Tyttö ei Sverkeriä lempinyt, sanottiin. No niin, mitäpä sillä oli väliä. Rakkaus kyllä tulisi vuosien vieriessä. Tyttöhän oli vielä liian vähän nähnyt häntä voidakseen häneen mieltyä. Kunhan osottaa hieman lempeyttä ja joskus antaa siellä täällä myöden, niin naisen mieli kyllä pehmenee, sen hän itse oli saanut kokea, ja sitten seuraavat hellät tunteet aivan itsestään.
Näistä mietteistään hänet pian herätti omituinen vinkuva ääni, joka sekaantui myrskyn ulvontaan. Levottomana hän kiiruhti keulan puolelle, mutta jo keskikannella tähystäjä peljästyneen näköisenä riensi häntä vastaan.
— Musta pilviseinä nousee tuolla ylös merestä. Ennen pitkää yllättää meidät lumimyrsky, ilmoitti tähystäjä ja lisäsi: Kirous on päällämme ja on avosylin meidät nielevä. Näiden talvisten matkojen olisi jo pitänyt meitä kylliksi varoittaa; mutta kuitenkin sinä, Vogel, vielä kerran tahdoit koota tulisia hiiliä harmaan pääsi päälle, syystä että olet saattanut meidät kaikki surman suuhun.
— Pidä suusi, Fuchs, ja mene paikallesi; minä täällä olen herra ja käskijä. Jos sanankaan uhmailet minun käskyjäni vastaan, heitätän sinut mereen muitta mutkitta.
— Menen kyllä toimeeni. Mutta sinun edesvastuusi ei siitä syystä ole pienempi. Ajattele häntä tuolla alhaalla kajuutassa! Tämä voi olla hänen viimeinen elonpäivänsä.
— Sanoitpa jotakin, Fuchs. Tyttö voi yksinäisyydessään tarvita lohdutusta. Mene alas ja vaali häntä hellästi pahimman myrskyn aikana ja tule sitten minulle ilmoittamaan, miten hän mukautuu uuteen kohtaloonsa. — Sinä, Kerner, huusi hän nyt kaikuvalla äänellä, saat asettua Fuchs'in paikalle, ja kaikki miehet, kannelle, valmiina noudattamaan käskyjäni, tässä syntyy kohta ottelu elämästä ja kuolemasta.
Fuchsille ei käskyä ollut tarvis toistaa. Nopeammin kuin toiset tottelivat saamiaan ohjeita, hän jo oli kajuutassa Kettelriedin tyttären, hempeän Klotilden luona.
— Vihdoinkin saan tilaisuuden kahden kesken puhua kanssasi, hän virkkoi astuessaan neitsyen kammioon eli oikeammin vankikoppiin, sillä kajuutan sisustus oli kaikkea muuta kuin sopiva ritarintyttären olosijaksi.
Tyttö käännähti nopeasti ympäri vuoteellaan, jossa oli levännyt kasvot seinään päin käännettyinä.
— Sinäkö se olet, Henrik? Etkö ilmaise itseäsi ja joudu vaaraan, kun tulet tänne minun luokseni?