He tulivat Candiden luo ja pyysivät häntä hyvin kohteliaasti päivällistä syömään.
— Hyvät herrat, sanoi heille Candide miellyttävällä vaatimattomuudella, teette minulle suuren kunnian, mutta minulla ei ole millä maksaa puolestani.
— Oh, herraseni, sanoi hänelle toinen sinisistä, henkilöt, joilla on sellaiset edellytykset ja ansiot kuin teillä, eivät koskaan maksa mitään. Ettekö ole viisi jalkaa ja viisi tuumaa pitkä?
— Kyllä, se on juuri pituuteni, hyvät herrat, vastasi hän kumartaen.
— Siispä, herraseni, käykää pöytään, emme ainoastaan maksa edestänne, vaan vielä lisäksi pidämme huolta siitä, että mieheltä sellaiselta kuin te, ei tästä lähin koskaan ole puuttuva rahaa; ihmiset ovat luodut ainoastaan auttamaan toisiaan.
— Olette oikeassa, sanoi Candide, sitä juuri on herra Pangloss minulle aina sanonut; huomaan kyllä, että kaikki on järjestetty maailmassa parhain päin.
Häntä pyydettiin ottamaan vastaan muutamia kultarahoja; hän otti ne ja tahtoi antaa niistä velkakirjan; sitä hänen ei kuitenkaan sallittu tehdä. Ja niinpä istuttiin pöytään.
— Rakastatte varmaankin suuresti?… alkoi toinen.
— Oi kyllä, vastasi Candide, rakastan suuresti neiti Kunigundaa.
— Ei, sanoi toinen herroista, me kysymme teiltä, ettekö rakasta suuresti bulgarien kuningasta.