YHDESKOLMATTA LUKU.
Candide ja Martin lähestyvät Ranskan rantoja ja selittelevät toisilleen mielipiteitään.
Vihdoin tuli Ranskan rannikko näkyviin.
— Oletteko koskaan ollut Ranskassa, herra Martin? kysyi Candide.
— Olen, vastasi Martin, olen vaeltanut monen maakunnan läpi. Toisissa on puolet asukkaista hulluja, toisissa on väestö liian viekasta, toisissa liian hyvänahkaista ja typerää, toisissa turhanpäiväisesti kaunosieluilevaa; mutta jokaikisessä poikkeuksetta on ihmisten ensimäinen ja tärkein askare rakkaus, toinen panettelu ja kolmas roskan puhuminen.
— Mutta, herra Martin, oletteko koskaan nähnyt Parisia?
— Olen kyllä, olen nähnyt Parisinkin. Se on kokoomus, kaikista yllämainituista ihmislajeista. Se on kaaos, sekasortoinen tungos, jossa kaikki ihmiset etsivät huvitusta, mutta ei juuri kukaan löydä sitä, sikäli kuin minä asiaa ymmärrän. Mutta en ole oleskellut siellä pitkää aikaa. Heti kun saavuin sinne, varastettiin minulta kaikki, mitä minulla oli, Saint-Germainen markkinoilla; lisäksi pidätettiin minut itseni muka varkaana ja sain istua kahdeksan päivää vankilassa. Senjälkeen rupesin korjauslukijaksi erääseen kirjapainoon ja ansaitsin siten niin paljon rahaa, että saatoin jälleen palata jalkaisin Hollantiin. Opin kuitenkin tällä aikaa tarpeeksi tuntemaan tämän kaupungin kirjalliset, valtiolliset ja hengelliset koirankuonolaiset. Sanotaan, että ihmiset siellä muka olisivat kovin kohteliaita ja rakastettavia, — uskoo, kuka tahtoo!
— Minä puolestani, sanoi Candide, en ole lainkaan utelias näkemään Ranskaa. Voitte hyvin ymmärtää, että kun kerran on ollut kokonaisen kuukauden Eldoradossa, ei maailmassa enää ole mitään muuta näkemisen arvoista kuin neiti Kunigunda. Lähden häntä Veneziaan odottelemaan. Matkustamme Ranskan halki suoraan Italiaan. Tulette kai mukaan, vai kuinka?
— Sangen mielelläni, sanoi Martin. Sanotaan tosin, että Veneziassa ei ole hyvä muilla kuin sen omalla aatelistolla, mutta että siellä kuitenkin otetaan vieraanvaraisesti vastaan muukalaisiakin, jos heillä vain on paljon rahaa. Minulla ei ole sitä ollenkaan, teillä sitävastoin on ja minä seuraan teitä kaikkialle.
— Mutta kesken kaikkia, sanoi Candide, luuletteko, että maa alkuaan on ollut merenä, niinkuin vakuutetaan tuossa paksussa kirjassa, jota kapteenimme kulettaa mukanaan?