Meliboeus.
Jopa kummastelinki, Amaryllis, miksi surullisna huutelit jumaloita, ja ketä varten annoit hedelmäin rippua puissansa (poimimatta). Tityrus oli poissa. Sinua, Tityrus, huutelivat yksin männytki, yksin lähteetki, yksin nämät viidakotki.
Tityrus.
Mitäs oli tekeminen? Eipä käynyt minun muualla pääseminen orjuudestani, eikä muualla tapaaminen noin autteliaita jumalia. Siellä, Meliboeus, näjin sen nuorukaisen, jolle alttarini vuosittain savuavat kaksitoista päivää. Siellä antoi hän ensiksi minulle tämän vastauksen: käyttäkäät, pojat, karjaanne laitumella, kuten ennenki, ja kasvattakaat sonnia.
Meliboeus.
Onnellinen vanhus! Siis säilyvät sinulla ketosi, ja ne ovat sinulle kylliksi isot, vaikka paljas kivi ja lammikko limaisine vihvilöineen peittää kaikki niityt. Outo ruoka ei kiusaa tiineitä ja kipeitä emiäsi, pahat tartunnaiset naapurin karjasta eivät tee vahinkoa. Onnellinen vanhus! Täällä tuttuin virtain ja pyhäin lähteitten vaiheilla saat nauttia vilpastuttavaa siimestä. Yhdeltä puolen on aidoitus, joka kulkee naapurisi rajalla ja jonka pajuston kukkaisista Hyblan mettiäiset elävät, hiljaisella surinallaan houkutteleva sinua unen vienoon; toisella puolen on lehden riipijä korkian kallion juurella virittelevä laulujansa ilman avaruuteen. Sillä välin eivät käriä-ääniset metsäkyhkyisesi, joita hoitelet, eikä turtturi-kyhkysesi lakkaa kyhertelemästä korkiasta jalavasta.
Tityrus.
Siksipä keviät hirvet ennen kulkenevatki ilmoissa laitumella ja meret heittänevät kalansa avoimelle rannalle; siksipä Parthilainen pakolaisena ennen juonee vettä Ararin ja Germanilainen Tigrin virrasta, kuljeskeltua toistensa maitten läpi, ennenkun hänen muotonsa katoaa mielestäni.
Meliboeus.
Mutta meidän täytyy paeta täältä, mitkä janoavaisten Afrikalaisten tykö, mitkä Scythiaan, mitkä Cretan vikevälle Oaxes-joelle, mitkä Britannilaisten luokse, jotka ovat kokonaan eroitetut muusta mailmasta. Saanenko koskaan enää, pitkänkään ajan perästä, kummeksien katsella syntymä-seutujani ja köyhän hökkelini turpeista luotua kattoa, näitä kaikkia, joitten haltija ennen olin; saanenko enää ihmetellä harvassa kasvavia tähkäpäitä pelloillani. Jumalaton soturi on omistava nämät hyvästi viljellyt vainiot. Muukalainen on ottava nämät viljat. Kah, minne eripuraisuus on saattanut onnettomat kansalaiset! Kah, ketä varten olemme kylväneet vainiomme! Ymppää nytki, Meliboeus, pääronapuihisi; istuta viiniköynnöksiä järjestykseensä! Paetkaat, vuohiseni! Te ennen muinen iloinen karjani, paetkaat! En ole täst'edes lepäilevä viheriässä luolassa enkä etäältä näkevä teidän kiipeilevän tappurapensaisella kalliolla. En ole enää lauleskeleva; ette, vuohiseni, saa enää paimentaissani nykkiä kukoistavaa cytiso-pensasta ettekä karmeita pajupensaita.