— Lopettakaa, lopettakaa, herra, huusi Candide, minä annan teille niin paljon rahaa kuin vain ikinä tahdotte!
— Mitä? Onko se todellakin Candide, sanoi toinen vangeista.
— Mitä? Onko se todellakin Candide, toisti myös toinen.
— Onko tämä unta, sanoi Candide, vai olenko todellakin valveilla? Olenko todellakin kaleerilaivassa? Onko tuo sama herra parooni, jonka minä tapoin? Ja tuo toinen sama mestari Pangloss, jonka näin riippuvan hirressä?
— Samat miehet olemme, vastasivat he.
— Mitä kuulenkaan! Tuoko siis on se suuri filosofi! sanoi Martin.
— Kuulkaa, herra laivuri, sanoi Candide, kuinka suuren lunastussumman tahdotte hra von Thunder-ten-Tronckhista, joka on yksi keisarikunnan ensimäisiä parooneja, ja hra Panglossista, joka on Saksanmaan syvin metafyysikko?
— Kristitty koira, vastasi laivuri, koska nämä kaksi kristittyä koiraa, jotka tuossa soutavat kaleeria, ovat kerran parooneita ja metafyysikoita, jotka ammatit epäilemättä ovat hyvin arvossa pidettyjä heidän omassa maassaan, niin saat antaa heistä viisikymmentä tuhatta sekiiniä.
— Saatte ne, herra, ja viekää minut salamannopeasti takaisin
Konstantinopoliin! Tai ei, viekää minut neiti Kunigundan luo.
Mutta itämainen laivuri oli jo Candiden ensimäistä käskyä totellen kääntänyt veneensä kokan kohti kaupunkia ja soutualus halkoi vettä nopeammin kuin lintu lentää.