— En ollenkaan, sanoi hän, sillä en ole häntä koskaan nähnyt.
— Kuinka? hän on ihanin kaikista kuninkaista ja meidän täytyy juoda hänen maljansa.
— Kovin kernaasti, hyvät herrat, sanoi Candide ja joi.
— Se riittää, sanottiin hänelle, nyt olette te bulgarien tuki ja turva, puoltaja ja sankari; teidän onnenne on taattu ja kunnian tie viittaa teille.
Hänelle pantiin sitten heti raudat jalkoihin ja hänet vietiin rykmenttiin.
Täällä häntä komennettiin kääntymään oikeaan ja vasempaan, nostamaan kivääriä olalle ja laskemaan jalalle, tähtäämään, ampumaan, kulkemaan juoksumarssissa; ja hänelle annettiin kolmekymmentä kepinlyöntiä. Seuraavana päivänä hän teki harjoitukset jo vähän vähemmän huonosti ja sai ainoastaan kaksi kymmentä lyöntiä; sitä seuraavana päivänä hänelle annettiin ainoastaan kymmenen ja toverit katsovat häntä kuin ihme-eläintä.
Candide oli itse vielä aivan hämmästyksissään eikä lainkaan selvillä omasta sankaruudestaan. Eräänä kauniina kevätpäivänä pisti hänen päähänsä lähteä kävelylle ja hän alkoi kulkea suoraan eteenpäin ollen siinä uskossa, että ihmisillä samoin kuin eläimilläkin oli täysi oikeus mielin määrin käyttää jalkojaan. Hän ei ollut vielä kävellyt kahta peninkulmaakaan, kun jo neljä muuta kuusi jalkaa pitkää sankaria saavutti hänet, sitoi hänet ja vei hänet tyrmään.
Häneltä kysyttiin lain mukaisessa järjestyksessä, mistä hän piti enemmän: juosta kolmekymmentä kuusi kertaa kujaa koko rykmentin läpi tai saada yht'aikaa kaksitoista lyijykuulaa aivoihinsa. Turhaan vetosi hän ihmisen vapaaseen tahtoon, selittäen, ettei hän tahtonut kumpaakaan. Hänen täytyi tehdä valintansa; ja sen Jumalan lahjan voimalla, jota nimitetään vapaudeksi, hän vihdoin päätti juosta kujaa kolmekymmentäkuusi kertaa; hän teki sen kaksi kertaa. Rykmentissä oli kaksi tuhatta miestä, joten hän siis silloin yhteensä jo oli saanut neljä tuhatta raipan iskua, jotka niskasta peräpakaroihin asti raatelivat hänen hermojaan ja lihaksiaan. Kun kolmannen kujanjuoksun piti alkaa, niin Candide, joka ei enää kestänyt enempää, pyysi sitä armoa, että häneltä hyväntahtoisesti suvaittaisiin katkaista kaula. Hänelle myönnettiinkin tämä suosionosoitus, hänen silmänsä sidottiin ja hänen käskettiin laskeutua polvilleen.
Tällä hetkellä juuri sattui bulgarien kuningas kulkemaan siitä ohitse; hän kyseli rikoksen laatua ja kun tällä kuninkaalla oli suuret älyn lahjat, — ymmärsi hän siitä kaikesta, mitä hän sai kuulla, että Candide oli nuori metafyysikko, joka ei juuri mitään tiennyt maailman menosta, ja hän armahti hänet jalomielisesti, joka teko ansaitsee tulla ylistetyksi kaikissa sanomalehdissä ja kaikkina aikoina.
Eräs kelpo haavalääkäri paransi Candiden kolmessa viikossa
Dioskorideen keksimillä lievikkeillä.