko uhrin loppuun saatettuaan. Kuningas ijält' asteli vanha, seurana vieressä täll' oli Aeneas sekä poikans; matkaa tehden se tiell' useoill' ilahutt' tarinoilla. Aeneas imehtii sekä valppain silmine katsoo 310 kaikkia, maisemihin ihastuin; ilotenpa hän tutkii, kuulevi entisten urosten erikois-tarinoita. Rooman linnan laittaja ruhtinas virkki Evandrus: "Näiss' saloloiss' asuivat kotimaiset Faunit ja Nymfat, myös suku miesten, mi syntynyt onkaloss' olj kovan tammen: 315 ei heill' ollunna viljelyst' eik' lakiloit', osanneet ei härkiä valjastaa, tavaraa kasaten omans säästää, vaan hedelmät sekä vaivoin tuottava metsästys heitä ylläpit'. Ens tuli maahan Saturnus Olymposta taivaan, vainoa Juppiterin paetessa, kun vallasta luopui: 320 tää suvun raan, levinnyt mikä olj mäkilöill' yleville, yhtehen liitti ja sääs lakiloita ja maan Latioksi kutsui, rannoillamme kun näillä hän turvassa piili. Vuos'sadat nuo, jotk' kultaisiks teki hallituksensa, vierivät: näin tyvenessä hän rauhassa kansoja johti, 325 kunnes turmeltunut vähitellen ja huonompi aika, tappelun raivo ja aarteiden himo seurasi tuota. Nyt tulivat Ausonien parvet, Sikanien heimot, muuttipa nyt nimenkin useammin Saturnian seutu. Seurasivat kuninkaat, iso-ruumihikas, raju Thybris, 330 josta me sitt' Italot Tiberin joellen nimen saimme; entisen, mut totisen nimens Albula hylkäs. Mun maasta pois ajetun isien, meren ääriinkin samovaisen Sallima kaikenvoipa ja onneni pakkosa Luoma näillen mailien vei, mua äitini, nymfan Karmentan 335 peljättävät arist' aanat ja näiden luoja Apollo." Tuskin nää nimes, alttarin kun, edeten, osottaa ja portinkin, jota Rooman kansa nyt Karmentalaiseks kutsuupi Karmentan kunniaks, entisen Nymfan, onnea ennustaneen; sill' Aeneadain tulevaista 340 hän jaloutta ens' ennust ja Pallanteon ylevyyttä. Metsän sitt' aimoisen, Romulus uros min pakopaikaks määräs, ja jäisen Luperkalin näyttää kallion alta; näin on Lykaion Pan nimitettyn' Arkadien tapaan. Myöskin näyttävi Argileton kiro-metsän ja paikan 345 kautt' opastaa, selitellen murhasta vierahan Argon. Vie sitt' Tarpeijon, Kapitolionkin mäkilöille, kullast' mi hohtavat nyt, mut synkkinä korpin' olj ennen. Arkoja kauhistutti jo nyt maamiehiä seudun kammo ja nytkin jo törmää, korpeakin kamoksuivat. 350 "Lehdossa täss' eräharjulla tään", — nimeää, "mäen asuu haltia yks, — on tietämätöntä — ken; Arkadilaiset Juppiterinkin luulevat nähnehen, kuink' useasti mustaa kilpeä puisti ja oikeall' yllytti myrskyn. Täss' parin linnan näet erisuunnille antavat muurit, 355 näet ruhajoukon ja muiston merkkejä entisten miesten. Tään isä Janus ja tuon teki linnan Saturnus; on ollut Jänikulon nimi tällä, Saturnian mut nimi tuolla." Keskenähän puhellen majahan nämät köyhän Evandron astuivat sekä siellä ett' täällä he ammuvan karjan 360 Rooman huomasivat toriloill', upeoill' Karinoilla. Kun majahan ehittiin nimeää: "Tähän suojahan astui voittaja Alkldes, — hänet tää hovi vastahan otti. Rohkene, vieras, halveksia' varat siekin ja näyttäy haltian vertahiseks, ett'et köyhältä paljoa vaadi!" 365 Virkki ja sitten hän majan ahtahan vei katos' alle kookkahan Aeneaan sekä tään hajotettujen lehtein päällä ja afrikalais-ohon taljalla nukkua suopi. Laskeup' yö, maan kätkien tummien siipiens' suojaan. Vaan Venus, säikähtynyt sydämest' emo ei ihan syyttä 370 uhkasta Laurentoin, metelist' isostai levotoinna Vulkano-puolisolleen puhellen koruvuotehell' alkaa näin sekä lausehillaan jumalaista hän lempeä loihti: "Kun sodallaan kuninkaat argolaiset saarsivat Troijaa syystä ja linnan sortunehen vihollis-tuli poltti, 375 auttamahan polosii en pyytänyt enk' asekertaa, taitosi töitä, kun, en sua, armahin puoliso, turhaan vaivoja mie näkemään halunnut 00, vaikkapa sangen suuresti velkaunnut olenkin Priamon pojillen ja Aeneaan usehin olen itkenyt onnettomuutta. 380 Suomasta Juppiterin Rutulein jo he pääsivät rantaan. Siis samanen anoen tulen sun tehovoimalta pyytään äitinä aseita pojallen. Nereon tytär onhan, onhan Tithononki puoliso liikuttaa sua voinut. Kas, mitk' yhtyvät kansat! Kaupungit sekä portit 385 suljettuaan, hiovat tuhoks kalpoja heimollisillein." Näin nimes haltiatar; käsivarsillaan lumivalkein' arvelevaa poveaan veti lämmintä kohden. Hän oitis tuntevi entisen leimun ja mielusa lämpönen tunki ain' ytimiins' ast' ja voivutetuin läpi luittensa kiisi; 390 niinkuin ukkoisen puhetessakin leimaus piirtää, välkkyellen valollaan, tulisen vaon pilvihin joskus. Kepposestaan iloten, sulons tunteva puoliso huomas voittanehens. Isä nyt nimeää ikilemmelle nöyrtyin: "Miks haet syit' etähält'? Mihin on minuhun sinun uskos 395 poistunut, haltiatar? Jos moinen ois surus ollut, niin olis silloink' oikein ollunna Teukroja auttaa, ellei kaikenvoip' isä eik' olis Sallima Troijan tuominnut, — Priamus vuos'kymmenet viel' pysynyt ois. Vaan nyt jos sotahan käkeät, jos aikehes tuo on, 400 min vain taidostain sekä huolestain lupaella voin, mitä raudasta tai metallin sulatuksesta vainen saan, min voi tuli, palkeet, — sen olet saapa. Sä lakkaa voimistas, anoen, epäellä!" Sen lausuttuansa, soi halutut sepäykset ja rauhallist' unost' etsi; 405 vaipuen puolison rinnalle hän levon soi jäsenilleen. Sitte kun vietetyn yön kesk'mailla jo alkavi hoiva karkoittaa unosen, kun ensinnä vaimo, joll' onpi pakkona kehräellen elättää vähän tuottavan työn kautt' itseä, kiihdyttää tult' tuhkahan vaimentunutta; 410 liittäen työllensä yötä hän harjoittaa valoss' soihtuin piikoja uurahast' työss', ett' puolison vuodetta voisi siviänä säilyttää sekä pieniä lapsia hoitaa: eip' tulen haltiakaan nyt myöhemmin aikoa tuota pehmeält' vuoteeltaan ylös kapsahtanut sepän töihin. 415 Aeolian ja Sicilian rantaman vieressä nousee saar Lipare, tulivuorista korkea tupruavista: paukkuu rotko sen alla ja Kykloopein tulen syömät Aetnankin ukurat sekä voimakkaast' alasilla kalkkuvan kuullahan iskut ja viuhahtavan teräsraudan 420 raudan raan sulatusarinoissa, kun ahjossa liekki hehkuvi. Vulkanon koti. Vulkanilais-nimi maallai. Tännepä nyt tulen haltia korkeast' taivahast' astui. Rautaa kalkuttaa Kykloopit onkalossansa Brontes kuin Steropes, jäsenilt' alastonki Pyrakmon. 425 Juur käsillään oli muodostumass' ukonnuol osittain jo kiilloitettuna, joit' isä kaikelta taivahalt' usein paiskovi maihin, — mut osa viel' oli keskeneräisnä. Myös raetten satehen kolm'joukkoa, ves'satehenki kolmet yhdistivät, tulen hehkuvan kolme ja tuiskun. 430 Julmiakin salahmoita ja pau'anneen pelotusta työhön liittelevät, — vihan vainoavain väläysten. Muu'alla Martillen sotavaunut ja kiitävät pyörät laitetahan, joill' yllyttää urohot, hovit taistoon; kilpeä aimoisaa, sekä myös asehet tylyn Pallaan 435 kilpahan kiillottivat nämät, kyymois suomuja, kultaa, karmeita punotuit', jumalattaren rinnassa itsee Gorgoakin, joka pääss' sivallussaan silmiä mulkoi. "Kaikki ne pois! Hylätkäät", ääns, "syrjähän aljetut työnne, Aetnan Kykloopit, sekä huomatkaat tämä tarkkaan! 440 Tehtävät on asehet uroholle. Nyt voimat on tarpeen, nyt kädet joutuisat, koko taitonnekin kyky tarpeen! Pois hidastus hylätkäät!" Eik' ääntänyt muuta, kun kaikki joutuummin käsiks käivät ja työn jakoivat tasasesti. Vellinä velluvi vaski ja kultametallikin, rauta 445 haavoja tuottava ahjossaan avarassahan läikkyy. Valmistavat ison kilven, — suojaks Latinojen kaikkein peitsiä vasten, — ja seitsemän kertaiseksi sen laittaat raut'levyst'. Toisetpa palkeill' liehtoen ottavat, antaat tuulta ja muut vetehen taas kastavat tirskuvan vasken; 450 moukarilyönneistään alasillen kiikkuvi luola; tahdilleen nuo voimakkaasti vuorottamalla paukuttavat sekä vahvoin pihdin kääntävät tönkkää. Taatto Vulkanus kuin näit' Aeolon rannalla puuhaa, Evandron matalast' majastaan herättää valo armas, 455 aamuinen herättää katon harjalla lintujen laulu. Nousevi vanhus ja sitten ruumihins viitalla verhoo, tyrrhenilais-sidenauhoill' anturat jalkahan pauloo. Kiinnitti myös olaltaan sivulleen tegelaisenki miekan, vaan vasemmall' olalleen pani yllehen pantterin taljan. 460 Koirat, kumpikin vartia, kynnykselt' ylevältä eessähän julkottaa, oman kulkien herransa kanssa. Vierahan Aeneaan majahan erityisehen urho astui, muistellen puhettaan, luvattuu apuansa. Eip' Aeneaskaan ylösnousnunna myöhemmin yhtään. 465 Tuon oli seurassa Pallas ja tään kera kulki Akhates. Yhdyttyään kätt' antavat, istahtavat majan keskeen; tehtyä sen, tarinaa vapamielistä nauttivat sitten. Ensin näin kuningas: "Suurin Dardanien päämies, en, säilyessäs sun, 470 Troijan löytymist' enk' isänmaatanne voitetuks myönnä; niin ison arvonne suhteen meil' ovat taistelun auksi voimamme pienoiset. Tuolt' Tuscien sulkevi virta täält' hätöttää Rutulus, asehill' edess' vallimme helskäin. Vaan sull' aimoisten sukujen sekä suurien valtain 475 joukot ma liitteä aijon, min onnesi oottamaton suo keinoks: sä juuri kun Salliman kutsumana tulet tänne. Ei ylen kaukana täält' on vanhoillen perustettu louhill' Agyllinan toripaikka, joss' Lydian kansa muinoin kuuluisa sodastaan asuks vuorill' Etruskein. 480 Tuotapa kuuluisaa kuningas Mezentius sitten julmalla aseitten pakon vallalla hallitsi pitkät vuodet. Miks' kertoisin jumalattomat murhat ja julmat hirviön työt? Jumalat, sen kostote häll', omilleenki! Yhdistellyt se on eläväin kera kuollehet ruumiit, 485 liitellen käsihin kädet, kasvoihin näöt yhteen vaivataksensa ja tiukkuavii verestään sekä visvast' näin kamalass' syleyksessä hengen heittohon piinas. Kansapa nyt väsyen vihoviimein hulluhun raivoons, piirittää asehillaan niin hänen kuin kotins myöskin, 490 surmaa tään toverit sekä polttaapi palatsinki; tappelun aikana tuo pakohon Rutulein aromaille kiipas ja ystäväns Turnuksen avun löys asehista. Syystäpä raivoillen siis nousi Etruria kaikki, vaatien rankaisuun kuningast' sodall' alkanehella. 495 Näille sun Aeneas tuhansille ma johtajaks annan. Sillä jo nurjailee koko rannalla tihjöjen laivain miehet ja liikkehell' lippuja vaatii; vaan ikä velho estävi ennustaen: 'Oi nuoriso oiva Meonein, vanhojen miesten kukka ja arvo, jotk' oikea harmi 500 vei sotahan ja Mezentius syyllänsä kiihotti kostoon; ei ole Italolaiselle sallittu niin ison kansan voittaa, vaan saa johtajat kaukaa.' Etruskilainen väk asettuu, peläten jumalain varotuksia, tälle kentälle. Airuita minun luo sekä valtion kruunun 505 valtikkoneen lähettää its' Tarkho ja jättävi merkit leirihin, ett' tulisin Tyrrhenoin valtoa ottaan. Vaan mua vanhuutein hidas, kylmä ja vuosista verkka, vallasta kieltää, on urotöihinki myöhähköt voimat. Poikaan' yllyttäisin, jos ei emons oisi Sabinost', 510 ellei tää osaks ois isänmaans. Sie, jonkapa Onni vuosille, heimollekin hymyää, jota Sallima vaatii, toimehen käy, Teukroin, Italoink' ole urhosin päämies! Sulle mun Pallaksen sitä paits, mun lohtuni ynnä toivoni liitän, että sun johdattaissasi sotaa, 515 Martin toint' tukalaa kokemaan, näkemään sinun töitäs tottuis ynn' esivuosist' ett' oisit häll' ihanteena. Arkadilais-ritarii parisataa hälle mä annan, miehistön valitun: nimessään Pallas saman verran." Tuskin olj nää puhunut, kun katselivat ajatellen 520 Aeneas, Ankhisen poika, ja kelpo Akhates: ois useat tukaluudet huolettaneet sydäntänsä, ellei ois Venus seijas-taivahalt' antanut merkin. Sillä nyt aavistamatt' ylä-ilmasta välkkyen leimaus tulj jyristen sekä äkkiä syöksyvän näyttihe kaikki, 525 tyrrhenilaisenki torven räikkinä ilmassa soivan. Tutkelevat: ain' uudestaan jyry kauhea kuuluu. Aseita, se'espaikalta taivaan, pilvien kesken, poudassa kiiltelevän näkevät sekä helskyvän toisiins. Muut sydämessään hämmästyvät, mut Dardanon urho 530 tunteepi jyrinän jumalattaren, äitinsä, enteeks. Hän nimeää: "Oi ystävä, sie älä tutkia huoli, tuo mink' kohtalon aanana ois; mua kutsuvi taivas! Tään lupas haltiatar emo antaa merkiksi mulle, jos sota puhkeisi, tamineita Vulkanonki tuoda 535 aukseni ilmojen teitä. Voi mikä kurjillen Laurentoillen tuho uhkaa! Kuinka sa syys sovittaa saat, Turnus! Kuin monet aaltois all' urosten kypärät sekä kilvet ja ruumihit huuhtoo saat, isä Thybris! Käyköhöt vain sotahan, lain rikkoin!" 540 Kun oli nää sanat lausunut, nous sialtaan ylevältä; ensin Herkuleksen kytevii tult' alttariloita hän virittää, vähäsii Penateita ja eilistä Larii hilpeenä anoen; valituit' tavan jälkehen lampait' uhraapi nyt Evandrus ja Troijan nuoriso myöskin. 545 Laivojen luo sitt' täält' tovereit' tavataksensa lähtee; heidän hän luvustaan, sodan jotk' olivat tovereinaan, kelpoja kunnoltaan valitseepi; muut vesitietä jäljestä seuraavat, samoten vähittäin alavirtaa, tietoa viemähän Askanioll' isäst' ynn' asioista. 550 Teukroill' aikovillen Tyrrhenien kentille suodaan ratsut. Läks jalo Aeneas, min leijonan talja verhoo keltainen kokonaan helokynsistä kiiltäin. Äkkiähän vähän kaupungin läpi lentävi maine, Tyrrhenien kuninkaan urosten nyt lähtevän rantaan. 555 Pelvosta kartuttavat lupauksia äidit ja kulkee vaaraa ennemmin pelko, mi suurentaa sodan uhkaa. Taatto Evandrus sitt' erovan kätehen ruvenneena itkusta kyllästymättään lausuvi näin halaellen: "Jospa mull' oi kuluneet sois Juppiter jällehen vuodet, 560 jommoinen olin kuin sotarinnan ma Praenesten luona ensinnä kaasin ja voitettuain kasan kilpiä poltin, kun kuninkaan Herilon kädelläin minä Tuonehen työnsin. Kolmet henkeä hälle Feronia äitinsä antoi syntyissään — kamalaa! Mun taistella kolmasti täytyi, 565 kolmasti kaataminen olj; kaikkipa sittenki hältä henkensä tää käsi katkas ja yht' useat asehet riist. Empä mä ois sulosest' eronnut halauksestas koskaan, poikani, eikä Mezentius naapuri ois tätä päätä pilkannut koskaan, niin monet miekalla julmahan surmaan 570 syösten ja niin usean urohon telottain seastamme. Vaan te, o ylhäiset, jumalain sinä johtaja, suurin Juppiter, armahtakaat, anon, arkadilais-kuningasta; kuulkaatten isän toivomukset: jos tahtonne ompi Pallaan säilyttää minullen, jos Sallima säästää, 575 hengissä jos hänet näen sekä luokseni saapuvan jälleen, niin elämää anon, niin joka vaivan tahdon ma kestää: vaan kovall' onnella jollakin jos, oi Sallimus, uhkaat, sallittakoon jo nyt, nyt tukalan elon päätteä, kunnes on epätietosna murhe ja on tulevan epävarma 580 toivo, kun sua, rakas poikani, mun elon ainutta riemuu voin sepäellä, ett'ei joku synkempi viesti mun rintaa haavoittais!" — Nää lausehet juur erotessansa taatto virkki ja palveliat majahan väsyneen pojes auttoi. Mut jopa läks avonaisista porteista ritarjoukko: 585 Aeneas esimmäisien keskess', Akhateski kelpo, sitten Troijan muut ylimykset ja keskellä joukon Pallas viitassa kuin koreoiss' asehissansa nähdään: niinkuin Okeanon veden kastama nostavi Kointäht, — mink' yli muiden tähtien suosiipi Venus tulta —, 590 taivaallen pyhät kasvot ja haihduttaa syvät varjot. Seisovat valleilla arat äidit ja katsoen tuhkan pilveä seuraavat, väkeään vask'kiilteleväistä. Nää lehon kautta, mist' oikasutie lähimmittäin saattaa, matkustavat asehissaan. Nousee huuto ja parveen 595 käytyä saa hepojen kapiot jymyhyn tomukummun. Caeriton jäävilun virran luona on jylheä korpi, laajalti uskonnoll' isien pyhä: vuorien vierut tuon rajottaa joka puolta ja kuusien vehreä korpi. Silvanoll' entisten Pelasgein sanotaan pyhitelleen 600 lehdon ja juhlan niittyjen, karjankin jumalalle; nuo esimmäisn' asuneet on Latinoin maa-alueilla. Tään lähitienolla Tyrrhenineen salapaikkahan Tarkho leirihin käynyt olj: ylevält' ylängöltä sen nähdä saatettiin koko joukko, mi taajeni kenttiä pitkin. 605 Tänn' isä Aeneas, sotahan valittunsakin joukko saapi ja, uuvuttuaan, hepojaan sekä itseä hoitaa. Vaan Venus haltiatar sulokas lomitsen yläpilvein, lahjoja kannellen tuli; tää erälaaksossa poikans kun etähäll' erillään joen viivästävän tykön' äkkää, 610 lausuupi nämät lausehet, tullen vastahan hälle: "Siin' ovat nuo luvatut, minun mieheni taidolla tehdyt lahjani: Laurentolaisia sie kopeoit' älä pelkää kutsua taisteluhun heti, poika, äl' urhoa Turnoo!" Näin Cytherea lausuttuaan halas poikuettaan ja 615 hohtoiset asehet pani tuon etehen ala tammen. Tää iloten jumalattaren lahjasta, kunniastaankin moisesta ei voi kyllästyy tähystellessä tarkkaan kaikkea: ihmettelee sekä kääntääpi käsissänsä töyhtökäst', aimoisaa kypärää, joka kuultavi tulta, 620 miekkaa turmaista', vask'kankeeta sotapaitaa, kookasta, veren karvaista kuni on panupilvi päivää vasten, kun tuo kimaltain kumottaa etähälle; myös sekotusmetallista ja kullasta säärystimeltään sorjia, peistä ja kertomatont' ihan laitosta kilven. 625 Siin' Italoin osat olj, suvun Roomankin iloretket, tuntien tarkoin ennusteet, ajatkin tulevaiset piirrellyt tulen haltia; siin' koko Askaniuksen jälkeen nousevan heimon ja taistellut sodat kaikki. Laittanut olj virumaan viheräisessä luolassa Marsin 630 hirmuisen suden; tään nisien luo myös pari poikaa loikovat leikitellen, elatusemoaan imeskellen pelvotta: tuo taapäin kenokaulansa kääntäen kumpaa vuorottain hyväjää sekä heidän ruumista nuolee. Rooman tään lähellen ja Sabinojen naisien ryöstön 635 penkilt' teaatterin ynn' ilonäyttelyst' aimosan Cirkon liittänyt olj sekä äkkiä oudon, kiihtyvän taiston Rooman kuin Tatius-ukon närkkähän Kureksen kesken. Sitten nuo kuninkaat lopetettua keskenäns taiston Juppiterin älttäreiden luon' asehissa ja kantain 640 maljoja seisoivat, rakentain, sian uhraten, liiton. Tuostapa ei etähäll' palasiks rajusat hevot Metton raastivat (— oisitpa Alban mies pitänyt lupaukses!); miehenki valhekkaan sisälmyksiä viskovi Tullus metsähän tuossa ja kosteat orjantappurat verta 645 tiukkuvat. Tarkvinion ajetunkin käski Porsenna ottamahan sekä julmalla saarrolla ahdisti linnaa; puolustamaan vapauttaan Aeneaan suku riensi. Suuttuvan muotoiseks sen ja uhkaavanki sä oisit nähnynnä, sillan ett' hävittää on rohjennut Kokles, 650 murtaen kahlehens' ett' kymin yl' läks Kleelia uimaan. Kuppurallaan Tarpeijon linnan vartia seisoi, Manlius, temppelin eess' ylevää Kapitooliot' puoltain; viel' Romulon hovin oljet äsken leikatut kattoi. Täälläpä kaakattain hopeainen ankkakin lensi 655 kultaisess' etisessä ja julkais gallien matkan: Gallit saapuivat läpi metsän ja ottivat linnan synkkyyden sekä varjosan yön hyvin peittoa käyttäin heill' oli kullan keltanen tukka ja keltaset vaatteet; hohtavat raitaisist' takistaan sekä valkosta kaulaa 660 kiertävät kultaset vitjat ja kullakin kaks alppilaista keihästä kädess' säihki ja ruumeitaan isot kilvet peittivät. Tanssivatkin Saliot, alastoinna Luperkot myssyne viiksineen sekä taivolta puonnehet kilvet kalkutellut oli; kaupungin läpi uhreja veivät 665 vankkuriss' sorjissa hurskahat äidit. Täält' etähälle liittääpi Manalan majat, Tuonenki korkeat portit, myös rikosten kuritukset ja ruhtoa sun, Katuma, uhkaavan kiven alle ja Raivotart' kauhistuvaisen; hurskahat taas erilleen: näill' antamahan lait Katon. 670 Näiden keskessä olj avaran meren, myrskysän hahmo kultanen; vaan meri valkosna vaahtosi myrskyäväisnä, ringissä myös delfinit hohdokkaat hopeasta pyörtelivät, meren tyrskyä halkoen purstohinensa. Keskessään vask'laivaston, sodan Aktialaisen 675 huomaa: järjestetyss' sotarinnass' sä nähnynnä oisit kiehuvan Leukaten kaiken ja kullasta kiiltävän laineet. Tappeluhun vei keisari Augusto tääll' Italoita, kansan, senaatin, Penaattein kanss', yleväin jumalainkin, korkeall' keulalla seisten; tään ilosill' ohimoilla 680 kiils pari leimua, vaan ylipääns' isän nähtihin tähti. Toiselta suunnalta tuulin ja muin' jumaloine Agrippa johtaa korkeena väkeään: sodan ylpeä merkki kiiltävi päässä nyt täll', alusten anastuksesta, — kruunu. Barbarijoukkoin täält' Antonius kirjavin asein, 685 — jok' Itämaan väen voittanut on sekä poutasan rannan, Aigypton, Itämaan väen myös mukanaan etäsimmän Baktran tuopi ja seuraa — kauhu! — Egyptistä vaimo. Yhtehen syöksivät kaikki ja vaahdottivat meren kaiken, pyörrellen ulappaa etähäis-alusten kokin, airoin. 690 Saapuivat merellen; merell' uiden luulisit irti kiskottuin Cykladain tahi vuorien syösnehen yhteen: niin torikeuloist' taistelevat jätinmoisista miehet. Tappura-soihtuja käellä ja keihästen lentosta rautaa kylvetähän: punertuu meritaistost' Neptunuksen kentät. 695 Keskessä valtiatar väkeään kotimaisella kutsuu kalkkaloll' eikäpä hän näe viel' takoaan pari kyytä; kaikenlais-jumalain imehet sekä haukkuv' Anubis vasten Neptunusta, Venusta sekä vasten Minervaa taistelevat. Mars tappelun keskustassapa riehuu 700 rautahan kaivertu sekä ilmassa hirveät Kauhut viittoineen revityin', iloten myös kulk Erimieli; tuot' Sodan haltiatar verisin rusikoinensa seuraa. Näitäpä katsoen joutsen jännitti Aktiolainen pilvist' Apollo: säikähti tästä Egypti ja Indot, 705 kaikki Arabialaiset, Sabaeotki läksivät karkuun. Myös kuninkaatarkin mukahaisilla tuulilla nähtiin purjehtivan, levittää komennettuans kaikki jo purjeet. Tuon tulevaisesta kuolosta kalvenneen sodan keskeen tehnynnä olj tulen haltia myrskyn ja Luotehen huostaan 710 suoden, mut vastassaan iso ruumihisen, surevaisen Niilin, aukasevan syleään, koko viitalla kutsuin tummahan helmahans lannistetuita ja virtansa mutkiin. Vaan Caesar kolm'kkertaisess' iloretkessä kulkein Rooman muureihin, jumalill' Italoin iki-uhrin 715 sääsi ja kolmesataa pyhästöö mitä suurinta laittoi linnahan. Raikuivat ilost', tanssista, leikistä tiet nyt, kaikissa templeiss' on emojoukot, kaikissa uhrit; maall' alttareiden eess' vasikat makas uhria varten. Muhkean Febuksen tuo kynnyksellä nyt istuin 720 tutkivi kansojen lahjoja, kynnyksille ne ylpeill' antaen: pitkänä sarjana astuvat voitetut kansat, kieliltä kuin asehilta ja vaattehiltaan monenlaiset. Paimenten suvun tässä ja vyöttömät Afrikalaiset, täss' Lelegat, Karat sekä joutsikkaatki Gelonit 725 Vulkano tek; jopa tyynemmin kulkivat Eufraten aallot, myös inehmoist' etäsimmät Monnit ja haarova Rheini, vallattomatki Dahaet sekä juonikas sillall' Araxes. Näitä hän Vulkanon yhä kilvessä, lahjassa äidin ihmeht ja, tietämättään asioist', ilotsee kuvioista; 730 heimonsa sitt' olalleen osat, heidänki mainehen nostaa.
Viitteet:
V. 9. Diomedes, kuuluisimpia Troijan sodan urhoja, muutti sodan jälkeen Etelä-Italiaan (Apuliaan), jonne perusti Argos Hippion nimisen kaupungin, jonka nimi sitten muuttui Argyripa'ksi sekä vihdoin nykyiseksi Arpi'ksi.
V. 83. Kolmasti tulee Aeneidissä puhutuksi "valkeasta emäsiasta valkosine porsahineen virran rannalla" merkkinä, mihin kaupunki (Alba-Longa) oli perustettava.
V. 103. "Amfitryon pojalle", nim. Herkuleelle.
V. 119. "Nämät". nim. sanat.
V. 130. Evander y.m. johtivat sukuperänsä Elektrasta, Atlaan tyttärestä: samoin Aeneaskin johti sukunsa Atlaan toisesta tyttärestä Maijasta. — Nimi Evander, syntynyt kreikkalaisista sanoista, merkitsee suomeksi: hyvämies.
V. 146. Daunus oli Turnon isä.