"No, mutta mitä silloin sanoit hänelle? Sotamiehet kuulivat sen. Muistatko? Sinähän uhkasit!"
Sekä Wassili että ne toiset ymmärsivät että semmoisesta asiasta voi päänsä menettää.
"No, yhdistä nyt kaikki ja valmistaudu ammuttavaksi."
Kaikki vangit nurisivat.
"Älä turhia haasta, Buran", sanoivat he harmistuneina.
"Hän hourii silmät selällään!"
"Hän on vanha — — on tullut lapseksi uudestaan! Leikilläsikö sanot: sinut ammutaan?"
"En ole ensinkään lapsellinen", vastasi vanhus ja sylkäsi vihastuneena. — "Ette lainkaan asiaa ymmärrä. Te päättelette venäläisen eikä täkäläisen tavan mukaan. Minä tunnen täkäläisen järjestyksen. Minä sanon sinulle totuuden Wassili. Asiasi lähetetään Amur-alueen kenraalikuvernöörille, ja sinut ammutaan. Ja jos sinut suuresta armosta tuomitaan 'tammalle' ['tammaksi' sanotaan erästä eriskummallisen muotoista penkkiä, johon ne sidotaan, jotka tuomitaan raipparangaistukseen], niin se on sitäkin pahempi, sillä 'tammalta' et koskaan nouse. Sillä, ymmärrätkös, veli, tämä on laiva, ja laivalla ovat lait paljoa ankarammat kuin maalla. Muutoin", lopetti vanhus kolkosti ja hengästyneenä pitkän puheensa, "on se minulle yhdentekevä — vaikka kaikkikin hukkuisitte."
Vanhan, onnettoman elämän murtaman kulkurin sammunut katse oli jo aikoja tottunut katsomaan elämää tylsällä, jurolla välinpitämättömyydellä. Hän teki liikkeen kädellään ja astui syrjään.
Vankien joukossa on usein juristejakin, ja kun he tarkan harkinnan perästä lausuvat arvelunsa jostakin tapauksesta, on sitten todenteolla langetettu tuomio useimmiten samanlainen. Puheena olevassa asiassa olivat kaikki juristit yhtä mieltä Buranin kanssa, ja päätettiin siis, että Wassilin piti paeta. Kun hänen arvattavasti artelin asian tähden täytyi kärsiä, niin arteli piti itsensä velvoitettuna häntä auttamaan. "Talouden" korppu- ja muut herkkuvarastot asetettiin hänen käytettäväkseen. Wassili koetti hankkia seuralaisia, jotka kanssaan pakenisivat.