Tämä kirje ei saanut Ruotsin kuningasta vielä menettämään kaikkea toivoa. Hän kirjoitti sulttaanille olevansa koko ikänsä kiitollinen niistä suosionosoituksista, joita hänen korkeutensa oli tuhlannut hänelle ylenmäärin; mutta piti sulttaania liian oikeamielisenä lähettämään hänet vain pelkän tavallisen saattojoukon kera sellaisen maan läpi, joka vielä oli tulvillaan tsaarin joukkoja. Todellakin Venäjän keisari, vastoin Pruthin rauhan ensimäistä pykälää, jossa hän oli sitoutunut viemään kaikki joukkonsa pois Puolasta, oli vielä lähettänyt sinne uuttakin sotaväkeä, ja, mikä näyttää ihmeelliseltä, suurherra ei tiennyt siitä mitään.
Portin huonosta politiikasta, joka turhamaisuudesta pitää aina kristittyjen ruhtinasten lähettiläitä Konstantinopolissa, mutta ei itse pidä yhtään ainoaa asiamiestä kristityissä hoveissa, johtuu se, että viimemainitut joskus saavat tietoonsa jopa ohjaavatkin sulttaanin salaisimpia päätöksiä, samalla kun divaani elää syvässä tietämättömyydessä siitä, mitä tapahtuu julkisesti kristittyjen keskuudessa.
Sulttaani, joka sulkeutuu seraljiinsa vaimojensa ja eunukkiensa kera, näkee kaikki asiat vain suurvisiirinsä silmillä. Tämä ministeri, ollen yhtä luoksepääsemätön kuin herransa ja tekemisissä vain seraljivehkeilyjen kanssa, ei pidä mitään kirjeenvaihtoa ulospäin ja tuleekin sentähden säännöllisesti petetyksi tai sitten itse pettää sulttaania, joka ensimäisen syyn sattuessa erottaa tai kuristuttaa hänet, valitakseen sijaan toisen, yhtä tietämättömän tai yhtä uskottoman, joka käyttäytyy edeltäjäinsä tavoin ja myös kukistuu pian kuten hekin.
Tämän hovin toimettomuus ja huolettomuus on todellakin niin suuri, että jos kristityt ruhtinaat liittyisivät sitä vastaan, niin heidän laivastonsa olisivat Dardanelleissa ja heidän maa-armeijansa Adrianopolin portilla, ennenkuin turkkilaiset ennättäisivät ajatellakaan puolustautumista. Mutta erilaiset harrastukset, jotka aina edelleenkin jakavat kristikunnan, pelastavat turkkilaiset kohtalosta, jota heidän heikko politiikkansa ja heidän tietämättömyytensä maa- ja merisodassa näyttävät heille nykyään valmistavan.
Ahmed tiesi niin vähän siitä, mitä tapahtui Puolassa, että lähetti sinne erään agan katsomaan, oliko totta, että tsaarin joukot vielä olivat siellä. Kaksi Ruotsin kuninkaan sihteeriä, jotka osasivat turkinkieltä, seurasi agaa, voidakseen sitten todistaa häntä vastaan, jos hän antaisi asioista vääriä tietoja.
Tämä aga näki omin silmin totuuden ja teki siitä selon sulttaanille itselleen. Vimmastunut Ahmed aikoi kuristuttaa suurvisiirin, mutta suosikki, joka suojeli häntä ja arveli häntä vastedeskin tarvitsevansa, hankki hänelle armon ja piti häntä vielä jonkun aikaa ministeristössä.
Venäläisiä suosi julkisesti visiiri, salaisesti Ali Kumurdshi, joka oli vaihtanut puoluetta; mutta sulttaani oli niin kiukustunut, rauhansopimuksen loukkaus niin ilmeinen, ja janitshaarit, jotka usein panevat ministerit, suosikit ja sulttaanit vapisemaan, vaativat niin äänekkäästi sotaa, ettei kukaan seraljissa uskaltanut ilmaista maltillisempaa mielipidettä.
Niinpä suurherra heti panettikin Seitsemän tornin vankilaan Venäjän lähettiläät, jotka jo olivat yhtä tottuneet vaeltamaan vankilaan kuin puheillepääsyyn. Sota julistettiin uudelleen tsaaria vastaan, hevosenhännät [hevosenhännät ovat turkkilaisilla sotalippuina. — Suom. muist.] pystytettiin ja käskyt annettiin kaikille pashoille koota 200,000 miehen vahvuinen taisteluarmeija. Sulttaani itse jätti Konstantinopolin ja siirsi hovinsa Adrianopoliin, ollakseen lähempänä sotanäyttämöä.
Samaan aikaan eräs Augustin ja Puolan tasavallan puolesta suurherran luo lähetetty juhlallinen lähetyskunta suuntasi kulkunsa Adrianopolia kohti. Masovian palatinus johti tätä lähetyskuntaa, johon kuului enemmän kuin kolmesataa henkeä.
Koko lähetyskunta kuitenkin pidätettiin ja vangittiin eräässä Adrianopolin esikaupungissa. Milloinkaan ei Ruotsin kuninkaan puolue ollut saanut parempia toiveita kuin nyt, mutta koko tämä suuri touhu jäi vielä kerran hyödyttömäksi, ja kaikki siihen liittyneet laskelmat menivät hukkaan.