VIIDES KIRJA
Ottomanisen Portin tila. Kaarle oleskelee Benderin läheisyydessä. Hänen askartelunsa. Hänen vehkeilynsä Turkin hovissa. Hänen suunnitelmansa. August nousee jälleen Puolan valtaistuimelle. Tanskan kuningas hyökkää Ruotsiin. Kaarlen kaikkia muitakin valtioita ahdistetaan. Tsaari juhlii voittoa Moskovassa. Tapahtumat Pruth-joella. Tsaaritar, joka rahvaannaisesta kohosi keisarinnaksi.
Siihen aikaan hallitsi Turkin valtakuntaa Ahmed III. Hän oli v. 1703 päässyt valtaistuimelle veljensä Mustafan sijaan samanlaisen vallankumouksen avulla, joka Englannissa siirsi kruunun Jaakko II:lta hänen vävylleen Wilhelmille. Mustafa oli riippuvainen muftistaan, jota turkkilaiset inhosivat, ja nostatti siten vastaansa koko valtakunnan. Sotaväki, jonka avulla hän oli aikonut kurittaa tyytymättömiä, liittyikin heihin. Hänet vangittiin ja pantiin juhlallisesti viralta, ja hänen veljensä vedettiin esiin seraljista sulttaanin istuimelle tuskin yhtään veripisaraa vuodattamatta. Ahmed sulki viraltapannun sulttaanin Konstantinopolin seraljiin, jossa hän vielä eli joitakuita vuosia suureksi hämmästykseksi turkkilaisille, jotka ovat tottuneet näkemään kuoleman aina seuraavan ruhtinastensa viraltapanoa.
Uusi sulttaani toimitti kiitokseksi kruunusta, jonka hänelle olivat hankkineet ministerit, kenraalit, janitshaarien upseerit ja yleensä kaikki vallankumoukseen osaaottaneet, nämä kaikki hengiltä yhden toisensa perästä, koska pelkäsi heidän joskus yrittävän toista vallankumousta. Niin monien kelpo miesten uhraamisella hän tosin heikonsi valtakuntansa voimia, mutta samalla lujitti valtaistuintansa, ainakin muutamiksi vuosiksi. Nyt hän ryhtyi kokoamaan aarteita. Hän on ensimäinen ottomaneista, joka uskalsi hiukan muuttaa rahaa ja säätää uusia veroja. Mutta pian oli hänen pakko peräytyä näissä kahdessa yrityksessään, jottei nostattaisi kapinaa; suurherran ryöstönhalu ja sortovaltius näet tuskin koskaan ulottui muihin kuin valtakunnan korkeimpiin virkamiehiin, jotka, millaisia muuten lienevätkin, ovat sulttaanin kotiorjia. Muut musulmanit elävät mitä suurimmassa turvallisuudessa, tarvitsematta pelätä henkensä, omaisuutensa tai vapautensa puolesta.
Sellainen oli se turkkilainen keisari, jonka luota Ruotsin kuningas etsi turvapaikkaa. Kaarle kirjoitti hänelle heti, kun oli saapunut hänen alueellensa; tämä kirje on päivätty heinäkuun 13 p:nä 1709. Siitä on kierrellyt useita eri jäljennöksiä, joita kaikkia nykyään pidetään väärinä. Mutta kaikista näkemistäni ei ole ainoatakaan, joka ei todistaisi Kaarlen ylvästä mieltä ja olisi enemmän hänen miehuutensa kuin hänen silloisen tilanteensa mukainen. Sulttaani vastasi hänelle vasta syyskuun lopulla. Ottomanisen Portin kopeus antoi Kaarle XII:n ymmärtää, että se katsoi olevan sentään eroa Turkin keisarin ja erään Skandinavian osan kristityn, voitetun ja pakosalla olevan kuninkaan välillä. Muutoinhan kaikki moiset kirjeet, joita kuninkaat itse harvoin edes kirjoittavatkaan, ovat ainoastaan tyhjiä muodollisuuksia, joista ei käy ilmi enemmän hallitsijain luonne kuin heidän asiansa.
Kaarle XII oli Turkinmaalla todella ainoastaan kunniallisesti kohdeltu vanki. Kuitenkin hän ryhtyi suunnittelemaan ottomanisen valtakunnan asestamista omia vihollisiaan vastaan. Hän kuvitteli voivansa saattaa Puolan jälleen ikeensä alle ja kukistavansa Venäjän. Hänellä oli lähettiläs Konstantinopolissa; mutta se, joka enimmin avusti häntä hänen laajoissa suunnitelmissaan, oli kreivi Poniatowski, joka meni Konstantinopoliin ilman varsinaista tehtävää ja piankin teki itsensä tarpeelliseksi kuninkaalle, mieluisaksi Portille, vieläpä vaaralliseksi itse suurvisiireille.
Eräs niistä, jotka taitavimmin avustivat hänen suunnitelmiaan, oli lääkäri Fonseca,[30] Konstantinopoliin asumaan asettunut Portugalin juutalainen, oppinut, notkea ja asioihin pystyvä mies sekä kenties koko kansansa ainoa filosofi. Hänen ammattinsa hankki hänelle pääsyn Ottomanisen Portin luo ja usein visiirienkin luottamuksen. Olen tuntenut hänet hyvin Pariisissa; hän on vakuuttanut minulle tosiksi kaikki ne yksityiskohdat, jotka nyt aion kertoa. Kreivi Poniatowski on itse sanonut ja kirjoittanut minulle, että hänen oli onnistunut toimittaa kirjeitä sulttaanitar-validelle [hallitsevan sulttaanin äidin arvonimi. Suom. muist.], nykyisen keisarin äidille, jota hänen poikansa oli aikaisemmin kohdellut huonosti, mutta joka nyt alkoi saada vaikutusvaltaa seraljissa. Eräs juutalaisnainen, joka usein kävi tämän ruhtinattaren luona, kertoi hänelle lakkaamatta Ruotsin kuninkaan urotöistä ja lumosi hänet näillä tarinoillaan. Sulttaanitar, totellen salaista taipumusta, jota melkein kaikki naiset voimakkaasti tuntevat erinomaisten miesten puoleen, edes heitä näkemättäkään, ryhtyi innokkaasti pitämään seraljissa mainitun ruhtinaan puolta; hän nimitti häntä yksinomaan leijonakseen. "Milloin siis tahdot", virkkoi hän tuontuostakin pojalleen, sulttaanille, "auttaa leijonaani nielemään tuon tsaarin?" — Vieläpä hän siinä määrin poikkesi seraljin ankarista laeista, että omakätisesti kirjoitti useita kirjeitä kreivi Poniatowskille, jonka hallussa ne olivat vielä silloin, kun tämä historia sepitettiin.
Sillä välin oli kuningas kaikella kunnialla saatettu Benderiin sen erämaan halki, jota muinoin nimitettiin geettalais-aroksi. Turkkilaiset huolehtivat siitä, ettei häneltä matkan varrella puuttunut mitään kaikesta siitä, mikä voi tehdä hänen matkansa mahdollisimman mieluisaksi. Paljon puolalaisia, ruotsalaisia ja kasakoita, jotka olivat toinen toisensa perästä päässeet pakoon venäläisten käsistä, saapui eri teitä lisäämään hänen seuruettaan matkalla. Hänellä oli Benderiin saapuessaan mukanaan 1,800 henkeä; kaikki ne hevosineen päivineen ravittiin ja majoitettiin suurherran kustannuksella.
Kuningas halusi mieluummin leiriytyä Benderin lähelle kuin asua itse kaupungissa. Seraskieri Jussuf-pasha käski pystyttää hänelle muhkean teltan, ja samanlaiset varustettiin myös kaikille hänen seurueensa herroille. Hiukan myöhemmin kuningas rakennutti sinne varsinaisen talon; hänen upseerinsa tekivät samoin; sotilaat taas rakensivat parakkeja. Siten tästä leiristä vähitellen sukeusi pieni kaupunki. Kuningas ei vielä ollut täysin parantunut haavastaan; hänen jalastaan täytyikin vetää ulos muuan mädännyt luu. Mutta heti kun hän kykeni nousemaan satulaan, alkoi hän jälleen rasittaa itseään entiseen tapaan: nousi aina vuoteesta ennen aurinkoa, ajoi joka päivä kolme hevosta väsyksiin ja harjoitutti ahkerasti sotilaitaan. Ainoana huvituksenaan hän joskus pelasi shakkia. Jos pikkuseikoista voidaan tuntea ihmisiä, niin olkoon tässä mainittu, että hän tässä pelissä aina antoi kuninkaan käydä edellä; hän käytti sitä enemmän kuin muita pelinappuloita ja hävisi siten joka kerta.
Kaarlella oli Benderissä kaikin puolin sellaista yltäkylläisyyyttä, jota harvoin suodaan voitetulle ja pakosalla olevalle ruhtinaalle. Sillä paitsi runsaasti riittäviä elintarpeita ja viittäsataa ecutä päivässä, jotka hän sai anteliaalta Portilta, hän sai lisäksi rahoja Ranskasta ja lainasi Konstantinopolin kauppamiehiltä.