Ainehisto.
Aeneas, pystytettyään muistomerkin sen vuoksi, että oli kahdentaistelussa kaatanut kuninkaan Mezention, rohkaisee omiansa ja lähettää suuren lähetyskunnan Pallaan ruumista sen kotimaalle viemään (1-99). — Kuolleiden hautaamiseksi välirauhaa anoville latinolaisille lähettiläille Aeneas suopi 12 päivän sotilakon (100-138). — Evandron murhe poikansa kuolemasta (139-181). — Troijalaiset ja Latinolaiset osottavat viimeistä kunnioitustaan sodassa kaatuneille (182-224). — Diomedeen liittoa anomaan lähetetyt lähettiläät palajavat tyhjin toimin takasin siitä syystä, kosk'ei Diomedes tahtonut ryhtyä sotaan ilmesti jumalain suosimain Troijalaisten kera (225-295). — Latinon tästä syystä kutsumassa neuvoskunnassa, näyttää Latinus olevansa taipuvainen rauhaan Aeneaan kera, jota mieltä Drances kannattaa ja kehottaa, ivaten, Turnoa luopumaan sodasta ja kosimisesta sekä pyytää kuningasta rauhan tueksi antamaan tyttärensäkin Lavinian Aeneaalle puolisoksi (296-375). — Turnon kiivas vastaus Dranceelle ja hänen mielipiteensä sotakannasta (376-444). — Aeneas siirtää väkeänsä likemmäksi kaupunkia; tämä seikka lopettaa sekä neuvottelun että sotilakon; Turnus, uskottuaan ylipäällikön viran amazonille Kamillalle, lähtee eräälle vuorisolakkeelle Aeneasta väijymään (445-531). — Kerrottuaan Kamillan elämänvaiheista, antaa Diana nymfinsä Opiksen toimeksi kostaa Kamillaa pian kohtaavan kuolon (532-596). — Kauan häilyvä ratsuväen tappelu kaupungin edustalla (597-647). — Sitten kuin Kamilla oli tehnyt ihmeteltäviä urotöitä ja viettynyt komeasti varustettua Khloreota vainoamaan, ampui hänet salavihkaan väijyvä Arruns kuoliaaksi (648-835). — Opis kostaa Kamillan kuoleman ja ampuu Arrunsin, tään paetessa kotimaalleen (836-867). — Troijalaisten Onnella tehty hyökkäys päälliköttömäksi jäänyttä joukkoa vastaan saattaa nämät pakenemaan, jolloin paljon väkeä musertuu kaupungin portista sisään pyrittäessä. — Kamillan kaatuminen saa Turnon liikahtamaan väijymysasemaltaan; heti sen jälkeen lähtee Aeneaski vuorisolakkeen kautta liikkeelle (868-915).
Hautajaiset. — Latinojen neuvottelu. — Kamilla.
Nousten Okeanon sill' aikaa Koitar jo jätti. Aeneast', ett' aikaa maanpanijaisihin saisi, huoli ehk' kiiruhtaa, murehiss' ehk' kuollosta miel olj, päivänpä koittaissa jumaloill' lupauksensa täytti voitettuaan. Ison tammen, mist' oli karsitut oksat, 5 pystytti haudalle, sen koristain komeoill' asehilla, voittonsa merkiks; Mezention päällikön hän asun suo sull', oi sodan valtias suur! Asettaa verest' tiukkuvat töyhtöt, miehen murretut peitset ja paikalta kahdeltatoista puhkotun haarniskan; vasempaan sitoi vaskisen kilven, 10 kaulalle sen ripust miekan norsunluisenki huotran. Päällikköjen koko parvi kun suojellen seurasi häntä, riemastuneita hän näin kehottaa sitt' ystäviään: "Tehty jo suurin on työ, urohot! Pojes pankahat huoli jääneestä; esikois asehet kopean kuninkaanki 15 tuoss' ovat; onpa Mezentius mun käsivoimalta tässä! Matkamme on kuninkaan luo nyt ja Latinojen linnaan. Valmistakaat asehet, sodan loppua onnellist' toivoin, ett' epäröiviä ei joku este, kun lähteä taistoon määräävät jumalat sekä miehiä leiristä johtaa, 20 häiritsis tahi myöhempi arvelu heit' aristaisi. Sill'aikaa tovereiden hautaamattomat ruumiit viekäämme lepohon, erokunnian vainajill' antain! Menkäät vainaillen jalomielille, jotk' ovat meille ansainneet kotimaan verellään, 'hyväst'-lahjanne viemään! 25 Ensinnä vietäköhön surevan Euvandrusen linnaan Pallas, jonkapa ei mitäkään vajahan avuloista kuolohon katkerahan vajottain vei synkeä päivä!" Näin nimes kyyneltäen sekä siihen suojahan kääntyi, miss' ikäpuoli Aceetes, mi arkadilaisen Evandron 30 knaappina ennen olj, oli paarille pantua Pallaan ruumista vahtaamass'; eip' hän yht' onnellisesti kasvattilemmikkiään apulaisena seurata saanut. Siin' itk palvelijain koko joukko ja Teukerin kansa, itkivät naisetkin hivuksens hajottain tavan jälkeen. 35 Vaan kun Aeneas ylevist' oviloist' tuli suojaan: raskaan huokauksen nämä tähdille nostavat, rintaans lyöden, ja haikeesta surustaan ylen voikuvi linna. Kun näki Pallaksen tuetun pään kalvahat kasvot, kun näki ausonilais-vasaminkin raastaman haavan 40 nuoressa rinnassa tään, näin kyynelten noustessa lausui: "Käikös kääntyessään parempaan kateheksi nyt Onnen, oi poloteltava poika, sa valtiotamme ett' et sais nähdä ja ett' et sais iloten palata kotimaahas? Enkä mä Euvandrost' isästäs erotessani hälle 45 tään luvannut, kun hän halaten mua matkahan laski vallottamaan ison maan sekä tuon erittäin varottaissa, miesten ankarojen olevan, sodass' yrmeän kansan. Ehkäpä parhaillaan, ylen paljoa toivoen turhaan, tehnee hän lupauksiakin, koristain alttareita: 50 kuollehen poikansa vainen, jok' ei taivahisilta tarvitse nyt mitäkään, surusaatossa tyhjässä tuomme! Onneton, poikasi julman kuolon nähdä sa vain saat! Vai on tää palauksemme, — moisetko voittomme merkit? Vai tä mun toivoni suur? Mut etpä, Evandro, sa tahraa 55 tuottavat haavat näe täll'! Et, isä, paennehen poikas vuoks surust' tarvitse toivoa surmaa! Mink', oi, turvan, Ausonia, kadotit sekä minkäpä sieki, Julus!" Näinpä hän itkettyään kohottaa valiteltavan ruumiin käski ja, määrättyään koko joukostaan tuhat miestä 60 laittoi viimeis-kunnioitustaan häll' osottamaan, taatonkin suruhun osan ottoon: raskahan murheen hiukkanen lohtu, he min isä-raukallen velastuivat! Lehvillä lehdittävät muut paareja pehmeäks joutuun, liitellen sianvarsia tammenlehvihin yhteen; 65 lehdes-holvilla siimestävät myös laitetun vuoteen. Maalaisvuoteesen ylevään tähän lasketahan mies, niinkuin kukkanen, min on poiminut impyen sormi, orvokki hentoinen tahi hervotonkin hyacinthi, joit' ei viel' heleys eik' ehtinyt poistua muoto, 70 mut enähänp' ei maa-emo ruoki ja voimia tuota. Sitten purppura-viittaa kaksi ja kullasta jäykkää toi häll' Aeneas, mitk' häll' oli, työst' ilotellen muinoin valmistanut käsill' itse' sidonilainen Dido ja langoin kultasineen oli kirjonut taiten. 75 Yhtehen näist' urohon hän kunniaks viimeiseksi verhottaa sekä ruumiihin silmät vaipalla peittää; saamansa paits sitä laurentolais-kahakast' monet lahjat liittävi ynn' isoss' saatossa käskevi viemähän noita, annettuaan vihamiehiltä voitetut ratsut ja peitset. 80 Niilt' oli kä'et selän taa sitonut, jotk' kuoleman uhriks Tuonell' olj jääksinyt, kastelemaan verellään rovioita. Myös vihamies-varuksin puetettuja tankoja, joihin piirrellyt nimet olj vihamiesten, käskevi viemään päällikköin. Talutettihinp' vanha Aceeteski koito, 85 rintahan nyrkeillään joka löi, repi kasvoja kynsin, tai joka pitkosen pitkälleen alas heittihe maahan. Viedään myös Rutuloin veren kastamat vaunut ja jälkeen askeltaa sota-orj Aeton, koristuksia vailla, kuonolle kyynelten isojen pisarain heruessa! 90 Keihon kuin kypärän tuo toiset. Mut voittaja Turnus valtasi muut. Tätä seuraavat surusaatossa Teukrot, Tyrrhenit, Arkadien päämiehet lippuja laskein. Sitten kuin toverein iso saatto olj eistynyt loitos, seisahti Aeneas sekä näin syväst huoaten lausui: 95 "Toisten kyynelien luo meit' äreän sodan Luoma kutsuvi. Voi ijäti hyvin sie, oi urhein Pallas, voi ijäti hyvin!" Nää vain lausuttuaan meni linnaan korkeahan sekä leiriä kohden käyntinsä käänsi. Vaan lähetit jopa kaupungista Latinojen saivat 100 oksaa tarjoellen olivista ja pyytäen lupaa: ruumeita, mitk' kentillen oli kaatanut miekka, että hän hautaamaan lepohon lakon antasi heille; eip' enähän eronnein kera vainaajain sota oisi; joit' tovereiks, sukulaisikseen sanonut oli, säästäis. 105 Näillen Aeneas hyvä, kun anoivat sopivaista, antaa suostumuksen sekä nää nimeää lisäks vielä: "Millainen kova Onni on kietonut teitä, Latinot, moisehen taisteluhun? Miks ette te sois toveriks meit'? Kuolleillen, sodan kautt' tapetuilleko pyydätte rauhaa? 110 Mieleisest' elävillekin tuota ma tahtosin suoda! En olis tullut, jos Onn' ei säätänyt tänn' asuntoomm' ois; en sodi kansaa vastahan; mut kuningas ylenkatsoi liittomme, Turnuksen kun liittohon luottihe ennen. Oikeampaa olis, jos sotahan olis käynynnä Turnus. 115 Jos sodan päättää tuo väellään, jos Teukroja häätää aikovi, niin kerallain sopi näiden yhtyä taistoon; jäis elämään, kenen soi elon haltia tai oma uljuus! Menkäte, pankaatten toverinn' eronneet rovioille!" Näin nimes Aeneas. Vaan ääneti kummeksivat ja 120 toinen toisehen silmänsä luovat he hiiskahtamatta. Sitt' ijäkäs Drances, joka nuorta Turnusta vainos ain' närällään sekä kielittelyillään, vastaamaan näin ryhtyi: "Oi iso maineeltas, asehilta mut suuremp', Troijan mies, miten voin avuas ylistää ylen kyllin? 125 Ihmettelenk' enemmin sävymieltäs vai urotöitäs? Tään kotikaupunkiin palaten iloviestinä viemme kiitollisna ja, jos joku Sallima soisi, Latinon teemme sun ystäväkses. Hakekoon muilt' liittoa Turnus. Vieläpä autamme muurein sallittujen rakennusta, 130 kannamme paasiakin olallamm' asunnoks Troalaisten!" Näin pakis hän; muut suostumustaan osottaa sorinallaan. Päivää määräävät kakstoista ja, saatua rauhan, vaaratta Teukrot Latinojen kanss' sekasin läpi korven vuorilla kulkivat. Kaksteräkirveen iskemä kaatui 135 ryskyen saarni ja kaatuvat pilvienkin-tasat hongat; ei lakata lemuvaisia keedroja, tammeja kiiloin halkomast' eik' vetämäst' sarapuit', ratasten naristessa. Maine jo kiidellen, — surujen ylen kiitävä airut —, Euandron pelottaa kuin tään perehen sekä linnan, 140 vaikk' oli Pallaast' äsken voiton viestiä tuonut. Portille Arkadit riensivät, muinoisen tavan jälkeen, temmattuaan tulisoihtuja; loitospa loistavi tiellä tervaksien rivi, kirkastain ketomait' avaralta. Teukrot vastaansa tulivat, surevaisien yhtyin 145 joukkohon. Sitten kuin emot linnahan astuvan näiden huomaavat, parullaan polotellen he täyttävät linnan. Eipä Evandroa nyt enähän voi hillitä kenkään; joukkohon riensi ja Pallaan laskettuin yli paarein heittäytyin hän jää virumaan valittain sekä voihkain. 150 Kun hänen äänelleen soi tuskin tien suru vihdoin: "Etpä sä taatolles luvannut tätä, kun sua, Pallas, yrmeähän sotahan varovammin käymähän käskin! Tietämätön emp' ollut, min arvonen uus sotamaine, kuin ylen mieluinen ens'taistelun kunnia ompi! 155 Miehuisen opin onneton koetos ja äskösen taiston ankarat alkeet! Ei jumaloist' ole kuullunna kenkään mun lupauksia eik' anomuksia! Oi pyhin vaimo, miekkonen kuollessas, kun murheen tään siten vältit! Oon isänään ohi määrästän' elänyt sitä vastaan, 160 kun jäin jäljelle. Joska mun, Dardanojen aseveikon, oisivat surmanneet Rutulot! Elon' oisin ma ennen antanut, jos minut tää komeus kotihin olis Pallaan tuon't asemest'. En syytä ma teitä, en liittoa, Teukrot, en toveruuttammekaan; tää vanhuudellemme onni 165 säättynä olj. Vaan ehk' ylen aikasin kohtasi kuolo poikaani, — ilahuttaa kaatunehen tuhansittain Volskeja surmattuaan, Latioon Teukroj' avittaissaan. Peijaiskulkua en parempaa vois sulle ma, Pallas, hankkia, kuin se, min Aeneas hyvä soi, Frygit suuret, 170 min soi Tyrrhenien päämiehet ja tää sotajoukko. Tuovathan urosten asut, mitk' kätes Tuonelle jääksii. Oispahan joutunehet aseheskin suurehen paaluun, jos ikä, jos sama vuotten tuottama tarm' olis ollut, Turnus! — Vaan miks Teukroja viivyttelen sodast', utra? 175 Menkäte kertoilkaat kuninkaallenne nää sanat tarkkaan, että mä jään vihattuun elämään, kun kuollut on Pallas, siihen on, näet sen, kätes syyn', isällen, pojallen mi Turnusen velkaa on. Tilapää tää ainoa ompi onnehes, kiitollisuutehes. En elon auvoja etsi; 180 ei; ilon' on pojallein Manalassa sun kertoa kostos!" Koitar sillävälin sulosan valon kurjille tuotti kuolevillen, palauttaen näillen työt sekä vaivat. Jop' isä Aeneas, jopa rannan lahtehen Tarkho laittoivat rovion, johon kantoivat tavan jälkeen 185 ruumeita toverein, — jopa nyt, sytytettyäns' synkän loimotuksen, sakeaan savuhun lymys korkea taivas. Kolmasti leimuavaa rovioo komeiss' asehissaan marssivat kierrellen; kolm' kertaa hautaus-tulta ratsahin kylträsivät hyvästiks, valittain surullisna. 190 Kastuu kyynelistään maa, kostuvat myös asehetkin. Taivaallen kohoaa urosten polo, torvien räike. Sittepä muut tapetuilta Latinoilt' temmatut saaliit viskaavat tulehen: kypäröit', useoit' sapeleita, ohjia, vaunujakin nopeoita; mut tuttuja toiset 195 lahjoja tuo: tapettuin katalat vasamat sekä kilvet. Tuonelle teurastetaan usean härän ruumihit tässä, harjakkaat siatkin sekä kaikilta kentiltä viedyt raavaat sorretahan tulehen. Koko rannalla sitte tuhkaa ystävien tähystäät, rovioo vahiskellen 200 puol' palanutt': erot' eivät he voi, kunis kastehikas yö tähtiin kiiluvihin tukevuutetun taivahan tuopi. Myöskin laittoivat monin paikoin koidot Latinot suunnattomat roviot sekä hautaavat useoiden miesten ruumeita, osittain taas nostaen vievät 205 maakuntaan lähiseen tahi kaupunkiin palauttaat. Muitten surmattujen sekasan, ison polttavat joukon nää lukematta ja kunniankaan tekemättä; nyt laajat pellot tuikkelevat jokapaikassa liekistä kilpaan. Kolmas päivä jo haihdutti taivolta hallasen varjon, 210 surren kuin rovion syvähän seotuita he tuhkaan etsivät luita ja kattoivat varin maan kupuroin ne. Vaan jo Latinon kaupungin komeoiss' asunnoissa nouseepi kova parku ja sangen haikea murhe. Täss' emot, onnettomat miniät, sisarten surevaisten 215 rakkahat rinnat ja myös pojatkin, jotk' orvoiks jäivät, kiroovat sodan julmuutta sekä Turnusen häitä! Käskevät itseä tuot' asehilla ja miekalla päättään, Italian joka valtaa, suurinta arvoa vaatii. Tään pahentaa tyly Drances ja kertoo yht' tätä vainen 220 taistohon vaadittavan, yht' Turnusta kutsuttavan vain. Kiistoissaan tiheöissä nyt kuuluupi moni miete Turnonkin hyväks, tuot' kuningattaren arvo kun puoltaa, kannattaa useain myös voitonmerkkien maine. Näittenpä riitojen kuin melun kestäissä parahillaan, 225 kas, ylen murheissaan lähetit Diomedesin linnast' tuovat vastauksen, ett'ei mitäkään koko moisten vaivojen kustannus tehonnut, ei antimet, kulta, eik' tehonneet isotkaan lupaukset; on liittoa muilta etsiminen nyt Latinoin tai Frygien kera rauhaa. 230 Lannistaa kuninkaanki Latinon nyt ankara huoli. Onnesan Aeneaan jumalain avun ilmesti saavan — muistuttaa jumalain viha kuin edessään vereksetkin haudat. Siks ison neuvoskunnan ja myös ylimykset kutsuen käskyllään kokoaa ylevään hovihinsa. 235 Yhtehen saavat nuo palatsiin monin tulvaten joukoin. Keskessä istuupi ijältään ylimmäisenä kuin myös suurinna vallaltaan, ei huoleta otsin, Latinus. Tääll' Aetolian linnasta tulleita läheteitä käskee kertomahan, mitä tiesivät, vaatien tarkan 240 vastinehen perätysten. Tultua äänettömyyden, näin Venulus, totellen hänen käskyä, lausua alkoi: "Näimm', oi maanmiehet, Diomeden ja Argojen leirit, matkan kuljettuamme, me voitimme kaikk' osumukset, koskimme sen kätehen, joka Ilion rainasi linnan. 245 Voittaja tää rakens Argyripaan, nimittäin kotosen tuon heimonsa jälkeen, Garganon Japygilais-ketomaille. Suojaan saavuttuamme, kun meill' lupa lausua suotiin, lahjamme tuomme ja myös isänmaan nimenkin nimeämme, millainen sota nous sekä syyn, miks tultihin Arppiin. 250 Kuultua tään hän vastauksen tyvenen täten antoi: 'Kansat, o miekkoiset sekä myöskin vallat Saturnon, muinois Ausonilaiset! Mi häiritsee lepoanne kohtalo, yllyttäen teit' outohon taistohon käymään? Ketkäpä kalvallaan vaan loukkasi Ilion maita, 255 — siksehen heitän, min kärsimme luon' yleväin varustusten, keit' uroloit' upottelj Simois —, jokapaikassa saimme kärsiä syyn sovitukseks hirmuiset rasitukset, — verratenkin Priamoon polojoukko! Sen näytti Minervan ankara myrsky ja Eubean paadet ja kosto Kafaren. 260 Tuostapa taistelustaan, erirannoillen ajettuina, Proteon patsahill' ast Menelaus, Atreyn poika, harhasi, siks näki myös Aetnan Kyklopit Ulixes. Vallasta kertoisinko Neoptelemon, kumonnastak' Idomeneyn kodon? Maall' Libyan asunnostako Lokrein? 265 Mahtavien Akhiveinpa Mykenoist' itsekin päämies puolison kelvottoman verukkeilt' on, päästyä kotiin, hukkunut; väärtäjämies anast Aasian voittajan vallan. Käi kateheks jumalain kai, alttarit ett' isänmaani, kaihotun puolison tai ihanan näkisin Kalydonan! 270 Vieläpä vainoo meit' imehetkin, hirveät nähdä, kun kadonneet toverit pyräht ilmahan siivillä lentoon; lintuna lentävät nuo jokiloill' — oi syntien julmaa rankaistusta! — ja louhia täyttävät uikkuvin äänin! Tuotapa saatoinkin odottaa ma jo hetkestä siitä, 275 kuin tavotin, vähämieli, ma ruumeita ylähäisten kalvalla, oikean kuin Venuksen käden haavotin naarmuun! Elkäätten enähän mua vietelkö moisehen taistoon! Pergamon kun hävitimm', meit' ei sotahan halut' yhtään Teukroja vasten; en vaivaa entistäkään ilomiellä 280 muistele. Lahjanne, joit' isänmaastanne toitte te mulle, viekäte Aeneaall'! Olen julmia peitsiäns vasten taistellut kahakassa; siks uskokaten kokenutta, kilpine kuin kohoaa, miten tuimasti peitsensä paiskaa! Miestä jos vertaistaan kaks viel' olis kasvattanunna 285 Ilion maa, ois Inakholais-varustuksihin tullut Dardanus, vuorostaank' olis onneans surrunna Kreikka. Minkä me viivyimme tylyn Troijan muurien luona Hektorin, Aeneaan se olj syy, ett' Akhivojen voitto häili ja kymmenenteenk' yhä vuotehen karkosi meitä. 290 Kumpikin urhoudelt', asehilta on oivilta kuulu, mut avult' tää etevämp' on. Käykäte liittohon, jos vaan saatte sen; mut varokaat asetten osumist' tamineihins!' — Tuossa nyt, oi parahin kuningas, kuninkaan sinä lauseet kuulit ja millinen on ajatus sodan tärkeydestä." 295 Tuskin näin lähetit, kun Ausonien väen valtas riitainen, sekanen häly: niinkuin kosk' kivet estää kiivahan vuon sekä, sulkeutuiss' uran, syntyvi pauhu, kun lähirannoillen kohaellen syöksyvät aallot. Vaan kun tyyntyivät sydämet sekä sai levon kasvot, 300 näin ylevält' tilaltaan kuningas, anoeltua, alkaa: "Soisinp' ennemmin isänmaan asioista, Latinot, päättänehemme, — se ois paremp' ollut — eikä nyt vasta yhtyä neuvotteluun, vihamies kun jo valleja vaartaa! Hankalahan sotahan jumalain suvun kanssa me saimme, 305 lannistumattomien urosten kera, joit' ei mitkään uuvuta taistot, ett' tuurista ei tapanneinakan' erkii. Toivon, mi teill' Aetolien liitosta olj, pojes pankaat! On kukin itselleen paras toivo. Te vaaramme näette. Millainen hävitys on sortanut muun menestyksen, 310 silmä sen huomaa, — tuo käsihimmekin kaikki jo tuntuu! En ketäkään minä syytä. Min kunto on voinunna vainen, tehtynä on. Isänmaan koko voimalla taisteltu ompi. Siis nyt mielessäni mitä arvelen, mie epäellen kerron ja muutamin lausehin — kuulkaat tarkkahan — näytän. 315 Vuon Tiberin ihan vieressä mull' ikivanha on sarka, läntehen päin mikä antaa aina Sikaanien maill' ast'. Aurunkot, Rutulot sen jylhiä kumpuja kylvää, sahroin kynnettyään, mut on raunikot maan' elukasten. Tään koko seudun ja korkean vaaran mäntysän korven 320 suokaamme Teukroin sovitukseks ja tehkäme liiton välttävät ehdot, valtion heit' osakkaiks nimetkäämme; jääkööt, jos sitä nuo haluaa sekä tehköhöt linnan! Vaan jos muillen maille ja toisen kansan he luokse tahtovat päästä ja meidän mailtamme siirtyä poijes —, 325 niin parikymment' tammist' Italian alust' teemme tai useampiakin, kuten tahtovat; on koko tarve aavikon luon'; nepä its' sanokoot alusten luvun kuin myös muodon; me vasket, ainekset sekä työväen suomme. Pait sitä, jotka mun viestini veisi ja laatisi liiton, 330 lähtemähän puhujaa sata, heimoltaan Latiossa oivinta tahdon, tarjoamaan sotilakkoa meiltä, viemään lahjojakin, elehvantin luuta ja kultaa, hermelikaapun ja istumen, valtamme merkkinä heille. Kaikesta neuvotelkaat, tukaloit' asioitamme auttain!" 335 Nyt Drances, joka olj äkeissä, jot' Turnusen arvo kierolla kiukulla kuin katehen kuvotuksilla vaivas, aarteiltaan rikas, kieleltään paremp, mut hidas käs olj taistossa, — neuvotteluiss' ei katsottu arvottomaksi, taitava vehkeilyyn, — hänet äitinsä korkea heimo 340 aateliseks sai, mut isän puolelta tietymätön olj —, nousi ja lauseellaan täten syyttäen kiukkua nosti: "Kaikille selvästä seikasta, jok' ei ääntämme kaipaa, oivallisin kuningas, puhut. Kaikki sen tietäväns myöntää, Onni min kansalle tuo, mut lausua tuot' epäröivät. 345 Lausua sallikohon se ja ylpeytens' pojes pankoon, min pahan johdon ja myös tapojen nurinpuolisten vuoksi, — sen sanon mie, hän mull' asehilla ehk' kuoloa uhkais! — niin monen päämiehen on sortunut henki ja näemme kaiken kaupungin vajonneen suruhun: Frygilaisten 350 leiriä härnää vain tä ja koikkavi pois, asehillaan taivoa vain pelottain! Viel' noihin antihis, mitkä viedä ja lausua Teukroillen isot käsket, sä yksi liittäös viel', parahin kuningas; älä suo väkivallan vaikuttaa kenenkään sinuhun, — vävyll' oivalle tyttös 355 muhkein' häineen suo, isä, näin rakentain ikirauhan! Vaan jos semmonen pelko jo mielet ja rintamme valtaa, niin rukoelkame itseltä hält', anoen lupoansa: myöntyköhön, kuninkaall', isänmaall' oman valtansa suokoon! Miks julk' vaaraan kumppaniparkoja niin useoita 360 syökset, sä oi Lation sen moisien pulmien pää-syy? Ei sota onneksi oo; sult' rauhaa pyydämme kaikki, Turnus, ja rauhan myös vakavimman ainoan pantin! Ensinnä mie, vihamiehekses jota luulet ja tuona en varo ollani, kas anoen tulen: armahda kansaas, 365 ylpeys heitä ja lyötynä lähde! Jo kylliksi näimme kuoloa, kun hajoten isot peltomme heitimme sikseen. Tai jos liikuttaa sua arvo, jos rohkeus täyttää rintasi, sulle jos niin on myötäis-valtio mieleen: rohkene taistelemaan kuni mies vihamiestäsi vastaan! 370 Kaiketi, yhtys ett' Turnollen kuninkaallinen vaimo, henkemme halvat, me itkua, hautaa puuttuva rahvas, heittää kentille saamme! Jo sie, jos sulla on voimaa, jos isien uroutta on sulla, nyt vastusta häntä, ken sua paittauttaa!" 375 Näistäpä lauseistaan ihan raivostuneena jo Turnus harmista oihkaisee, täten rintansa pohjasta lausuin: "Runsaspa lahja sull' on, Drances, puhumaan yhä silloin, kuin sotahan käsivartta on tarvis ja ensinnä saavut, kun halutaan kokoust'. Ei vaan hovi täytettävän' oo 380 suurilla lauseillas, joit' uhkuvi suusi, kun vallit sua erottaa vihamiehest' eik' ojat aaltoa verta! Pauhaa vaan jyryten, tapas jälkeen, pelkuriks syytä vaan, Drances, mua, kosk' kätes niin isot Teukrojen joukot Tuonehen laittoi, kosk' ylimalkaan voittojes merkit 385 kenttiä kaunistavat! Mitä uuras urhous voittaa, saatathan koittaa; eip' vihamiehiä oo etähältä meidän etsiminen; joka suunnalt' he saartavat linnaa! Vastahan lähtäänkös — Mitä viivyt? — Vai sinull' onkin kielessä liukkaassa sekä liukkaammiss' sapikoissas 390 kaikki sun urhoutes! Vai minä lyötynä?! — Voisk' ken ilkiö syyst' mua syyttää lyödyks, kun Tiberin verest' Iliolaisesta huomaa tulvoavan ja Evandron huoneenkin perin juurin sortunehen, asehistakin riistetyks Arkadilaiset? 395 Ei mua nähnehet tuoks Bitias- eik' Pandarus-jätti eik' tuhannet, jotk' äsken voittaen Tuonehen laitoin, kun suletuks vihollisten vallien piirihin jouduin. — 'Ei sota onneks oo!' — Sitä Dardanolaisille laula, houkka, ja asjoilles! Sitä varten sie älä lakkaa 400 pelkohon yllyttämästä ja kahdesti voitetun kansan voimia innostamast', alentain sotilaita Latinon! Myrmidonein päämiehetki nyt Frygien uroutta, Tydeon poika, Larisson Akhilleskin vapisee jo, Aufidon nyt jokikin kamaltuupi jo Adrian merta! 405 Pelkuriuttakin hän pelajaa mun arttini vuoksi, tuo rikosseppä, ja näin koettaa pelollaan pahentaa syyn'! Ei tämä käs ole koskaan poistava tuommosen hengen, pelvosta luovu: se ain' asukoon ruhossaan mokomassa! — Nyt sinun puoleesi sekä päätöksiis, isä, käännyn. 410 Jos et toivoa voi mitäkään asetustamme enään, jos niin hyljätyt oomme ja jos, väen väistyess' kerran, lannistuimm' eik' onnemme voi sitä korjata yhtään, rauhaa sitt' anokaamm', ojentain käsiämm' asehitta. Vaikka, jos muinoisest' olis kunnosta jäänynnä hiukkaa, 415 miekkoseks ennen muita ja tuskista kirvottuneeksi sen jalomieleksi katson, mi, ettei sais tätä nähdä, sortui kuolemahan, suin päin tupertuin toramaalle! Vaan varat meillä jos on, on koskematon sotajoukko, jos avuks kaupungit Italoin sekä kansat me saamme, 420 jos Frygilaisillekin on kunnians maksanut paljon verta ja kuolleensa ovat heilläkin, jos sama turm' on kaikilla, — miks häpeällisest' ens' yrityksestä säikymm', miks pelättää hätätorv meit', ennenkuin hätä onkaan? Paljon vierevät päivät kuin kaikk' kääntävä aika 425 suunnittaa parempaan; usehin hymy-suinenpa Onni vaihtuen petti ja taas vakavaan asemaan monen autti! Jos ei auttaiskaan meit' Aetolilaiset ja Arppi, auttaahan Messapus, Tolumnius onnesa, joit' on johtajiks laittanut niin monet kansat; kohtapa seuraa 430 kunnia niin Lation kuin Laurentomaan valioita! Volskien oivasta kansasta myöskin ompi Kamilla, ratsuväen etupäässä ja vaskesta hohtosten joukkoin. Vaan mua taistohon jos Teukrot kysyvät ihan yksin, jos sitä toivot ja niin ylen kaikkien onnea haittaan, 435 — ei näit' oo käsiäin vihaten niin kammonut Voitto, moisen ett' toivon eest' minkään koetuksesta väistyn. Uljaasti menen vastaan, vaikk' uros seisos Akhilles, Vulkaanon takomat tamineet ehk' tuo käsillensä saisikin! Teille, Latinollen apellen tämän hengen 440 Turnus mie lupajan, joka en avultain ole kestään kehnompi. — Aeneas mua kutsuu. — Pyydän, ett' kutsuis, ettei mun asemesta, jos ois jumalain viha moinen, Drances kärsisi eikä se, kunnian oottaess', sais sen!" Näinpä he keskenähän asioist' epäselvistä väittäin 445 harkitsivat, kun Aeneas sotarintansa siirti. Suurella huudolla, kas, palatsin läpi kiisi siks airut; tääpä se kaupungin pelotuksilla suurilla täyttää: rintaman laittanehen Tiberin joen puolelta Teukroin, Tyrrhenien myös joukon laskeunneen yli kenttäin. 450 Äkkiä mielet häiritähän, heti kiihtyvi kansan rinta ja kiehahtaa rehahtain tulisimpahan kiukkuun. Vaativat aseita hoputen, "tamineit'!" — pojat kirkuu. Nurkuvat, itkevätkin surullisn' isät. Riiteleväisten ankara pauhina nouseepi jokapaikassa ilmaan: 455 niinkuin istahtamaan kun jylhään metsähän sattuu lintujen parvia tai kuni pauhaten joutsenet joikuu, kaijuttain kalakkaasta Padusan virrasta soita. "Arvelkaat vain, kumppanukset", — nimeää tilapäätä käyttäen Turnus, "ja istuen rauhaa vain ylistelkäät, 460 kun nuo tunkeuvat asehissansa maahanne!" Tään vaan lausuttuaan ylös keikaht ja riens palatsist' ulos joutuun. "Käsk' asentoon, Volusus, heti Volskien joukot ja johda myös Rutulot!" — nimeää. "Ritarjoukon sie asehissa viet Messapus ja veljes Koras ketomaill' avaroille! 465 Linnan portteja vahtaelkoon osa, tornihin nouskoon; muut mihin käskenkin, kerallain kahakkaan varustaukoot!" Oitipa muureillen koko kaupungissa nyt juostaan. Neuvottelun isä itse ja aikehens suuret Latinus lykkää, harmistuen ajan ankeutt', toiseksi aikaa, 470 katkerast' itseäns syytellen, ett' ei hyväksynnä Aeneaan vävykseen ajallaan sekä kanssansa liittoon. Toiset porttien luon' väjyshautoja luovat ja tuovat paaluja, paasiakin. Toraht hurmekkaan sodan merkin räikkyen torvi. Jo muurien piirille kirjava joukko 475 nous, emot kuin pojatkin: hädän suuruus kaikkia kutsuu. Linnahan korkeimpaan sekä Pallaan templihin lähtee äitien suuren seuran keskessä nyt kuninkaatar, lahjoja vieden ja impi Lavinia vieressä kulki, niin ison tuskan syy, sulot silmänsä alas luoden, 480 Pyhää sauhua suitsuttain emot astuvat templiin; näin anovat surullisn' ylevän nuo kynnyksen luona: "Johtaja taistelujen, asevoipa Tritonia impi, murtaos, oi, kädelläs Troan liekkiön peitsi ja tuo sa kaataos maahan ja tappaos aimojen porttien alla!" 485 Valmistihen sotahan nyt joutuhun riehuva Turnus. Jop' komean vask' suomuisen rutulois-pantsarinsa olj pukenunna ja kultaset säärystimensäkin jalkaan, verhota vain oli pääns; sivulleen oli vyöttänyt miekan; kullasta hohtaen näin yleväst' alas linnasta riens ja, 490 korskeillen väestään, vihamiehens' jo toivossa voitti: kuin orikin, kun paulansa murrettuaan pakeneepi tallista vapauteen sekä aavalle kentälle päästen taikka se laitumellen sekä tammojen parvehen täyttää, tai vilahtain, tapans jälkehen, tää joen tuttuhun uomaan 495 uimahan laukkaa; keikkuen korskuvi tää kenokauloin, harjalla vatkaellen lapojaan sekä kauloa vasten. Vastahan volskialais-väen keskessä hälle Kamilla sai sekä portin luon hevoltaan kuninkaatar nyt hyppäs; häntäpä seuraillen uvehilt' alas hyppäsi maahan 500 myös koko joukko ja näin häll' lausuvi sitte Kamilla: "Ruhtinas, itsehens jos voi luottaa yhtäkän uljuus, vastustaa minä Aeneaan sotajoukkoa tohdin; yksin Tyrrhenien lupajan ritarjoukkoja vastaan mennä. Sä mun sodan suo ens' vaaroihin käsin käydä; 505 sie ole jalkasin muurien luona ja valleja vahdi!" Näihinpä Turnus, julmahan impehen katsehen luoden, lausuvi: "Oi imp', Italian iha, kuinka ma voinen kiittää tai sua palkita? Onhan nyt sinun uljuus aivan verraton, kun mua seurata taistohon tahdot! 510 Aeneas, kuten maine ja luotettavat vakojamme kertovat, ratsuväen keveän on laittanut, herja, ennalta häiritsemään ketomait'; its' ylheän vuoren harjun korpea myöten kaupunkia läheneepi. Mie sotasutkausta salon oijelvoisella ahtaall' 515 aijon, sulkeaksen' väelläin hänet kumminki puolin. Tyrrhenolais-sotajoukon kanssa sä käy kahakoimaan; kanssasi olkoon tuima Messapus ja myös Lation kuin Tlburilaistenki joukot; sie ota päällikön toimi!" Näin nimes; myös Messapoa kuin päämiehiä taistoon 520 ystäviään kehottaa samall' lailla; sitt' taistohon lähtee. Notko olj mutkainen, sotavehkeihin soveljas ja väijymyksiin; tuot' ahdistaa salon lehtevän tihjät rintehet kumminki puolin; tääll' ojelvoinenpa johtaa, ahtaat myös solakkeet sekä turmasat tiet pujottaivat. 525 Sen yläpuolla on vuoren harjulla, — väijynnäks oiva —, tuntematon tasamaa sekä turvahiset pakopaikat, jos vasemmalt' tai puolelta oikealt' taistella tahdot tai pysähtyy ylängöille ja suuria paasia viertää. Tännepä korskea mies tutun seudun tieltä nyt kulki, 530 valtasi paikan ja vaaralliseen salohon teki leirin. Opista sillävälin nopeaa yleviss' asunnoissa, seuransa neitsyitä sekä joukostaan pyhäst' yhtä, näin puhutellen Latonia murheissaan pakinoihin ryhtyi: "Taisteluhun rajuhun nyt saapi Kamilla, 535 impyet, turhaan hän asehillammekin varustaupi, armahin lapsi; sill' eipä Dianalle lempi se ookkaan outoa eik' äkistään minun mieltäni liikuta lempeys. Vallastaan vihan vuoks erotettuna, min väkivalta vaikutti, Privernon ikilinnan kun jätti Metabus, 540 pienoisen paetessaan tappelujen hälinässä vei pakohon mukanansa ja tään emon jälkehen kutsui Kasmillan nimest', puustavin poistettuansa, Kamillaks. Hän sylissään tätä kantaen, suurien vuorien jylhään korpehen matkusti, kun joka suunnalta nuolia tuiski, 545 kun joka paikassa volskialais-sotaparvia kiehui. Tään paetessapa juur Amasenus vaahdoten tulvi äyräittens' ylimpäin yli; moinen pilvistä syöksi, näät, sade. Uimahan aikoessaan, laps kultansa tuota vain pidättää, pelättää rakas kantamus. Kaikkia yksin 550 miettivällen äkistään tää miete nyt mielehen juohtui: keihään aimoisen, mitä kantamahan osui urho voimakkaass' kädessään, — luja-oksasen kärvetyn tammen pinnalle tyttöisensä hän nyt vetäs niinillä kiinni, kiinnittäen mukavasti, ja peitsen keskehen laittoi; 555 tuotapa viipottain kädessään näin taivolle lausuu: 'Sullen, armas Latonia impi ja lehtojen turva, tyttösen tään omistan isänään, kun ilmojen kautta peitsehen turvaten hän vihamiest', anoen, pakeneepi! Haltiatar, omakses ota hän, anon, kun lähetän tään 560 tuulihin vaarallisiin!' Näin virkki ja kaikella voimin paiskasi peitsen; viuhahti ilma ja vuolahan virran poikki jo peitsellä lens suhahtain katalainen Kamilla. Vaan Metabus lähemmin ison joukon ahdistaessa virtahan antautuu sekä keihään neitosen kanssa 565 riemuiten — Trivian pyhän lahjan — turpehest' ottaa. Ei mitkään asunnot hänt' eikäpä linnojen muurit suojelleet eik' hän sovintoon rajupäält' olis käynyt; yksinpä paimenten elämää vai vuorilla vietti. Korvessa tää tytärtään kuin myös petojen ukuroissa, 570 laidunta käyvän tamman nännistä maitoa saaden, hoiti ja tään ohukaisille huulille lyps utareita. Kohta kun alkoi vaan laps askelta ottaen käydä, tää lelukseen häll' antoi keihäitä teräpäitä; pienosen harteillen sälyttäin pani nuolet ja joutsen. 575 Kultaisen hius-neulan ja huntuisen asemesta riippuvat kiireheltään yli selkänsä tiikerin taljat. Hennolla tää kädellään jopa poikien peitsiä paiskoi, linkoakin pääns' ympäri kieputti piukkein hihnoin, strymonilais kuren kuin tai valkosen joutsenen tappoi. 580 Turhaan tuot' useat emot Tyrrheni-kaupunkiloissa toivovat minjäkseen: tää tyytyen vainen Dianaan, neitona viettääpi asehissa ja impeydessä ain' eloaan. En sois, ett' ois hänet vallannut moinen taistelun into, kun Teukrojen kanss' sotahan sekauntuu; 585 tää, minullen rakas, ois sisaristani yhdeksi tullut! Siis sinä, koskapa häntä jo katkera kuolema uhkaa, lähteös taivahalt' impi ja riennä Latinojen seutuun, jossa nyt surkea turmio-enteinen sota käydään! Ottaos nää sekä joutsesta laukase kostaen siihen, 590 ken pyhän ruumiin haavoittaneekin, nuolella tällä; Teukroko tai Italus, verellään samall' lailla sen maksaa! Raukan ruumihin, lannistumattomatkin asehet vien pilven longassa hautaan, kätkien nuot isänmaahan!" Virkki; mut ilman köykäsen kautta se taivahalt' astui. 595 Helskyen' mustahan sitt' vihuriin hänen hahmonsa haihtui. Muureja sillävälin läheneepi jo Teukrojen joukko, Etruskien päämiehet ja ratsuväen koko parvi, ryhmittäin jaetut luvultaan. Koko kentällä riehuu keikkuillen hevonen sekä piukkein' ohjinens hyppii, 600 kääntyen sinne ja tänne; jo laajalti peitsien rautaa törröittää keto, hohdellen komeoist' asehista. Vastahan rientävi Messapus, nopeatki Latinot, myös Koras veljensäkin ja Kamillan impyen parvi, kaikki he ilmauvat kedollen tanahan käsillänsä 605 keihäitään ojentain etähälle ja näit' täristellen; miehien kiitäminen, hepojenkin korskunta kiihtyy. Nuolien heitäntämatkalle tultua nää molemmat nyt seisahtuvat, äkistään korottaat sotahuudon ja ärjyin kannustavat hepojaan: jokapaikasta äkkiä tuiskii 610 keihäitä, tiheän lumen lailla, ja taivahan varjoo. Äkkiähän tanapeitsin Tyrrhenus ja tuima Akonteus yhtehen törmäävät sekä suurella ryskehell' ensin aikahan saa häviön, nelijalkaisten karahuttaiss' rintoja rintoihin. Alas syöstynä maahan Akonteus 615 aivan kuin salamalt' tahi viippaimen ison kuulan kautt' etähällen lens sekä ilmahan henkensä heitti. Oitis horjahtuvat sotarinnat ja kilpens Latinot kääntyen viskaavat selän taa, hevot nurmille kääntäin. Vainoovat, Asilaan komentaiss' etujoukkoa, Teukrot. 620 Porttien luo jopa saapuivat, kun taasen Latinot nostavat huudon ja taas hepojaan takasin palauttaat; nää paeten palajaa, kokonaan irt' ohjansa laskein. Niinkuin arjullaan meri vuorohon hyökyvi, milloin rannoillen etehenpäin roiskahuttaa yli riuttain 625 vaahtosta vettä ja kuohahtaa sorallen etähälle; milloin taas nopeaan pakenee sekä kiehuen härppää vieritetyt kivet, kun vesin vyöryvin jättävi rannan. Kahdesti muurille päin Rutulot ajoi Tusceja takaa; kahdesti taas, selän suojaten, täytyvät katsoa taakseen. 630 Vaan kun yhtyivät käsikähmähän kolmannen kerran, rintamat kietouvat ja kun mies soti miestänsä vastaan, silloin sortunehet valittaa; verivirrassa vyöryy ruumihit kuin asehet sekasin, urosten tapellessa, puoleks'ki kuolleet potk uvehet: raju ottelu nousee. 635 Orsilohkos Remulon, kun kammosi ryhtyä mieheen, paiskasi keihäänsä hevoseen, osuen tämän korvaan. Lyönnistä jalvoilleen kavahtaa jymyjalka ja vatkaa haavasta tuskaillen, kavioit', ylös rintansa nostain. Maahan suistuvi tuo pudoten. Katillus Jollan 640 ynn' ison urhoudelta ja varreltaan, asehiltaan kaatoi Herminion, jonk' peitota keltanen tukka liehi ja peitota hartiot olj; ei säikytä haavat tuot'; asehill' oli altis. Tään isot hartiot keihäs puhkaisee sekä tuskasta kiertää koukkuhun miehen. 645 Juokseepi jokapaikassa verta; he taistellen suovat kuoloa, haavoistaan urohon myös kuolon he saavat. Vaan kahakoiden keskess' amazoni-neito Kamilla, kantaen viint', avoks toisen rintansa jäädessä, raivoo; tää kädellään joko norjia peitsiä tihjähän paiskoi, 650 taikkapa vahvaa kirvestä uupumaton kätens käytti. Helskää kultanen jouts olallaan, asehetki Dianan. Vieläpä kun pakohon ajetaan sekä poijes hän taantuu, kääntyen päin paetessaan joutsella nuolia ampui. Ympärillään valitut sisaret ja Larinasta neito, 655 Tulla ja Tarpeija imp, joka vaskista kirvestä käytti, Italon tyttäret, joit' omaks kunniaksensa Kamilla oiviksi rauhan kuin sodankin kätyreiks valikoitsi. Niinkuin thrakialaiset Amazonit kun Thermodontin virran poikk', otellen koreoill' asehillansa, kiitää, 660 Hippolyte sotanainen ja vaunussa Penthesileia kun palajaa sekä ympärillään iso neitojen joukko riehuvi kirkuillen, kuun moisine kilpine helskäin. Kennenkä peitsellä ens, kenen viimeks hirveä impi surmaat? Kuin monet ruumihit kuolohon syökset sä maalle? 665 — Euneon, Klytion pojan ensin, jonk' avonaisen rinnan puhkaisee iso varsinen peitsensä eestään. Kaatuu oksentain verisyöksyä tuo sekä maahan suistuupi verihins' sekä tuskissa kiemurteleikse. Nytpä Liriin, Pagasoonki hän yhtyi; näistä kun toinen 670 ratsulta haavotetult' alas syöstyä ohjia korjaa, toinen auttamahan tätä saapuu suojuksetonna; syöksyvät päistikkäin molemmat. Tähän liitti Amastron — Hippotadeen; etähältä hän vainoten peitsellä kaataa Tereon, Harpalykon sekä Demofo'on sekä Khromin; 675 kuin mont' paiskasikin kädellään vain keihoa, neito, niin mont' tappoi Teukronki miest'. Tamineins etähällä outone ynnä iapygilais-hevoll' Ornytus kulkee: tään sotilaan tukevii olanpäitäpä nyljetty hiehon taljanen peittää, päätänsä mut hukan hirveä kuono, 680 valkosin hampaineen sitä peittivät myös suden leuat; suojanans maalainen käsissään oli nuija; se liikkui joukkojen keskessä päältään muist' ylettyin ylemmäksi. Tään erottain, joka helppoa olj sotilain paetessa, hän lävistää sekä närkästyneenä nyt lausuvi hälle: 685 "Metsäänkös samonnees, Tyrrhenialainen, sä luulit? Päivä jo sai, mikä näyttääpi valeheks sanojanne naisien taistosta. Et vähäisen nimen sie isies vie hengille kuitenkaan, kun Kamillan peitseltä kaaduit!" Niin myös Orsilokhon sekä Buten, kaks jätinmoista 690 Teukroa: kääntynehen pois Buten peitsellä iski pantsarin kuin kypärän välihin, miss' istuvan kaula paisti ja miss' olaltaan vasemmalt' alas laskehti kilpi. Kierrolla Orsilokhon jätin ahdistettuna välttää piirissä ahtaammassa sen, vainoten vainoavaista. 695 Sitt' ison kirveensä uron luiden ja suojusten kautta varpailleen kavahtain anovaan, ylen pyytävähänkin, iskee, lämpösin' roiskuttain ajuneen hänen muotons'. Appenninneiltä sotilas osui Aunonki poika tään näkemään, näöstään mut säikähtyen aristuupi, 700 — huonoin ei Ligureista, kun pettää sattuma salli; kun ei juoksussa nähnynnä tää paon mahdollisuutta eik' kuningattaren ahdistavan pois kääntyvän huomaa, ryhtyi koettelemaan kavaluutta ja viekasta juonta, lausuen näin: "Mitä on erityistä jos luotat sä, nainen, 705 voimalliseen hepohon? Pako heitä ja nyt tasamaalla rohkeneppas käsikähmähän käydä ja jalkasin taistoon; sittepä näet, kell' antaa kiitosta horjakka maine!" Virkki; mut tuo, sydäntyin sekä suuresti harmistuneena, ystävälleen hevon jätti ja yhdenlais-asehissa 710 pelvota kalpoineen, somin kilpinehen jalan vastaan läksi. Mut nuorekas mies, petoksella mi voittavans luuli, kiitääpi pakohon heti ynn' hevon kääntäen pois päin, kannuksillahan kiihdyttelee nopeaa elukkaansa. "Turha Ligur, kavaluudestas sinä tyhjähän kerskut, 715 turhaan, veijari, sie kotimaasi nyt konstia koitit; ei sua pettävän Aunon luo petos ehjänä auta!" Näin nimes impi, kun jalkoineen tulisest nopeoine juosten hän sivuaa hevosen, edelt' ottaen ohjat, kimppuhuns käy sekä rankaisee verisest vihamiehen; 720 kuin keveäst' ylevält' voi kallioltaan pyhä lintu lennolla saavuttaa ylevistäkin pilvistä kyyhkyn, pitää kiinn' otetun sekä käyrillä kynsillä raastaa, tään veren, untuvien revittyin' alas sinkotess' ilmaan. Huolimatonn' ei, näit' inehmoin isä ynn' ylähäisten 725 katsellen yleväisnä Olympon huipulla istuu. Tyrrhenien Tarkhooisä kiihoittaa kamaloihin taistoihin, kivottain närän katkeran tutkasimilla. Siis sotahan sekä väistelevän väen keskehen Tarkho karrauttaa hevollaan, kehottain sanoillaan sotajoukkoo, 730 myös nimeltään kutakin pakolaist' otelmaan palauttaa: "Oi mikä pelko, te ain' kevytmieliset, toimettomatkin Tyrrhenit, kuinkapa mielenne moinen valtasi arkuus? Nainenko teit' työns karkuritielle ja tään väen voitti! Kalpaa miks tahi näit' vasamoita me kannamme turhaan? 735 Eivätpä lempeilyyn hitahat ole tai kisaleikkiin, taikka jos Bakkhon-tanssihin kutsuvi kaareva pilli, joss' aterjat odottaa sekä täysine maljone pöydät, — tuo halunn' on ikä voimanne — kun papit mielenne jälkeen uhroavat sekä runsas atria korpihin kutsuu!" 740 Näin nimeten hevosen väen keskellen karahuttaa, itsekin kuollakseen sekä raivoten käi Venulukseen; ratsulta tempasi pois kädellään syleten vihamiehen, tään sylissään sitt' aimolla voimalla joutuhun viepi. Huutopa taivaallen kohoaa; siks kaikki Latinot 745 katsovat tuot'. Tasangolla nyt tuimana kiitävi Tarkho, miehen ynn' asehet kulettain; sitt' tuon vasamasta kärjen katkaisee sekä etsivi paljasta paikkaa, minnekä kuolemanhaavaa löis; tenienpä se vastaan estävi kaulaltaan käden, voimilla voimia välttäin. 750 Kuin ylähälle kun lentäen temmatun käärmehen kotka keltanen vie, kun tarttuen kynsin sen kietovi jalkaan; vaan mato haavoitettuna kiemurteleiks käperryksiin ynn' omat suomuksens törötyttäen suin suhajaapi, korkeallen kurottuin; tuo kuitenki käyrine nuokin 755 hakkaa taistelevaa sekä siipinens ilmassa läiskää: saalihins tlburilaisenki näin juur joukosta Tarkho voittaen vie. Etevää esimerkkiä päällikön noutain Tyrrhenit hyökkäävät. Tuoss' Arruns kuollonomainen peitsellä kuin kavaluudella vilkasta vainos Kamillaa, 760 ensin tutkaellen, mist' ois häll' ehtosin onni. Minnekkä riehuellen väen keskessä käänsihe neito, sinnepä Arrunskin samoaa sekä ääneti seuraa; mistäpä voittaen tuo palajaa vihamiehien luonta, sieltäpä nuorikin mies salahan nopeast hevot kääntää. 765 Milloin täält' yrittää tahi tuolt', joka suunnalta koettaa kimppuhun käydä ja tarkkaa keihoa sylkytti, kehno. Pappipa muinoinen Cybelen Khloreus etähällä sattui kiiltelemään Frygian-komeoiss' asehissaan, kun hepoaan ajel vaahtoavaa, jota kaunisti loimi, 770 kultais-haat sekä myös vask' suomut, sulkien moiset. Tummasta muhkeena purppurast' etämaisesta itse joutsestaan lykilaisesta laukas Gortynia-nuolii; kultaa olj kypäräns sekä kultanen jouts olallansa helskyi; myös solin kultasin keltaisest' sametista 775 manttelin laskoksiin hän liehuvihin kokoaapi; yllään kirjottu takki ja polvill' olj haljakka-vaippa. Tuot' sota-impi, ett' temppelihin troalais-tamineita lahjoittais tahi itseäns ett' koristais otetulla kultapuvullaan, tuota hän vain kahakan hälinässä 780 hurjana vainos ja kaiken joukon kautt' epimättä saalihiks tuon asun saada nyt naisen kiihkolla pyysi: väijytys-paikasta kun sopivan näki tullehen hetken, keihoa sylkyttää, jumaloit' anoen täten, Arruns: "Suurin haltia, templin Sprakten vahti, Apollo, 785 sie, jota ens kumarramme ja jonk' ylistykseksi lieskan laitamme mäntyispuista ja, luottaen hurskauteemme, astumme, palvelias, tulen kautt' yli hiilien leimun; suo, isä kaikenvoipa sä, pois asetustamme poistaa tään häpeän! En saalista tai tytön voitosta pyydä 790 arvoa enk' asettaan niitäkään; mull' arvoa muut työt tuottakohot! Kun vain rajurutto tä haavahan sortuis, niin kotikaupunkiin palajan minä mainehetonna!" — Kuuli ja toiveistaan tahallaan osan onnistumaan suo Feebus; toisenpa taas osan haihdutti tuulien huostaan. 795 Ruttohon kuolohon että hän kaatais raisun Kamillan, myöns anovalle, mut ett' isänmaan palaten näkis taasen, ei luvannut, hajottain etelän rajutuulihin äänens. Siispä kun viuhahtain kädestään lens ilmojen kautta keihäs, tarkastavat sekä tuimina katsovat kaikki 800 Volskit nyt kuninkaatarta. Eipä hän tuulesta mitään, ei hälinäst' eik' ilmassa kiitäväst' astalast' äkkää, siks kunis tunkeutuin ota ottavi paljahan rinnan alle ja juo syvällen osuneena nyt impyen verta. Hämmästyneet sisaret saa yhtehen auttoaksensa 805 syöksähtyvää kuninkaatarta. Karkaa pelkuri Arruns, riemuhuns pelko kun yhtyi eik' enähän rohennut tää peitsehen luottaa tai vasamoin, käsin impehen käydä. Aivan kuin susi, ennen kuin sitä kostajat vainoo, vuorille korkeillen heti teittömillen pakeneepi, 810 paimenen raadeltuaan tahi myös vasikan isonlaisen, tietäen rohkean työns sekä häntäns, sen alas laskein, luihuna painaapi mahalleen sekä metsähän pötkii: näinpähän Arrunskin näkyvistä nyt joutuhun poistui, turvaiten pakohon näin joukon keskehen kätkyi. 815 Kuollen imp' kädellään veti keihoa, mut poviluiden jää välihin syvähän tään haavaan rautanen nirkko. Vaipuu hän veretönnä ja kuolohon raukeat silmät synkkenevät; helo entinen purppuraposkilta poistui. Kuollen Akkalle näin sitt', yhdelle ystäviänsä, 820 hän nimeää, johon ennen muitapa luotti Kamilla, jonk' kera vaihtoi myös surujaan —, sekä lausuvi hälle: "Voin tähän ast jotakin, sisar Akka, mut katkera haava heikentää, sumullaan pimennellen mun luonani kaikki. Riennä ja Turnollen nää viimeisn' neuvona saata: 825 saisi ett' otteluhun sekä Teukroja linnasta estäisi Voi hyvin!" Näin nimetessään ohjakset kirpos ja maahan vaipui pyörtyen itsekkin. Koko ruumihistaan hän kylmeten kirvoittuu vähitellen ja kuollonomaisna, kaulan ja hervottoman pään lask, eroten asehistaan; 830 huoahtain vast'mielisnä henkensä Tuonehen haihtui. Tähtihin kultaisiin yleten siks surkea parku nousevi; ärtyy vainen Kamillan kuoltua taisto; kerralla hyökkääpi koko Teukrojen tihjäkäs joukko, johtajat Tyrrhenien ja Evandron Arkadilaiset. 835 Vaan jo Dianan vartia vaarasen harjulla Opis istuvi ylhäällä sekä pelvota taistoja katsoo. Miesten raivoavain kun huutaissa parahillaan kaukana huomas Kamillan surkean kuolonsa saaneen, huokasi näin nimeten sydämestään hän syvimmästä: 840 "Liiaks, o neitonen, liioin ankaran sie kurituksen sait, kun Teukroja vainota koettanut oot asehillas! Ei sua auttanut, ett' erilläs lehikoissa Dianaa palvelit aina ja harteillas ett' viintämme kannoit. Ei sua kuitenkaan kuningattares mainetta vaille 845 heittänyt kuollessas eik' kuolosi unhotetuksi jää inehmoiss' eik' kostota kuollehes mainehes kerro. Ken hyvähän vaan haavall' on loukannut sinun ruumiis, sen sovittaa elollaan!" — Olj juurella korkean vuoren muinois-Laurentoin kuninkaan Dercennuksen kumpu, 850 tehtynä maankamaroist', yli mink' oli tuuheva tammi: tännepä haltiatar ihanin ens joutuhun lentäin seisahtui ja Arrunsia kummun huipulta vahti. Kun näki mieleltään ilosan sekä kerskoavaisen, "Syrjähän miks", nimeää, "pakenet? Tänn' ohjoa kulkus, 855 tänneppä, hukkuva, vainen, Kamillan ett' arvosen saisit palkan! Diananko vain sinäkin saat nuolista surmas?" Virkki ja viinestä kultaisestapa lentävän nuolen Opis otti ja närkästyneenä nyt jännitti joutsen, hetkisen pingottain, kunis yhtyivät kera toistens 860 kiipperät päät ja kun sai molemmat kädet taas ihan suoraks, rautasta kosk vasen nuolta ja jäntehell' oikea rintaa. Tuskin viuhahtavan vasaman suhahtain läpi ilmain, Arruns kuuli, kun ruumihisens samass' sai se jo nuolen. Kuolevan tuon toverit sekä huokuvan viimeisillään 865 jättävät unhottaen virumaan kedon outohon multaan; siivinp' Olympoon taivahiseen läks lentäen Opis. Johtajan näin kadotettua läks ritarparvi Kamillan karkuhun, myös pakenee Rutulot sekä tuima Atinas; päälliköt eksynehet sekä yksin jäänehet joukot 870 suojaa etsivät, kun, hevot kääntäen, pyrkivät linnaan. Eikäpä Teukroin ahdistaessa ja tuodessa surmaa keihine kenkään kestää voi tahi näit' pysähdyttää; vaan väsyneill' olillaan nämä löysiä jousia kantaa; kiitäessään jymyää hepojen kapioist' tomukenttä. 875 Vyöryy muurien luo pölypilvi jo synkkä ja musta; silloinp' vartiopaikoissaan emot, rintoa lyöden, haikean huudon nostavat taivahan tähtiä kohti. Jotkapa juosten ens avonaisihin syöksyvät porttiin, näit' takoaan sekanen vihamiesten vainovi joukko; 880 eipä he kurjoa kuoloa vältä, mut kynnyksienki luon', isänmaan varustusten kuin kodin turvasan luonai kuolevat haavoihins. Osa sulkee heiltä jo portit eivätkä rohkene tiet' tovereill' avata' tahi linnaan laskea, tuot' anovaisia; syntyy surkein murha 885 porttia puollustavain sekä näihin syöstyjen kesken. Jääneinä ulos itkevien emojen näkyvissä, suin päin kaivoksiin osa, tungoksen tupatessa, syöstähän; valloilleen hevot laskien muut sokeasti porttihin murskauvat sekä ramppeihin vakavoihin. 890 Vieläpä äiditkin varustuksilla kiivahimmasti — heitä Kamillan es'kuva, lemp isänmaan kuten neuvoo heittävät keihäitä käsineen hötelöin; kovan tammen kangin kuin karastuin karahkoinkin matkivat rautaa, innoissaan haluten ens' kuoloa linnansa eestä. 895 Turnon sillävälin salossaan kamaloittavi julmin airut ja urhokkaan ylen rauhattomaks teki Akka: Volskien rintamien hajonneeks, eronneeksi Kamillan, tuimana hyökkääväin vihamiesten, auttaess' Onnen, kaikki jo vallanneen; jopa ehtivän linnahank' kauhun. 900 Raivoten tuo, kosk' Juppiterin kova tahto sen vaatii, hylkää miehitetyt mäen töyrät ja korpesat vaarat. Tuskin olj näkyvistä hän pääsnyt, kentälle joutuin, kun isä Aeneas avonaisihin metsihin mennen nouseepi yli harjun ja synkästä korvesta lähtee. 905 Kumpikin näin väkineen varustuksille rientävi joutuin eivätkä toisist' oo ylen pitkän matkan he päässä, kun näki Aeneas ketojen tomun vallassa aivan tupruavan etähällä jo Laurentolaisien joukot; julman Aeneaan tuns Turnuskin asehissa, 910 astuvan jalkaväen, hepojenkin hurskavan kuuli. Ehkäpä oisivat nää heti taistohon käynehet, jos ei Länteiseen merehen väsyneet uvehens olis Febus ruusunen kastanut, näin yön tuottaen mentyä päivän. Kaupungin edustall' asettuu he ja vahtivat linnaa. 915
Viitteet:
V. 3. "Kuollosta", nim. Pallaan.
V. 8. "Asettaa" haudalle aseet niin, että niistä tuli Mezention hahmo hänen aseissa ollessa.
V. 196. "Katalat", "onnettomat" olivat vasamat sen vuoksi, koska ne eivät voineet pelastaa niiden omistajaa kaatumasta.
V. 246. Diomedes (vert. Aen. II, 164) oli siirtynyt Apuliaan (etelä-Italiassa) ja sinne perustanut Garganon vuoren luo Argyripaan kaupungin, minkä hän nimitti kotikaupunkinsa "Argos Hippion" (= "hevokkaisen Argon") mukaan.
V. 247. Japyx = luoteistuuli; "japygilaisiksi" kutsuttiin ketoja, niillä vallitsevien luoteistuulien vuoksi.