Vihdoin sai hän kuulla, että eräs ranskalainen laiva oli lähdössä Bordeaux'hon ja koska hänellä ei enää ollut mitään timanteilla kuormitettuja lampaita kuljetettavanaan, vuokrasi hän siitä kohtuhinnasta itselleen hytin ja antoi samalla kuuluttaa kaupungilla, että jos löytyisi joku sellainen kunniallinen ihminen, joka tahtoisi tehdä hänelle matkaseuraa, antaisi hän hänelle vapaan matkan, ruuan ja kaksi tuhatta piasteria, kuitenkin sillä ehdolla, että tämän miehen tuli olla onnettomin ihminen koko maassa.
Halukkaita ilmestyi niin paljon, etteivät ne kaikki olisi mahtuneet edes kokonaiseen laivastoon. Candide erotteli senvuoksi ensin heidän joukostaan lähemmän tarkastelun alaiseksi noin parikymmentä henkilöä, joilla hänen mielestään näytti olevan parhaimmat edellytykset täyttää hänen ehtonsa, myöskin mitä seuran pitoon tulee, ja jotka muuten kaikki väittivät ansaitsevansa etusijan. Hän vei heidät kaikki ravintolaan ja tarjosi heille illallista sillä ehdolla, että jokainen valallaan vannoisi kertoa elämän tarinansa suoraan ja vääristelemättä, luvaten valita sen, joka hänen mielestään tuntui kaikkein säälittävimmältä ja jolla oli eniten syytä olla tyytymätön tilaansa. Kaikille muille lupasi hän myös antaa jonkun apurahan.
Kokous kesti aina kello neljään aamulla. Kuunnellessaan heidän seikkailujaan muisteli hän, mitä vanha muori oli hänelle sanonut silloin, kun he olivat matkalla Buenos-Ayrekseen ja kuinka hän oli pannut päänsä pantiksi siitä, ettei laivalla ollut ainoatakaan sellaista, jolle ei olisi joskus tapahtunut suuria onnettomuuksia.
Ja jokaisen uuden elämäntarinan kohdalla hän muisti Panglossia. Olisipa tuon Panglossparan nyt vaikea puolustaa järjestelmäänsä, ajatteli hän. Toivoisinpa melkein, että hän olisi mukana. Jos jossakin on kaikki hyvin, niin on se vain Eldoradossa, eikä missään muualla maan päällä.
Vihdoin lankesi hänen valintansa erään köyhän tiedemiehen osalle, joka oli työskennellyt kymmenen vuotta Amsterdamin kirjankustantajien hyväksi. Hänen mielestään ei voinut maailmassa olla enää sen tympäisevämpää ammattia.
Tämä oppinut mies, joka muuten oli erinomaisen hyvä ihminen, oli kokenut monenlaista kovaa. Hänellä oli ollut vaimo, joka oli varastanut hänet putipuhtaaksi, poika, joka oli antanut selkään hänelle, tytär, joka oli hyljännyt hänet ja karannut erään portugalilaisen kanssa. Häneltä oli juuri riistetty eräs pieni virka, jolla hän eli, ja Surinamin papit vainosivat häntä, sentähden, että he pitivät häntä socinianina. [Socinianit, eräs 1500 luvulla syntynyt lahko, joka kielsi kolminaisuusopin ja Kristuksen jumaluuden.]
On kyllä myönnettävä, että kaikki nuo muut olivat vähintäin yhtä onnettomia, mutta Candide valitsi hänet siksi, että hän toivoi tuon oppineen miehen seurasta paljon huvia matkalla.
Kaikkien muitten mielestä Candide oli kovin epäoikeudenmukainen.
Mutta hän lauhdutti heitä lahjoittamalla kullekin sata piasteria.
KAHDESKYMMENES LUKU.
Mitä Candidelle ja Martinille tapahtui merellä.