V. 767. Vergilius nimittää Arrunsia kehnoksi sen vuoksi, koska tämä ei uskaltanut ryhtyä julkisesti Kamillan kera taistelemaan, vaan vainos, Kamillaa salamyhkään kuni salapurija koira (vert. 809-813).
V. 913. "Länteiseen mereen" = länteiseen Atlantin valtamereen.
KAHDESTOISTA LAULU.
Aeneaan ja Turnon kahdentaistelu.
Ainehisto.
Turnus ilmottaa alakuloiselle Latinolle ja hänen perheelleen aikeensa ruveta kahdentaisteluun Aeneaan kera, josta päätöksestä Latinus ja Amata kokevat häntä luovuttaa (1-80). — Tästä tiedon Aeneaalle lähetettyään, katsastaa Turnus hepojaan ja aseitaan. — Aeneas suostuu Turnuksen tarjoukseen (81-112). — Liitto taistelun ehdoista ja seurauksista tehdään ja uhrilla vahvistetaan, mutta se rikkoutuu kohta Junon yllyttämän Turnon sisaren Juturna nymfin juonien kautta (113-265). — Sen vuoksi syntyneessä tappelun tuoksinassa, missä moni menettää henkensä, tulee Aeneaski haavoitetuksi ja täytyy vetäytyä syrjään (266-323). — Turnus kaataa paljon Troijalaisia sekä tekee voitetuistaan pilkkaa (324-382). — Iapis, Aeneaan lääkäri, saa vihdoin, Venuksen avulla, nuolen haavasta pois (383-429). — Lyhyesti poikaansa kunnollisna ja urhoollisna pysymään kehotettuaan, palaa Aeneas tappeluun ja turhaan Turnoa, jonka Juturna ajurin haahmossa aina vei toisaalle, kahdentaisteluun vaadittuaan, on vähältä taasen tulla haavoitetuksi; sen vuoksi hän närkästyy ja saa hirveän tapon aikaan vihollisten joukossa sekä lopuksi lähtee Latinon kaupunkia hätyyttämään (430-592). — Kaupungin hätä; Amata, Latinon puoliso, tästä päättäen Turnon kaatuneen, hirttää itsensä (593-613). — Nähden kaupungin hädän, päättää Turnus ruveta kahdentaisteluun Aeneaan kera, josta päätöksestä Juturna ei häntä enään saanut luopumaan (614-696). — Turnus, joka taistelun kiireissään oli siepannut oman miekkansa asemesta ajurinsa miekan, joutuu sen mentyä poikki aseettomaksi, täytyy paeta ja paetessaan pyytää kansalaisiltaan toista miekkaa; Aeneas, polvihaavastaan hitaana, ajaa häntä takaa ja uhkaa tappaa sen, joka Turnolle miekan antaisi. — Aeneaan Faunon puuhun tarttunutta peistä pois pyytäessä, antaa Juturna veljellensä miekan, jolloin Venuskin irroittaa Aeneaan peitsen puusta (697-790). — Juppiterin kehotuksesta luopuu Juno vihastaan Troijalaisia vastaan sillä ehdolla, ettei Troja-nimistä kaupunkia enään perustettaisi ja että Teukrot muuttuisivat kieleltään latinalaisiksi (791-842). — Juppiterin lähettämän hirviölinnun peljättämänä täytyy Juturnan luopua veljeänsä auttamasta (843-886). — Turnus, liian suuren kiven viskattuaan, ei jaksanutkaan saada sitä Aeneakseen sattumaan ja tulee Aeneaan peitsen kautta haavoitetuksi, kaatuu maahan ja pyytää Aeneasta hänen henkeänsä säästämään; Aeneas alkaa tuntea sääliä kaatunutta vihollistaan kohti, mutta huomaa, Turnon kovaksi onneksi, tään olalla Pallaan hankkilusvyön ja tästä kiivastuen pistää Turnon kuoliaaksi (887-952).
Onnettoman sodan kautta kun huomaa Turnus Latinoin mielen lannistuneen ja hänt' täyttämähän lupaustaan ilmesti vaadittavan, hän raivoopi levotonna, kiihtyen mielessään. Kuten puunialais-ketomailla, rintaan metsästäjäin kädest' aimon saatua haavan, 5 leijona taisteluhun varustaupi ja telmien vatkaa niskalla harjaa tuuheata' sekä pyytäjän keihään pirstoo tarttunehen pelotoinn', äräten verisuisna; näin juur kiihtynehen Turnon raju luontokin yltyy. Sitten näin nimeää kuninkaalle ja närkäsnä alkaa: 10 "En enähän minä estele eik' arat Dardanot syytä taannuttamaan sanojaan saa eik' valaliittonsa kieltää. Käyn käsin. Laitappas, isä, uhraten laillinen liitto! Tai tuon aasialaisen Dardanon karkurin paiskaan Tuonelahan kädelläin (sen nähköhöt veltot Latinot), 15 kaikkien erhetyksen kun yksin ma kalvalla torjun; tai maan voittakohon ja Lavinia puolisons' olkoon!" Tyynenä mieleltään nyt vastaa hälle Latinus: "Oi jalo miehuinen, jota kiivaammin sua uljuus yllyttää, mun velvollisuutena senp' enemmin on 20 neuvoa, senp' enemmin varottain koko vaarasi näyttää! Sull' isän Daunon valtiot on, useat ovat linnat vallottamanne; en kultaa enk' toveruutta ma kiellä; neitoja muitakin on Latiossa ja Laurento-maassa, jotk' ovat yht' etevät suvultaan. Suo vilppiä paitsi 25 katkeran totuuden julistaan' ja se mielehes kätke! Entisist' yljistä kellenkään mua lapseni kihlast' ennustain jumalat sekä ihmiset kielsivät kaikki. Vaan sukulaisuus kuin sinun lempiminen minut saatti, puolison myös valitus kaikk' estehet poistamahan pois, 30 kun kävin kiellettyyn sotahan lupaukseni rikkoin. Minlainen kova onni, mi tuomio tuost' mua, Turnus, vainovi, näet sinäkin, — mitä vaivoja mie enin kärsin. Tuskinpa linnassakaan kaks kertaa lyötynä aivan Italian pelastimme me toivon, — on vertamme lämmin 35 viel' Tiberin joki, kentätkin isot valkosna luista. Miks usehin epäröin? Mikä raivo mun mieleni muuttaa? Heitä jos Turnon kuoltua tahdon liittohon voittaa, — miks en säilyessään pikemmin lopettais kahakoita? Minkäpä heimommekin, Rutulot, mitä kertosi muukin 40 Italia, sinut jos nyt sallisin syöksyä surmaan, — Onni min estäköhön! —, kun lastani puolisoks pyydät? Muistappas sodan vaihettelusta ja armahda vanhaa taattoas, jonk' olet nyt suremaan kotihin etähälle jättänyt Ardeahan!" — Pakinast' ei raivosa Turnus 45 huolinut, mut enemmin vain lohdusta yltyen kiihtyi. Kohta kun harmiltaan hän lausua voi, täten alkaa: "Murhees, puolestain, parahin, jota kannat, ma pyydän, heittäös, kunnian kun etehen mun kuollani sallit! Emme mekään tehotont', isä, keihoa emmekä peistä 50 visko ja juoksemahan veren saa myös meidänki isku. Kauas haltiatar emons poistuva on, joka multa karkoavan lymyttäis sekä kätkisi pilvien peittoon!" Vaan pelästyin kuninkaatar uudesta tappelun laista itki ja intoista vävyään est', uhkaten kuolla: 55 "Turnus, kyynelten sua kautta, jos arvo Amatan mieltäsi koskevi yhtään, sie minun ainoa toivo, vanhuutein kivun hoiva, Latinon arvo ja valta luona min on, johon myös koko huoneemme nojauntuu, — yhtä ma pyydän: luopuos taistosta Teukroja vastaan! 60 Kohtalot millaiset sua kohtaavat tapellessas, Turnus, ne kohtaavat muakin. Heti tään elon kurjan heitän enk' Aeneast' vävyn' nähdä ma vankina tahdo." Nää emon pyynnöt Lavinia kuuli ja kyynelillänsä poskia kostuttaa ihanoit': äkistäänp' punerrusta 65 kuumana nousi ja kasvojen hehkuvien yli lensi: niinkuin Indian norsunluuta kun jos joku tahtoo purppurin kaunistaa, kuni valkein liljojen kesken hehkuvat ruusut; sen väriset oli neitosen kasvot. Rakkaus vaivaa tuota, kun neitohon katsehens luopi; 70 kiivammin sotahan halajaa ja Amatalle lausuu: "Ällös kyynelilläs, anon, taikkapa uumoen moista sie mua saata, kun sodan yrmeän taistohon lähden, oi emo; eip' olekkaan minun vallassa kuoloan' estää! Viestini airut vie, Idmon, Frygien tyrannille, 75 s'ehk'ei mielehens oiskaan: juur kun huomenna Koitar rattahineen rusevin' ajaen alottaa rusotella, s'ett' ei Teukroja veis Rutuloin etehen! Sotilakko Teukroill' kuin Rutuloill' olev' on! Sodan taistomme päättää. Kentällä päätettäköön, omakseen ken Lavinian saapi!" 80 Kun oli nää sanonut, hän äkkiä läks asuntoonsa, oivia vaadittuaan hepojaan etehens, ihannellen katsovi, jotka Pilumnolle lahjaks soi Orithyia; valkeudellaan nää lumen, juoksulla tuulenki voitti. Seisovat ympärillään vireät ajurit, taputellen 85 rintoa kämmenillään sekä kammaten jouhista harjaa. Sitte hän kullasta kuin valinvaskesta valkeast' tönkän pantsarin viskaisee olilleen sekä luoksensa ottaa miekan ja kilven ja myös punatöyhtöisen kypäränki: miekan, min Daunollen isäll' olj tulenvaltias herra 90 tehnyt ja kiillottanut helokkaaks stygilaisella veellä. Voimakkaast' ison keihään tempavi sitte, mi pantu keskelle huonettaan oli aimoa patsasta vastaan. Aktorin Aurunkon tärisyttävi saalista norjaa näin nimeten: "Hei sie, mik' et kutsumustan' ole koskaan 95 kieltänyt, keiho, jo aika nyt sai; sua, kuulusin Aktor, kantavi tää Turnon käsi; suo frygilais retusmiehen ruumihin kaataa, pantsarin suo musertaa simareiksi nyrkillä voimakkaalla ja tuhkassa tahrata myrrhaa tiukkuvat hiuksens, mitk' kiharoinunna on väri rauta!" 100 Näin kun raivoelee, hänen kasvoillaan säkenöitsee kuumana kiivautensa ja silmänsä säihkyvät tulta: aivan kuin möräjää käetessänsä taistohon härkä hirmuisna, kuni tuimasti kiukuten sarvinehen tuo teikkovi puun tyvehen sekä ilmaa puskien peihtoo, 105 näin sotahan varustautuen hiekkaisell' arinalla. Sillävälin emons' suomiss' Aeneas asehissa julmana valmistau sotahan sekä ihdasta kiihtyy, ett' sodan suostumuksen mukahan vois taistellen päättää. Hän toverein, apeanki Julon poistavi huolen, 110 kertoen sallimastaan sekä viedä Latinolle käskee vastaus tarkalleen urojaan sekä ehtonsa määrää. Juuri kun kirkastamaan valollaan rupes huominen päivä vuorten huippuja, auringon hevot kun ulapalta nousivat, maailmaan ihanaa valoaan sirotellen, 115 kenttää oit' otelmaan ison linnan muurien luona mittaillen Rutuloin sekä Teukrojen valmisti miehet, liesiä keskellen sekä yhteisill' jumaloille turpehest' alttarit. Muut sekä vettä ett' tultakin toivat, vyötetyt vyöllä ja myös ohimoillansa seppeltä kantain. 120 Astuu ausonilaisväki ynnä sen keihäsät parvet porttien täydeltä tunkeuvat. Erilais asehissaan rientävi Teukrojen kuin Tyrrhenain nyt koko joukko; rautaan niin puetut kuin jos sotahan kova taisto heitäkin vaatis. Myös tuhanten kesk' kohdalla itse 125 päämiehet, helottain purppurasta ja kullasta, kiitää, heimosta Assarakon Mnestheus ja urho Asilas, Messapokin hepojen masennuttaja, poika Neptunon. Merkin saatua kun joka mies heti paikkahans' astui, keihoja maahan kiinnittävät, asettaaksensa kilvet. 130 Katselemaan emot lähtenehet, asuton väki ynnä heikot vanhukset toriloill', asuntoin katoksille kiipeävät; muut seisovat aimojen porttien luona. Junopa vuorelta nyt, jota Albanoks nimitellään — vaan nimetön oli silloin, arvoa, mainetta vailla —, 135 huipulta katsellen tähystää toramaata ja kumpaa parvea Laurentoin, Teukron ja Latinonki linnaa. Haltiatar heti näin, Turnon sisaren' lateleepi, naisjumalalle, mi järvet ja koskekkaat joet katsoo (Juppiter, auterien kuningas iso, hälle sen arvon 140 antoi, siitä ett' uhrasi tää häll' impeytensä): "Oi jokien sulo nymfa ja mielellemme sä rakkain, tiedäthän että mä sull' Lation vain naisista niistä, jotk' ison Juppiterin ovat, harmiksein, kohounneet vuoteellen, majan oon luvannunna Olympossa antaa! 145 Sull' osotan surus syyn, mua ett'et syyttäs, Juturna. Mink' vai Sallima soi sekä Onnettaret kunis salli, suosinut maata ma oon Lation, kotias sekä Turnoo. Miehuisen sotahan näen käyvän onnea paitsi, näen häll' Onnettarein kovan päivän ja turmasan vallan 150 saavan. En tuot' otelmaa enk' liittoa katsoa saata. Veljes eestä sa, jos johonkin kykenet tehokkaasen, lähde; sen voit nyt! Ehkäpä kääntyis kurjien onni." Tuskin nää nimes, kun hyräht itkemähän jo Juturna, kolmasti, neljästikin kädellään sulorintahans lyöden: 155 "Ei ole parkuhun aikaa", virkki Saturnia Juno, "joudu ja veljes, jos jotenkin voit, kuolemast' auta; tai sota kiihoita sekä laittama liittonsa särje! Puolestas minä vastaan." Näin kehotettua jätti horjuvan taistelemaan sydämens' surun katkeran kanssa. 160 Sillävälin kuninkaat sekä aimosan kookas Latinus, neljäkäs-vaunuissaan samoaa, ohimoillansa kantain, kruunua kultaista', sädetten tusinasta mi kiilsi es'isän lailla Apollon; valkoisne parineen kiis Turnuskin, kädellään täristäin kaht' astalarautaa. 165 Myös isä Aeneas, Rooman suvun alku, nyt kiiltäin kilveltä tahdikkaalta ja taivahisilt' asehiltaan, Askanius mukanaan, — Rooman ison kasvava toivo, lähtevät leiristään; jopa valkeaviittanen pappi porsaan harjaksisen sekä nuorekkaan karitsankin 170 toi sekä valmisti leimuuvill' alttareill' elukoita. Nää päin aurinkoon kohovaisehen kasvonsa kääntäin suolatut jauhonsa uhriksi tuovat ja raavasten otsaan miekalla merkitsevät, valaen pikareist' alttareille. Säilänsä Aeneas jalo paljastaen anel näitä: 175 "Aurinko vierasna miesnä ja tää anovalle nyt olkoon Maa, min vuoksi ma voin niin suuria vaivoja kestää, myös Isä kaiken voipa ja sieki, Saturnia-rouva, ollos haltiatar avuljaamp', anon; mainio Marskin sie, joka taivuttelet, isä, taistoja tahtosi jälkeen, 180 lähteitä, suvannoit' anon, teit' ylä-ilmojen tenhon voimia, myös merenkin yli tumman joilla on valta! Voitto jos kääntyis ehk' Ausonien Turnuksen puoleen, lähteminen on voitettuin sitt' Evandrusen linnaan, pois eroten ketomailt' eik' koskaan taistohon enään 185 Teukrot ryhtyä saa eik' vainota seutuja näitä. Vaan jos seurais Onni nyt meidän taisteluamme, kuin pikemmin minä suon, — jumalat halun' jälkehen tehkööt! — en edes Teukroillen Italoit' alamaisiksi vaadi, en hae valtaani; lait yhteiset ijäks kaikeks 190 liittohon yhdistäkööt molemmat vapavaltaset kansat! Juhlista säädän mie, mut taistosta appi Latinus; appeni korkeinna komentaa, mull' laittavat Teukrot linnan, mut nimen kaupungille Lavinia antaa." Näin ens Aeneas; täten jatkoi sitte Latinus, 195 katsoen taivaallen, käden nostaen tähtien puoleen: "Vannon, Aeneas, myös Maan, Meren, Tähtien kautta, kaksois-lasten Latonan kautta, kaks-otsikko Janon, Tuonen valtiasten väen kautta ja hirveän huoneen, näit' Isä kuulkohon myös, salahmoine mi liittoja vihkii; 200 kosken alttarihin, tulen vannoen tenhojen kautta: älköhön rauhaa tuot' Italoilt' eik' liittoa koskaan vietäkö, vaikk' kävis kuink' asiat; kenenkään mua voim' ei luovuta täst'; ei vaikkapa maan upottais meri pohjaans paisuen tulvallaan sekä taivaan Tuonehen paiskais: 205 kuin vakavast' tää, (— sill' oli valtikkaa pitämässä —), valtikka ei veso lehtiä eikä se varjoa koskaan, kerta kun metsästä pois on nyhdetty juurinehen se irt' emämaasta ja lehtens ja oksansa katkasi kirves: muinoin puu, mut nyt sepän käet vasetuin koristeineen 210 sen somist, kannettavaks Italoin isillen takoessaan!" Näinepä lausehineen nuo keskenähän teki liiton, päällikköin näkyvissä ja sittepä uhraten lailleen tappavat raavaita tulehen sekä kiskovat näiltä pois sisälmykset ja täysillä maljoin täyttävät pöydät. 215 Vaan epäsuhtaiseks jopa taistelu tuo Rutuloille näyttääpi, levotuuski jo valtaa kansassa mielet sen enemmin, jota selvemmin näkevät erotuksen. Verkalla astelullaan sitä eistävi Turnus, kun astui nöyränä alttarin luo anomaan, alas silmänsä luoden, 220 poskin riuahtunein sekä nuorella muodolla kalpeus. Kohta kun tään jupinan enenneen näki sisko Juturna, kun näki muuttunehiksi jo kansan vaihtuvat mielet, joukkojen keskehen muututtuaan näöltään Kamertaksi, — jonkapa es'isien iso sarja ja taattojen kunto 225 sai nimen kuuluks ja jok' asehiss' oli ankara aivan —, joukkojen keskehen saa, asiain hyvin tietäen laidan, juorua kylvämähän monenlaista ja lausuvi näitä: "Ettenkös häpeä, Rutulot, yht' eestänne kaikkein laittaess' ottelemaan? Saman vertaiset luvultamme, 230 voimilta emmekö oo? Tuoss' kaikk' on Evandron ja Teukroin hirveä joukko ja tuossa Etruskit Turnolle tuimat! Tuskin miehens' saa, meist' ottelis jos joka toinen! Nousevi arvollaan jumalain luo kyllä hän, joiden alttarill' uhrautuu sekä kansan suuss' yhä elää, 235 mep' isänmaan kadotamme, on kärtsiä herroja meidän kuuleminen, jos nurmella huoleti loikuelemme!" Näistäpä lauseistaan jopa syttyi nuorien mieli syttymistään sekä joukkoihin leviääpi jo nurku. Muuttui Laurentolaiset jo tästä, jo myöski Latinot. 240 Jotka olj itselleen ikävöinehet taistelun hoivaa onnena, tahtovat nyt kahakkaa, olemattomaks suoden liittoa, surkuellen Turnon tukalaa olokohtaa. Liittipä tuohon Juturna nyt viel' enemmin, — ylähältä merkin antaess', oivempaa jota ollunna muut' ei 245 mieliä häiritsemään Italoin sekä kummalla petti. Sillä kun Juppiterin kotk' kellertäväinen nyt aamun ruskossa lennellen vesilintuja vainos ja lintuin parvea pauhuisaa, äkistään vilahtain sepä vuon luo, joutsenen kaunoisen, tyly, käyrihin kynsihins' sieppas. 250 Rohkeammiks Italot tulivat, kun lintujen parvi kääntyi riekuillen paostaan, — ylen ihme olj nähdä! — siivillä taivaan kun pimittäin, vihollista he vainoo, yhtyen ilmojen kautt'; ylivoima kun voitti sen myöskin kuormastaan väsyen, eräns hellitti kynsistä kotka 255 virtahan laskeimaan sekä häipyi ilmahan itse. Huutaen tervehtivät Rutulot tätä merkkiä silloin, hankkeutuin sotahan; nyt ensin Tolumnius velho lausuvi: "Tuoss' olj, jot' usehin anonut olen hartaast! Merkin tään jumalain hyväksyin käsitän; heti käykäät 260 miekkahan johtoni all', oi kurjat, joit' tyly vieras taistolla kauhistaa kuni arkoja lintuja, teidän rannoillen asustuin väkisin! Merellenpä hän kohta haihtuva on paeten. Yks'mielisnä käykäte yhteen puollustamaan kuningastanne, jonk' ovat vienehet teiltä!" 265 Virkki ja rynnähtäen vihamiehiä vastahan paiskas peitsen; jo viuhahtain väkäpuu lens ilmoa tarkkaan halkoen. Nousipa tuost' heti ankara huuto ja kaikki katsojat hämmähtivät sekä taisteluhun povet kiihtyi. Keihään kiidelless' osui yhdeksän ihaninta 270 veljestä seisomahan sitä kohti ja jotk' oli kaikki kantanut Arkadian Gylippon hyvä puoliso yksin; näistäpä yhden vyölle, miss' ommeltu vyö kohen vatsaa hierovi, missä sen päät solk yhtenen kiinnitteleepi, veljeksen ihanan näöltään, asehiltansa kauniin, 275 puhkaisee kylk'luut ja sen keltais-hiekkahan kaataa. Veikotpa nyt, väki uljas, ja tappiostaan äkeissään oieti kalpansa paljastavat, osa tarttuvi peitsiin; sitten hyökkäävät rajuten. Heill' laurentojoukko vastahan rientää; täältäpä syöksähti taas kuni laine 280 Teukrot, Agyllinat sekä Arkadien monet joukot. Yksi nyt valtaa vain halu kaikkia: tarttua miekkaan. Alttarit ryöstellään; koko taivaalla vasamoiden kiitävi synkeä pilvi ja rautainen sade syöksyy; uhraus-maljatki ryöstetähän. Pakeneepi Latinus 285 vieden karkotetut jumalat sodan pauhusta kanssaan. Vaunuja valjastavat muut tai hypäten hepojensa selkähän karkaavat sekä seisovat paljahin miekoin. Aulestesta Messapus, Tyrrhenein kuningasta, joll' oli kruununsa pääss', ylen toivoen sotkea liitto, 290 säikäyttää hevollaan karahuttaen: tuo peräyntyin kaatuu alttarihin takanaan olevaan, katalainen, syösten raivolle ynn' olilleen. Vasamoin' tuli joutuun Messapus sekä löi anovaisehen pölkkyhikkäällä peitsellä korkeelta oriltaan jykevästi ja lausui: 295 "Kyllänsä sai; tää on jumalillen suotusamp' uhri!" Ryntäävät Italot sekä ryöstävät lämpysän ruumiin. Alttarilt' kärventyneen kekäleen edestään Korynaeus tempaisee sekä lyömähän kiirehtiväisen Ebuson läimähyttää näköhön täll'. Leimaht tuon iso parta, 300 antaen kärventyessänsä katkun. Vainotenp' itse äimistyneen vihamiehen tukkahan käi vasemmallaan, polvella ponnistaen sitt' tään alas lyykisti hän ja julmalla miekalla syöks povehen. Podalirius Alsoo paimenta, kun sotarinnan eess' ohi peitsien kiisi, 305 vainoten ahdistaa, sapelin vetästen: sepä kääntyin kirveensä olan taa kohottain, tämän otsan ja leuan halkas ja pärskyttel verellään avaralt' tamineita. Silmätpä tään syvä rauha ja rautainen uni painaa, kun ijankaikkisehen suletaan näkimensä jo yöhön. 310 Vaan vaka Aeneas käsiään ojentain asetonna, paljahin päin nyt näin omiaan koki hillitä huutain: "Minnekäs syöksytten? Mist' tuo närä äkkiä nousi? Hillitkäät vihojanne! Jo liitto on tehty ja kaikki määrätyt lait; mull' on vain oikeus taistohon käydä; 315 sallikahat mun ja poistote pelko! Ma vahvalla käellä liittoni täytän; uhrit nää mull' on Turnuksen velkaa!" Näitäpä lausuessaan sanojaan parahillansa juuri, oikeni, kas, urohon nyt siuhuen siivekäs nuoli, — tietämätöntä, sen syöks kenen käs tahi toiko sen tuuli 320 kunnian moisen ken Rutuloill', jumalatk' eli onni, toimitti? — Vaijennut on kuuluisan teon maine eikäpä haavast' Aeneaan kenkään kehununna. Turnus kun Aeneaan väen keskestä poistuvan huomaa, johtajat hämmästyneiks, äkinnäisestä toivosta kiihtyy: 325 vaadittuaan hepojaan, asehensa, hän uljahast vaunuun kiirehtii hypäten, käsihin sitt' ohjakset tempaa. Kiidellen urosten monet laittavi ruumihit Tuoneen; murskaa vaivaisiks useoit' tahi vaunulla sotkee joukkoja tai vasamoin otetuin pakolaisihin paiskoo. 330 Aivan kuin joen jääkkään Ebron luona kun kiitäin julmana kilpiä Mars kalisuttaa, kun hepoloitaan raivoja laskee hän sotahan; kuten nuo tasangolla Lännen kuin Etelän sivuaa; töminästäpä jalkain huokaa Thraakian ääri ja ympärillään tylyt Kauhun 335 kasvot ynn' Närät, Vainot kiirehtivät kerallansa: hiest' täten huuruvia hepojaan ajel tappelun pauhuun urhea Turnus, kehnosti pilkkaellen tapetuita vastustajoitaan; pärskyttelee nopeast kaviot nyt hurmetten lätäköitä ja sotkevat hiekkahan verta. 340 Vaan jopa surmasi hän Sthenelon, Thamyrin sekä Folon, yhtyen näihin, — mut tuon etähältä, ja kaksoset kaukaa Imbrasidat, Glaukon ja Laden, joit' Imbrasus itse kasvattanut Lykiass' oli, nää varustain samall' lailla taistelemaan tahi myös hevollaan vihureist' ohi rientään. 345 Muu'alla päin samos Eumedes sotahan parahillaan, Dolonin muinaisen sukulainen, taistossa oiva, ukkoa muistuttain nimeltään, isäjään ripeyltään, tuota mi tiedustamaan Danaoin varustuksia läksi, tohti mi palkaksensa Akhilleen vaunuja pyytää; 350 toisenpa palkan soi häll' uskaltamastansa Tydeen poik' eik' hän enähän halunnut Akhilleen hepoloita. Kun vaan tuon avokentällä kaukaa huomasi Turnus, pitkän matkan pääst' osaten hänehen vasamallaan, valjakon seisahuttaa sekä vaunuistaan alas hyppää, 355 kaatunehen puol'kuollehen saavuttaa sekä pannen jalkansa kaulalle tään, tikarin anastaapi hän käestä, välkkyvän sen sitt' töytäten kaulahan näin nimes hälle: "Siin' ovat peltosi nuo, joit' Teukro sa taistellen pyysit; mittaa Hesperiaa syleten; sen palkanpa saa, jotk' 360 uskaltavat muhun ryhtyä; näin rakennelkohot linnaa!" Näiden seurahan peitsensä paiskaten Asbuten laittaa, Khloreön, Sybarin ja Daretan, Tersilokhonkin, seljältä hurjistuneen hevosen pudonneenki Thymeten. Aivankuin Edonista kun vonkuen pohjonen tuuli 365 kiitääpi merellen sekä aaltoja rantahan vyörtää; minnekkä törmääkin vihurit, siin' haihtuvat pilvet: näinp' edest' Turnonkin, mihin kääntyi vain, väki väistyi, näin pois rimtama siirtyi; milloin kiidätti vauhti, milloin kääntyessään sai liehumahan kova tuuli 370 töyhtönsä. Kärsinyt ei Fegeus kopeaa ajoansa: vaan pysähtyin ratasten etehen hän oikeallansa ohjista kääns nopeain hepojen pois vaahtosat turvat. Längiss' se kun vedetään sekä riippuvi, tään avopaikkaan tunkeutuu iso keihäs ja, kakskerran sotapaidan 375 puhkoen, haavalla raamaisee keveäst' tämän pintaa. Kuitenki kilpensä kääntäen, käänsihe hän vihamiestä vasten ja puukkonsa paljastain pelastustahan etsi: pyörä ja akseli mut hänet ruhtoi vauhdilla maahan pitkälleen ja nyt jouduttuaan hänen luoksensa Turnus, 380 sen kypärän alapään sekä haarniskan yläreunan keskeltä hakkaa pään sekä ruumiin hiekalle heittää. Voittosa Turnus näin kun surmaapi ketoloilla, silloin Aenean, Mnestheus ja vankka Akhates kuin myös Askanius vie hurmeisna varustuksiin, 385 vuorottain tukien hänen käyntiä pitkine sauvoin. Harmittelee sekä koettaa keihoa pirstounutta kiskoa irti ja min pikemmin avun tuomahan vaatii, laajalti leikkosivat ett' haavan ja pystyntäpaikan silposivat kokonaan, ett' taas palata sotahan sais. 390 Vaan jopa eht, enimmän jota Febus suosi, Iapis, Iason poika, joll' olj erittäin hän suosiollisna; tällepä taitojans lahjaks soi ilon suopa Apollo, laulun, ennustuksen ja myöskin ampumataidon. Ett' tää sairastuneen isän vois elonlankoa jatkaa, 395 kasvien tenhon ja lääkärityön siks tuntea tahtoi, ennemmin harjoittaen vain nöyränä tyynekäst' tointaan. Katkerast' ärjähtäen nojauntuu suurehen peitseen Aeneas, ison kumppanusten sekä itkevän Julon keskessä, kyynelillen välitöinnä. Tääpä nyt ukko 400 paeonilais-tapahan puetett' taa käättyne vaattein, paljoa taitosineen koettaa käsineen sekä Febon tenhosill' yrtillä turhaan; turhaan nirkkoja koettaa irroittaa, yhä vain oli kiinn' oakas terärauta. Keinoa ei mitäkään suo Onn', eik' taatto Apollo 405 auta ja hirmuinen melu kasvamistaan yhä kasvaa, kentällä kun lähestyy yhä vaara. Jo taivahan peittää tuhka, jo ratsastajat tulevat sekä tihjästi leirin keskehen tuiskuupi vasamoita. Nous ylä-ilmaan kumppanusten sotivain sekä kaatuvien suruhuudot. 410 Säälien nyt Venus äit' pojan tautia ansiotonta kreetalais-Idan haki paltehelt' Diktamno-yrtin, mill' oli höytyvät lehdet ja kukkaset min puneroivat röyhyss'; ei mäkivuohille tuntematon tämä ookkaan ruoho, kun tarttumahan nuol lentävä selkähän sattuu. 415 Tään Venus, verhottuaan koko muotonsa synkkähän pilveen, nouti ja lääkettä kaadettais somahan pikariin sen viskaisee, salahan parantain; sekottaa väekkäitä nesteit' ambrosian sekä tuoksuavaa panakeaa. Tälläpä rohdolla haavaa hautovi vanha Iapis 420 tietämättään, kun äkkiähän koko ruumihin tuska poistui, haavan pohjassa kun tyrehtyi veren vuoto. Kättä jo seuraellen vähintään hakaroimatta nuoli läksi ja uudestaan hänehen palas entiset voimat. "Tänn' asehet nopeaan urollen! Mitä seisot?" Iapis 425 huutaa, mieliä ens kehottain vihamiehiä vastaan. "Ei tämä ihmisten avull' eikäpä taitoni työllä tullut, et, Aeneas, sinä säilynyt kätteni kautta; suurempi haltia autti ja suurihin sääst sua töihin!" Tappeluhun haluten tää pohkensa säärysti kultaan 430 kumminki puolin ja, vitkailuu vihaten, haki peitsen. Kilpi kun toimitettiin käsilleen sekä pantsari selkään, Askanioo seväten halajaa käsillään hetahasti, sitten, suudeltuaan keveäst, kypärän läpi lausuu: "Kuntoa sie minust' oppios, poika, ja toimellisuutta; 435 muist' opi onnea! Nyt sua mun käsi taistossa vielä puollustaa sekä auttavi kunniahan erityiseen. Laittaos sie, kun vaurastut ijältäs isommaksi, että sun kiihottais sydäntäs omies esimerkkii noudattamaan isä Aeneas sekä myös eno Hektor!" 440 Nää sanat lausuttuaan jalonmoisna hän portista läksi, aimoa keihoa sylkyttäen; kera suurien joukkoin Antheus, Mnestheus hyökkäävät sekä jättäen leirin tulvailee koko joukko. Jo peittyy pilvehen synkkään kenttä ja maa tutajaa jaloksiss' sotaväen töminästä. 445 Vallilta vastaiselt' tulevan näki näiden jo Turnus, Ausonitkin näkivät, min vuoksipa hyytävä pelko luitansa karmi. Mut ennen muita Juturna Latinot kuuli ja äänestä tuns sekä säikähtyen pojes läksi. Kiitäen tuo mukanaan vie kentälle hirveän joukon: 450 aivan kuin maan luo rajusään puhetessakin tuuli kiitävi kautt' ulapan: oi, aavistavat sitä kaukaa kalkien maalaisten sydämet; sepä tuo hävitystä puille ja viljelysten lakomista ja laajalti kaataa kaikk', edelt' päin vihurit ulisten kun lentävät rantaan: 455 näinpä nyt Teukrojenkin päämies vihamiehiä vastaan joukkoja johtaa; tihjöihin rivihin joka mies käy. Ensinnä kalvalla löi urokkaan Thymbraeus Osirin, Arkhetion Mnestheus ja Epulon surmas Akhates, Ufensin Gyas; kaatui myöski Tolumnius pappi, 460 tuo, joka paiskasi ens vasaman vihamiehiä vastaan. Nousevi taivaallen iso huuto ja vuorohons kääntyi karkuhun päin Rutulot tomukkaina kenttiä pitkin. Hän pakohon samonneit' ei kehtaa kuolohon kaataa, eik' lähellen osuneit' eik' linkoavaisia peistä 465 vainoa; Turnoa vain hän tihjässä synkeydessä etsivi katsellen sekä vain tätä vaativi taistoon. Tästäpä peljästyin sydämessähän impi Juturna Turnuksen ajurin, parahill' ajaessa, Metiskon puotti ja vaunuista' pojes vierähtäneen etäs jätti. 470 Its' sijahan asettuu, käsihins' anast liehuvat ohjat, ruumihill', äänell' ynn' asehilla Metiskoa matkein. Kuin sinipääskyinen, kun se lentäen rikkahan herran kautt' isojen suhahtaa hovien, yleväink' etehistöin, kärpäsist' einettään hakien loruvaan pesähänsä, 475 tyhjän pylvähistön läpi milloin, taikkapa lammen pinnan luo vilahtain: vihamiehien kesken Juturna näin samoten uvehin joka paikkahan ehtien kiitää; siellä ja täällä hän näyttävi veljeä riemuavaa vain eik' käsikähmähän yhtyä suo, yhä väistyen kauas. 480 Kiertäen Aeneas samoaa hänehen osuakseen; urhoa vaaniessaan hajotettujen joukkojen kautt' hän huutaen kutsuu. Milloin vain näki hän vihamiehen, ehdittää koki tuot' uvetten nopeain samonnalla: oitispa vaunujahan nyt käänsi Juturnakin poispäin. 485 Minkäpäs saattoi hän? Monenlaisessa harmissa turhaan kuohuvi, mieltä kun vaivaavat erisriitaset huolet. Messapus tähän, kun kädessään osui kantamahan kaht' norjaa, lentämähän keveää, teräskärkistä peistä, tarkkahan tähtäillen näist' yhden paiskasi lentoon. 490 Vältti sen Aeneas alaspäin kumartuin sekä taasen laittihe taistelemaan; vain töyhtönsä nuppuhun koski peitsi ja löi hajalleen laeltaan hänen töyhtönsä tupsun. Väijymysten pakotuksesta kiihtyi harminsa aivan, kun poispäin hepojen näki taasen vaunuja vievän, 495 Juppiterill' osotettua loukatun alttari-liiton hän jopa syöksähtää väkehen sekä julmana aikaan, Mars'in autelless', erotuksetta hirveän surman saapi ja irroittaa vihan ohjakset kokonansa. Ken Runotar kamalat tapaukset ne kertovi mulle, 500 murhat, johtajien telotukset, jotka nyt vuoroon kentällä Turnus aikahan saa sekä vuorohon Troijan sankari? Näink' metelöiden kansojen yhtyä täytyi, Juppiter, joiden olj ikirauhassa määränä elää? Aeneas Rutulon Sukron — tää taistelu vasta 505
— 330 —
Teukrojen hyökkäyksen pysähdytti — jo vitkastamatta kylkehen haavottaa sekä, jost' on kiirehin kuolo, kalpansa töytäisee verisen läpi tään povisuojan. Turnus taas pudonneen Amykon sekä veljen Dioren, yhdyttyään jalan näihin, — sen saapuvan nuolella kaukaa, 510 — tään tikarillansa löi; molempain päät, pantua poikki, vaunuilleen asettaa, mukanaan verissänsä ne vieden. Tuopa Talon, Tanain sekä urhon Cethegonki tappaa, kolmet kerrallaan, sekä myös polosenki Onyten, Ekhionin pojan, vaan emoltaan Peridljojen heimoo; 515 tää Lyciasta, Apollonin kentiltä, laitetut veljet, nuorenki miehen Meneten, mi halveksi taistoa turhaan, Arkadiast'; täll' olj kalakkaan Lernan joen luona pyydykset sekä olj talo pien' eik' kenstien tuttu portti, mut vuokratullen tilailen hänen taattonsa kylvi. 520 Aivan kuin tuliliekit, joit' on kuivahan metsään, laakeripuun huminoivahan lehtohon laskettu kerran; tai kuni syöksyessään alas vuoriston ylängöiltä koskena pauhaavat kymit, kun merehen nämä kiitää, raivaten itselleen uran; eip' molemmat hitahammin, 525 Turnus ja Aeneas, sotahan samonneet; jopa riehuu rinnassa harmi ja voittamaton sydän määrätä raivoo, nyt jopa haavottamaan koko voimilla käydähän. Tääpä entisist' es'isistään, suvustaank' kopeoivan Murrhanon, josta Latinojen maan kuningasten johtuvi heimo, 530 paadella suin päin aivan ja vauhdillakin kiven aimon syöksi ja maahan kaas. Yli tuon nyt ohjine, aisoin' rattahat vyöryivät; äkistään kavioinensa talloin, herraans' sullovans' ei hevoset äkänneet palasiksi. Rientävän Hyllon, urhoudest' ylen ylvästäväisen, 535 kohtasi tuo ja sen kullattuun ohimoon osas peitsen; keihäs tää kypärän läpi aivoonsa pysähtyypi. Ei sua voimakas käs, urohin Danaoista sa Kretheu, Turnost' auttanut eik' tuenneet jumalansa Kupenkoo, tullessa Aeneaan; povens keihääsen tulevaiseen 540 puuttui eik' polost' auttanutkaan vask'kilpensä suoja. Aeolus, Laurentot näkivät torakentälle sunkin sortuvan ynn' avaralta sun peittävän selkines maata; kuolitpa, jot' ei saattanehet Argivojen parvet kaataa eik' Priamon alusmaankaan lyöjä Akhilles: 545 kuolla sun määränäs täss' oli; Lyrnessoss' kotis suur olj, Idan vuoren luona, mut hautas Laurento-maassa. Kääntyvät taisteluhun sotajoukot ja kaikki Latinot, kaikkipa Teukrotkin, Mnestheus ja tuima Serestus, Messapus hepojen masennuttaja, urho Asilas, 550 Tuscien parvet, Evandronki arkadilais-sotaryhmät; puolestaan urohot koko voiminens' ottelevat nyt. Taistellaan joka paikassa hoivaa paits sekä rauhaa. Tällöin Aeneaall' emo kaunihin johdatti mieleen' pyrkiä kaupunkiin sekä linnan luo väen kääntää 555 joutuhun, säikyttämään äkist ryntäyksellä Latinot. Turnoa etsiessään kun tää väkijoukkojen kautta vei sotarintaa sinne ja tänne, hän kaupungin huomaa säästynehen sodan vitsauksesta ja nauttivan rauhaa syyttä. Häll' oit' ajatus isompaan yrityksehen nousee; 560 johtajat Mnestheon, Sergeston sekä urhon Sereston kutsuen, knmmullen asettuu, johon muu väki Teukroin yhtehen sai eik' tihjänä kilpiä tai vasamoita riisu. Hän seisoen keskellä nyt mäkitöyryltä lausuu: "Tehkäte tahtoni viivyttämättä; nyt Juppiter auttaa; 565 älkäätk' aikehen uutuuden vuoks verkemmin menkö! Kaupungin, sodan syyn, tänäpäivänä vallan Latinon, s'ellei taipua tahdo ja tunnusta tottelevansa, mie hävitän ja sen mahdin suitsevaks raunioks sorran! Täytyisk' ootella mun, kunnes suvatseis otelmaamme 570 suostua Turnus ja taas masennettuna uutehen taistoon ryhtysi? Tuo pää, kumppanukset, sodan julman on pääsyy! Soihtuja tuokaatten heti liekillä liittoa vaatein!" Virkki ja kiivastuin sydämissään kaikk' samall' lailla ryhmihin astuvat, sitten tihjänä joukkona muurein 575 luo tulevat. Hetikoht' tikapuut ja jo liekkikin nähdään. Erkauntuu osa porttien luo sekä vahteja tappaa, peitsiä heittävät muut sekä nuolilla peittävät taivaan. Its' esimmäisenä kättänsä muurien puolehen nostaa Aeneas sekä korkeall' äänell' Latinoa syyttää: 580 vannoo kautt' jumalain väkisin pakotettavans taistoon, kahdesti nyt Italot vihamiehinä rikkonehen jo toisenki liiton. — Nous pelokkaiss' asukkaiss' erimieli täst'. Osa käskee kaupungin avata sekä portit Teukroill'; itsenkin kuninkaan varustuksille vievät; 585 tuovat muut asehensa ja jatkavat puoltoa muurein: aivankuin mehiläisiä kun suletuks kivirotkoon paimen huomaapi ja sen sauhun katkulla täyttää; nää asioist' hädissään vaks'kennoisten sisäpuolla häärivät, kun huristen tuliseen he jo kiihtyvät kiukkuun; 590 palloelee katollen savu musta; nyt kiivahast paaden hyrrätähän sisustass', savutuprun kieriess' ilmaan. Vielä se onnettuus väsyneelle Latinolle sattui, synkeähän suruhun mikä saattoi nyt koko linnan. Kun tulevan kuninkaatar, näet, vihollisten jo huomaa, 595 nousevan muureillen sekä suojille tuiskivan tulta, vaan ei vastustavan Rutuloin näe eikäpä Turnon joukkojen; Turnuksen, polonen, kahakassa jo luuli kaatunehen; surustaan heti joutuen hän sekapäälle, itseäns' syyttää onnettomuuksien syyksi ja pääksi. 600 Paljon, mieletön, lausuttuaan surussaan rajusassa, vaattehens kuollakseen purppuraisen riuhtovi rikki, kuollonsa hirmuisen punoen täst' ortehen paulan. Kun tapaturman tään sai kuulla Latinojen naiset, siitäpä raivostuin raast oiti Lavinia impi 605 keltaiskutrians kuin rusoposkians; sittepä luonaan muu väki; voikuuvat valituksista laajalti suojat. Täst' koko kaupungin läpi kulkee haikea maine. Mielet lannistuvat; revityin takin käypi Latinus, huumaunneen' avion tapaturmast' ja vaarasta linnan; 610 tuhkaa tää sirottain, hajahapsians harmait' tahraa, katkerast itseä syytellen, ett'ei valinnunna Aeneaan vävykseen ajallaan sekä kanssansa liittoon. Sillävälin tasangon takareunalla urhea Turnus harvoja harhoavaisia vainoo ain' hitahammin; 615 ain' vähemmimp' uvetten vikevyys on mielehen hälle. Outohin kauhuihin seotun tuon huudonpa hälle korvihins ilma jo toi sekä kauhisti kuuntelevaista linnan huumahtuneen polotus kuin haikea huuto. "Voi mua, kaupungin mikä semmoinen suru valtaa? 620 Tai mikä semmoinen polotus nyt linnasta kuuluu?" Näin nimeää sekä seisahuttaa rajust ohjia kiintäin. Hällepä nyt ajajansa Metiskon muuttunut hahmoon sisko, mi vaunujahan, hepojaan sekä ohjia hoiti, vastaa näin nimeten: "Tätä tietä Teukroja, Turnus, 625 seuratkaamme, miss' ensinnä voittohon tie avauntuu; muitakin on, jotk' puoltaa voi kädellään asunnoita! Hyökkää Aeneas Italoihin ja ahdistelee siell'; tehdäänpäs verisauna nyt Teukroillen mekin vuoroon! Emmehän oo luvultamm' alemmat tai myös kahakoiden 630 voitosta halvemmat!" Tähän Turnus: "Oi sisar, sun ma jo tunsin, kun häiritsit kavalasti äsköisen sopimuksen ja antauduit tähän taistoon; turhaan, haltiatar, petät nyt! Mut Olymposta kenpä sua lähettäin on tahtonut kestämähän nämät vaivat? 635 Vaiko ett' saisit nähdä sa veljesi hirveän kuolon? Sillä min teen tai onni min suo enähän menestyksen? Nä'inhän silmien' eess' mua äänellään nimenneenki Murrhanon, jota mull' ei rakkahamp' ollunna kenkään, hukkuvan urhokkaana ja julmaan vaipuvan haavaans. 640 Kaatui onneton Ufenskin, ett'ei häpeäämme nähdä' sais; Teukrot anast tään asehet sekä ruumiin. Sallisinkos hävittää, — sepä viel' tapaturmia puuttuisi — suojamme? Eik' valeheks Drancen sanat mun käten' näyttäs! Vai paeta'! Vai tää maa Turnon sais paon nähdä! 645 Siihenkö määrään ast' on kurjoa kuolla? Sä, Tuoni, oo minullen hyvä ees, jumalain kun suosio poistui! Sieluni hurskaana sekä tuon vian tietämätönnä luoksenne astuu eik' koskaan isillen häpeäksi." Tuskin nää nimes, kun vihollisten keskite rientää 650 ratsulla vaahtoavalla Saces ajaen, näön jonka nuol oli murskannut sekä Turnoa pyytäen riensi: "Turnus, viimeinen olet turvamme; armahda kansaas! Riehuen Aeneas asehillaan syöstä nyt uhkaa korkeimmat Italoin varustukset ja nää havitella; 655 soihdut jo lentävät huoneillen. Sinuhunpa Latinot silmänsä luovat; häilyypi kuningaski Latinus, ket' vävykseen nimittäis tahi kanssaan liittohon pyytäis. Ystävistäs sull' uskollisin kuninkaatarki itse päivänsä päätti ja poistui pois vihaten elämäänsä. 660 Porttien luona nyt vainen Messapus ja tuima Atinas taistoa kannattavat; näist' seisovat kumminki puolin joukot tihjöinä, kuni raut'oras, veettyne miekoin törröttäen; sie vain avokentällä rattahin häilät!" Hämmästyi useain asiain ajatuksista vallan 665 Turno ja tuijottaen oli hiljaan. Mielessä kuohuu hirmuisen häpeän sekä vimmaavan surun tunne; raivoten vaivaa lempi ja myös katalan omatunto. Sittenkuin suru lakkas ja mieleensä valo koitti, kiivastuen varustuksille silmänsä leimuavaiset 670 käänsi ja kaupunkia tähyst aimoa rattahiltansa. Vaan, kas, kerrosten välystässä jo liekkien pyörre aaltona taivaallen kohoaa sekä valtavi tornin; hirsistä liitellyist' tään tornin olj tehnyt Latinus, laittanut pyörätkin sekä tehnyt korkeat sillat. 675 "Luoma jo voittaa mun, sisar; lakkaa estelemästä! Lähkäme, minnekä meit' kova Onni ja haltiat kutsuu! Aeneaan kera päätetty on käsin käydä ja kuollen voittoa vaiva; sä et mua näe enähän epäröivän, siskoni; raivota suo, anon, vaan tää raivoni ensin!" 680 Virkki ja vaunuistaan nopeaan tasangolle hän hyppäs, raivaten tien vihollisten peitsien kautta ja siskon huolihins jätti ja kiidellen väen keskustan mursi. Kallion moisena, kun alas vuoren huipulta suistuu tää, kun irrottanut sen on tuuli tai sade rankka 685 huuhtonut tai sen, vuotten vierressä, hellitti vanhuus; kiitävi jyrkäntöön isoll' vauhdilla hirveä louhi, maast' yhä ponnahtain sekä metsät ja karjat ja miehet allansa ruhtoellen: hajotettua parvien Turnus näin samos linnan muurien luo, joss' runsahimmin maa 690 vuodatetust' verest' tiukkus ja keihäit' ilmassa viuhui; merkin annettuaan kädellään, hän huutaen lausuu: "Tauotkaat, Rutulot, ja jo estöte peitset, Latinot! Käyköön kuin hyvähän, se on Onneni; munpa on vainen liiton täyttäminen edestänne ja miekalla päätös!" 695 Keskeltä erkanevat nyt kaikki ja paikkoa suovat. Vaan isä Aeneas, kun Turnon sai nimen kuulla, hylkääpi varustukset ja korkean linnanki sikseen; poistavi esteet kaikki ja jättävi puuhansa kesken, riemusta korskuillen, kovin helskyttäen asettansa: 700 lailla Athon tai kuin on Eryx tahi itse kun pauhaa huiskuvin tammeineen sekä telmäelee lumisella huipullaan kohoten päin ilmoihin Apenninnus. Vaan jopa kilpaillen Rutulot sekä Teukrot ja kaikki katselemaan kävivät Italot, jotk' puolsivat linnaa 705 ylhäistä kuin myös jotk' puskurill' linnoa särki, kaikki he lask' asehens' oliltaan. Imehtiipi Latinus, kuinka nyt maan eri suunnilla syntynehet oli yhteen saanehet aimoisat urohot otellaksensa miekoin. Mut nämät, tyhjäksi kun avauntuupi toratanner, 710 viskattuaan vasamans' etähältä ja kiirehest juosten, ryhtyvät taistelemaan vask'kilpeinsä kumistessa. Allansa huokaa maa, kun tihjöjä iskuja miekoin tuiskuilee; väki ynn' urous täss' yhtenen yhtyy. Niinkuin suuren Silaan ylängöillä taikka Taburnon 715 kun päin pyörähtäen vihamielin syöksyvi kaksi härkää taistelemaan: pelokkaina nyt paimenet väistyy, pelvosta ääneti on koko karja ja tuumivat hiehot, ken salon valtias ois ja ken johtoons sais koko karjan; suurella voimallaan jakelee nuo iskuja vuoroon, 720 sarvin kun puskevat ponnistaen; verivirta jo kaulaa, kylkiä huuhtoo; mylvinästään koko korpikin raikuu: näin troalainen Aeneas sekä Daunian urho kilpine yhtehen sai, näin taivahan täyttävi kalske. Vaakaa kannattaa tasapainossa Juppiter itse, 725 laskettuaan molempain eri kohtalot sille hän katsoo, kenpä nyt tuomittais häviöön, mihin kuolema kääntyis. Hyökkää äkkiähän, koko ruumistaan kohotuttain varpahilleen Turnus sekä kalpoa nostaen iskee. Huudahtavat levotoinna Teukroin ynnä Latinoin 730 rintamat, jalvoilleen kavahtain. Mut petturi miekka murtuvi iskussaan sekä kiivahan pettänyt näin ois, ellei ois paennut. Pakenee Itätuult' nopeammin, kun näki joutavan kahvan ja myös kätens' suojattomiksi. Kiireissään, hoetaan, kun ensin rattahill' astui 735 taistohon lähteäkseen, hänen, unhottaen isän kalvan, miekan temmanneen mukahans' ajurmiehen Metiskon. Sen ajan tuo kest, kun paeten sitä väistivät Teukrot; vaan kun Vulkanon jumalan sopahan tämä sattui ihmisten teko-miekka, se särkyi kuin lasi hapras 740 iskusta; keltais-hiekalla kiiltelevät säpäleet vain. Siis hädissään paeten mihin milloink' juoksevi Turnus, kiidellen epäsääntöisesti nyt ristihin, rastiin. Sillä sen ympäritseen sulk Dardanojen kehä tihjä, sulkevi täält' iso suo, mut muurit korkeat tuolta. 745 Myöskin Aeneas, hitahammaksi polvensa ehkä saattoi nuolen tuottama haava ja juoksuans' esti, arkoa innokkaast perävilkkaa seuraten vainoo: aivan kuin erämies, kun tää joen saartaman kohtaa tai punahöyhenten pelotuksilla teljetyn hirven, 750 juosten vainovi tuota ja koiransa haukkumisilla; vaan tuo väijymysten sekä kammosta korkean rannan kiitäen risteilee tuhat kertaa; virkkupa Umber vainovi suu levällään sekä, saamaisillansa, luullen saanehen, haukkaisee erehtyin vain tyhjeä ilmaa. 755 Tuostakos syntyypi melu; kaikuvat rannat ja lammet ympärillään sekä ryskeestään rytisee koko taivas. Tuo pakojuoksussaan Rutuloita nyt kaikkia soimaa, its' kutakin nimittäin sekä pyytäen taattua miekkaa. Tappaa Aeneas sitä vasten ja surmata uhkaa 760 oiti sen, ken avun sois sekä peljättää pelokkaita, estäväns kaupungist' uhaten; näin ähkyen vainoo. Juosten täyttävät viis kehystää sekä yhtäkin monta risteillen. Sill' ei nyt pyydetty pient' eli halpaa palkkaa, mut Turnon elämästä ja hengest' olj taisto. 765 Katkeralehtinen tässä oliv, pyhä Faunolle, sattui seisomahan, mikä puu merimiehille kuulu olj ennen, jolle he, säilyttyään merivaarasta, lahjansa toivat, Laurentohengillen ripustain tähän lyylityt vaatteet; tään pyhän puun oli kaatanehet erotuksetta Teukrot, 770 että he taistella ois typityhjällä kentällä voineet. Peitsipä Aeneaan oli täällä; sen tänn' oli vauhti tuonunna, kiinnittäen pysyväisesti norjahan runkoon. Ponnistaen kädellään koki temmata Dardanon poika peitsensä pois sekä vainota tällä, kun juosten sit' ei voi 775 saavuttaa. Vaan tuskissansa siks pelvosta Turnus, "Faunus, armahtaos, anon", lausuu; "oi, parahin maa, säilytä peitsi, jos oon pitänyt teit' arvossa aina, joit' ovat loukanneet Teukrot sodallaan tihokkaalla!" Lausui; eik' jumalain apu tyhjähän toivottu ollut. 780 Sillä nyt tempoen kauankin, ei norjasta puusta millään voimallakaan hajottaa voi puun rakoelmaa Aeneas. Kunis uuraast ponnistelee sekä puuhaa, muuttautuin ajurmiehen muotohon taasen Metiskon autti ja veljelleen toi kalvan Daunian nymfi. 785 Nymfille rohkeallen kun tuon Venus sallituks huomas, suuttuen riensi ja puun syväst' aukosta riuhtasi peitsen. Uljastunein' asehilta ja mieleltä vilkastuneina, miekkahan luottaen tää, mut tuo vasamaltansa tuima, seisovat vastakkain he nyt läähöttäen sotatyöstään. 790 Junollen kuningas mut kaiken voipa Olympon lausuvi keltais-pilveltä taistoa katselevalle: "Puoliso, min lopun saa tuo? Tai mitä jäänevi vihdoin? Sankarin Aeneaan sinä tunnet ja tietäväs myönnät, taivaallen luvatuks sekä nousevan tähtihin luomans 795 kautta. Mit' aijot? Tai jää-jänkällä toivossa miss' oot? Haavoittaa jumalaa kuni ihmistä onk' otollista? taikka onk' kalpaa, — sillä min vois sua paitsi Juturna —, Turnolta vietyä tuoda ja voitettua väell' auttaa? Herkeä vihdoinkin sekä pyyntöihimme sä taivu, 800 elköhön semmoinen sua kalvako äänetön harmi elköönkä sulokasvoillas suru nähtäkö synkkä! Loppuhun saavuttiin. Oot maisin kuin merin voinut Teukroja ahdistaa, sodan hirmuisen viritellä, perheen solvaista sekä häiritä häät murehella: 805 muuta en koetella salli!" Olj Juppiter näin puhununna, haltiatar kun Saturnia muodolta nöyränä vastaa: "Kun tämä tahtosi mull' on tiettynä, Juppiter aimo, niin Turnon sekä maat olen murheeksein hylännynnä. Et mua ilmais-istumellain näkis istuvan muuten, 810 siedellen sopivat, sopimattomat, mut tulisesti rintamass' seisoisin, tylyhyn sotahan Troat johtain! Käskin Juturnaa veikkoonsa katalaa, hyväks nähden, auttamahan, suurt' uskaltamaan elons vuoksi ma suostuin mut en taistelemaan, ei joutsin eikäpä peitsin: 815 vannon sen stygilais-puronkin pään rauhattoman kautt', raskaimman valan kautta, mi määrätty on jumaloille! Vaan jopa taivun mie sekä taistelut suuttuen hylkään. Sulta sen vain, mitä ei laki ykskään Kohtalon kiellä, mie Lation anon puolesta, arvonkin omies vuoks: 820 kun nyt onnellisell' aviolla jo laativat rauhan, — olkohon —, kun lakiloita ja liittoja solmitahan jo —, ettei vanhat Latinot tarvitsis nimens muuttaa, etkä sa vaatisi heit' troalaisiksi muuttua koskaan, eikäpä muuttamahan puhettaan tahi vaattehen partta! 825 Sill' Lation nimi, albalais-kuninkaat ijät' olkoot! Kuulusa kunnostaan Rooman ain' olkohon heimo, hukkukohon sekä hukkua suo niminensä jo Troijan!" Näin hymyellen häll' inehmoin sekä asjojen alku: "Juppiterink' sisar vainen ja toinen Saturnuksen lapsi 830 kuohuttelee vihan moisia aaltoja rintansa alla? Kuitenki hillitse taas sinun turhaan alkanut raivos! Myönnän sen, mitä pyydät; alttihist taipuen suostun. Ausonit säilyttää kotikielen kuin tapans' saavat; niinkuin on, nimens' olkohon; yhdistettynä vainen 835 Teukrot tääll' asukoot! Tavat, uhrienkin menot tuohon liitän viel' sekä teen Lation ihan yhdeksi kansaks. Heimo täst' Ausonien verehen sekotettuna nousee, jonka sa näet inehmot, jumalatkin hurskaudellaan voittavan eikäpä suo sull' arvoa muu suku moista!" 840 Tuohonpa suostui Juno ja mieltään helpotti riemu. Sitten taivaalla eroten hän pilven jo jätti. Näiden päätyttyä Isä mielessä miettivi muuta, kuinka Juturnan hän erottais asehista nyt veljen. Kerrotahan olevan kaks kauheeta Rajutarta, 845 jotka on Tuonen Megaeran kanss' Yö hirveän synkkä yhdellä kerralla synnyttänyt sekä kielillä kyiden lahjonnunna ja suonunna noillen kerkeät siivet. Nää ovat Juppiterin, ylen ankaran herransa, suojan alla ja nää levittää kipujaan kipeöill' inehmoille, 850 jos joskus jumalain kuningas kamalan ruton taikka kuoleman laittavi tai sodall' ansainneit' aristaapi linnoja. Näist' nopeaan lähett' taivaan kannelta yhden Juppiter, toimittamaan nyt Juturnalle ennettä käskein. Joutuhun tuo samoten, vilahtain kuni tuppuri maahan 855 tai kuni joutseltakin läpi pilvien laukastu nuoli, hirveän myrkkysin' nestehineen varannut min on Parthi, Parthipa taikka Kydon, — ja mi kuoloa armota tuottaa; oudost tää suhahtain nopeaan ohi varjojen kiitää. Näin kulk yön tytärkin sekä saapui nyt sotamaille. 860 Kunpa se Ilion joukot ja Turnonkin väen huomaa, pienen lintuisen hän äkkiä muuttuvi muotoon, tuon, joka haudoilla tahi rauniokummulla joskus istuen suo pahantietävän voikunan yön pimeässä: muuttuen muotohon tään sepä Turnon kasvojen luona 865 kirkuen lenteli rutto ja siipinens kilpehen läiski. Kammon hämmästys jäseneitä jo raukasi kumma, pörhistää tukan kauhu ja äänensä kurkkuhun tarttuu. Vaan kun Raivottarein suhinan tuns lennosta kaukaa, onneton kiskaltaa hajalleen hivuksensa Juturna, 870 kynsine — raadellen sisar kasvoja, nyrkkine — rintaa. "Kuinkapa auttaa voi sisares enähän sua, Turno? Tai mitä jäi katalallen mull'? Elämääs miten voisin pitkittää? Miten vastustaa mokomaa kuvatusta? Täydyn jo rintaman jättää. Älkäätten pelotelko 875 arkaa, hirveät liekkiöt, tunnen ma siipenne läiskeen, äänenki murhaavan; mua ei petä ylpeät käskyt suuren Juppiterin! Täänk' impeydestä hän antaa? Miks elon ainaisen soi? Miksi on kuoleman ehto poistettu? Semmoiset surut jos minä vältteä voisin, 880 varmahan veikon onnettoman toveriks Manalalle lähtisin. Kuolematon oon?! Jääkös mull' ilo mikään, kun, veli, puutut sie? Haa, joskapa pohjaton maa mun nielisi, että mä, haltiatar, tulisin Manalalle!" Näin nimeten sinivaattehellaan pään peitti ja raskaast 885 huoahtain syvähän suvantoon jopa Tenhotar peittyi. Vastahan Aeneas käy sylkyttäen jätinmoista peistänsä puista ja näin vihastuin sydämestänsä lausuu: "Miksikä aikailet? Tai taas mitä, Turnus, sa aijot? Ei ravaten, asehillapa julmill' on taisteltavamme! 890 Muutuppa vaikk' joka muotoon, paa kokohon mitä voit vain mielelläs tahi taidollas'; haluaisitko tähtiin töydätä taikkapa maan ukuroihinkin lymyttäidä!" Päätään tuo pudistain: "Mua ei kamalat sanas, julmur, säikytä, mut jumalat aristaa sekä Juppiter nurja!" 895 Eik' enempää nimeten näki luonaan hirveän louhen, kallion sammaltuneen, olemaan joka kentällä sattui, pantuna pyykiks, se ett' torat ratkaisis ketomaista. Tuskin tuon kakstoistakin miestä nyt jaksaisi nostaa, jommoiset inehmot nykyjään maa tuottavi meille. 900 Senp' käsin ruskavin nostaen paiskasi tää vihamieheen nousten korkeammalle ja täydessä juoksussa urho. Vaan ei juostessaan eik' käydessä itseäns tunne, kätt' ei nostaessaan tahi liikuttaiss' eto-paatta: polvensa notkahuvat, verikin jääkylmäksi hyytyy. 905 Eip' urohon kivi tää, läpi tyhjää ilmoa vierren, kulkenutkaan koko matkaa eikäpä sattunut kohden. Aivan kuin unessai, kun silmiä raukea torkka painavi yöllä ja, juoksemahan haluten, sitä turhaan koettavan näytämme, kun kipeöinä juur yrittäissä 910 vaivumm', eik' puhe kuulu, kun ruumihin tunnetut voimat pettävät eikäpä ään' eik' myös sanat tottele meitä: Turnolta, näin mitä keinoa taidolla koettikin, julma haltiatar menestyksen kiels. Siks häll' eri tunteet rintaa raatelevat. Rutuloita ja muureja katsoo, 915 oottaapi pelokkaana ja peitsen ruhtovan pelkää; väistyä ei mihinkään eik' torjua voi vihamiestä, eik' näe vaunujakaan eik' myös ajajaa sisartansa! Arvelevaan Aeneas julmaa peistänsä viippaa; paikan katsoen etsittyään, koko ruumihillansa 920 paiskavi kaukaa. Muurienkaan ei puskurin koskaan sinkomat paadet niin rymisneet eik' ukkosen pauhu niin jyrisnyt. Kuni tuulispää lens synkeä peitsi, tuottaen hirmuista hävitystä; se pantsarin reunat puhkaisten sekä seitsenkertaiset nahat kilven, 925 tunkeus viuhahtaen yläreiteen. Horjuvin polvin sortui haavoitettuna kentällen iso Turnus. Nousevat nyt valittain Rutulot, kaikk' kukkulat kaikuu ympärillään sekä parkua kannattavat salot kauas. Nöyränä hän rukoellen silmiä, kättänsä nostaa, 930 pyytäen lausuu: "Tään olen ansainnut; ma en pyydä armoa; onneas käytä! Mut jos apean isän murhe liikuttaa sua voi, anon: — on samanlain' isä ollut sullakin, Ankhises —, Daunon ijäkkyyttä sä sääli; mut taas ennen jos tahdot ruumiistan' elon ottaa, 935 suo omillein mun! Sa voitit ja voitetun nostavan kättä Ausonit nähnehet on; sun vaimos Lavinia olkoon; tyytyköhön vihas tuohon!" Julmana olj asehissaan Aeneas, kun tuijotti tuohon ja hillitsi kättään; arvelevaa jopa ain' enemmin hänen lausehens' alkoi 940 liikuttaa, näki kun yleväll' olallaan kovaks onneks ystäväns Pallaksen sapelvyön, mikä tuttuna varsin Soljiltaan kimaltelj: tuon haavoitettuans Turnus kaasi ja harteillaan vihamiehestä merkkiä kantoi. Sitte kun katsoessaan kamalan surun muiston ja saaliin 945 huomasi hän, täst' kiehahtaen kamalan vihan raivoon näin nimes: "Verhottuin vain mun toverin varukseenko täällä sa säilyisit? Pallas sinut haavalla tällä, Pallas sun tuhoaa, verestäs näin ottaen koston!" Tuon nimeten vihamiehen rintahan julmana miekan 950 kätkevi. Tään jäseneitä siks kirvoittaapi jo kylmyys, kun elo huokauksen kera, suuttuen, Tuonehen haihtui.
Viitteet: