Samaan aikaan kuin tätä kuningasta, joka muutamia vuosia aikaisemmin oli laatinut lakejaan niin monille valtioille ja ollut pohjoismaiden riidanratkaisija ja Euroopan kauhu, siten kuljetettiin vankina ja aseettomana, nähtiin samassa seudussa toinenkin esimerkki inhimillisen suuruuden katoavaisuudesta.
Kuningas Stanislaus oli näet myös pidätetty Turkin alueella, ja häntä kuljetettiin vangittuna Benderiin juuri samaan aikaan kuin Kaarle XII vietiin sieltä pois.
Kun Stanislausta ei enää ollut tukemassa se käsi, joka oli tehnyt hänet kuninkaaksi, kun hänellä ei enää ollut rahaa, ja kun siis myös hänen puolueensa Puolassa hajosi, vetäytyi hän aluksi Pommeriin ja puolusti siellä, koska ei enää voinut säilyttää omaa kuningaskuntaansa, voimiensa mukaan hyväntekijänsä alueita. Olipa hän mennyt Ruotsiinkin kiirehtimään tarpeellisen apuväen lähettämistä Pommeriin ja Liivinmaalle. Hän oli tehnyt kaikki, mitä voitiin vaatia Kaarle XII:n ystävältä.
Tähän aikaan ajatteli Preussin ensimäinen kuningas, sangen viisas ruhtinas, jonka venäläisten naapuruus syystäkin teki levottomaksi, liittyä Augustiin ja Puolan tasavaltaan venäläisten työntämiseksi omaan maahansa. Hän tahtoi saada myös itse Kaarle XII:n tämän puuhan puolelle. Kolme suurta tapahtumaa piti saataman tämän liiton hedelmäksi: pohjoismaiden rauha, Kaarlen paluu omaan maahansa ja sulun nostaminen venäläisten eteen, jotka jo alkoivat käydä pelottaviksi Euroopalle. Alkuvalmistuksena tähän sopimukseen, johon perustui yleinen rauhallisuus, oli Stanislauksen luopuminen kruunusta. Stanislaus ei ainoastaan hyväksynyt sitä, vaan myös otti toimekseen olla tämän rauhan välittäjänä, joka riistäisi häneltä kruunun. Välttämättömyys, yleishyvä, uhrauksen tuottama kunnia ja Kaarlen etu, jolle hän oli kaikesta kiitollisuudenvelassa ja jota hän rakasti, määräsivät hänen päätöksensä. Hän kirjoitti Benderiin; hän selvitti Ruotsin kuninkaalle asiain tilan, vastoinkäymiset ja parannuskeinot; hän vannotti tätä olemaan vastustamatta hänen luopumistaan, joka oli olosuhteiden pakosta käynyt tarpeelliseksi ja oli vaikuttimiensa puolesta kunniallinen; hän rukoili olemaan uhraamatta Ruotsin etuja onnettoman ystävän etujen vuoksi, joka itse mielellään uhrautuisi yhteishyvän takia. Kaarle XII sai nämä kirjeet jo Varnitzassa; hän lausui useiden todistajien läsnäollessa kiukkuisesti pikalähetille: "Jollei ystäväni enää tahdo olla kuninkaana, niin osannen kyllä tehdä sijalle toisen."
Mutta Stanislaus pysyi lujana uhrauksessaan, josta Kaarle kieltäytyi. Nämä päivät oli määrätty todella harvinaisten tunteiden ja tekojen todistajiksi. Stanislaus tahtoi itse lähteä taivuttamaan Kaarlea, ja uskalsi enemmän luopuakseen valtaistuimelta kuin oli tehnyt sille päästäkseen. Eräänä päivänä hän kello kymmenen aikaan iltasella jätti salaa ruotsalaisen armeijan, jonka päällikkönä hän oli Pommerissa, ja lähti matkaan parooni Sparren kanssa, joka sittemmin on ollut lähettiläänä Englannissa ja Ranskassa, ja erään toisen everstin kera. Hän otti itselleen erään Haran-nimisen ranskalaisen nimen, joka silloin oli majurina Ruotsin palveluksessa ja myöhemmin kuoli Danzigin komendanttina. Hän matkusti pitkin vihollisten armeijan rintamaa ja saapui vihdoin, useasti pidätettynä ja Haranin nimelle annetun passin nojalla jälleen vapaaksi laskettuna, monien vaarojen jälkeen Turkin rajoille.
Saavuttuaan Moldauhun hän lähetti parooni Sparren takaisin armeijaansa ja meni Moldaun pääkaupunkiin Jassyyn. Luullen olevansa turvassa siinä maassa, jossa Ruotsin kuningasta oli pidetty niin suuressa arvossa, hän ei vähääkään aavistanut, miten asiat silloin olivat.
Häneltä kysytään, kuka hän on; hän vastaa olevansa erään Kaarle XII:n palveluksessa olevan rykmentin majuri. Pelkästään tämän nimen perusteella hänet pidätetään ja viedään Moldaun hospodarin eteen, joka jo oli saanut sanomalehdistä tietää Stanislauksen kadonneen armeijastaan ja sentähden heti alkoi epäillä häntä. Hänelle oli kuvailtu kuninkaan ulkonäkö, joka oli helposti tunnettavissa täyteläisistä ja rakastettavista kasvoistaan ja harvinaisen sävyisästä ilmeestään.
Hospodari kuulusteli häntä, teki hänelle useita kietovia kysymyksiä ja tiedusteli lopuksi, mikä toimi hänellä oli Ruotsin armeijassa. Stanislaus ja hospodari puhuivat latinaa. "Major sum", vastasi Stanislaus hänelle. "Imo, Maximus es"[39] virkkoi siihen moldaulainen. Heti hän tarjosi Stanislaukselle nojatuolin ja kohteli tätä kuten ainakin kuningasta, mutta samalla kuten vangittua kuningasta. Sen kreikkalaisen luostarin ympärille, jossa hänen täytyi oleskella, kunnes saataisiin lähempiä määräyksiä sulttaanilta, asetettiin erityinen vartiosto. Käsky saapui viedä hänet Benderiin, josta Kaarlea juuri kuljetettiin pois.
Pasha sai tästä tiedon juuri kun hän saattoi Ruotsin kuninkaan vaunuja ja ilmoitti asian Fabricelle. Tämä lähestyi nyt kuninkaan ajoneuvoja ja kertoi hänelle, ettei hän enää ollut ainoa vangittu kuningas turkkilaisten käsissä ja että Stanislaus oli muutamien penikulmien päässä hänestä, sotamiesten saattamana. "Rientäkää hänen luoksensa, rakas Fabrice", sanoi Kaarle hänelle, joutumatta sellaisesta sattumasta vähääkään hämilleen, "ja sanokaa hänelle, ettei hänen tule ikinä tehdä rauhaa Augustin kanssa, ja vakuuttakaa hänelle, että meidän asiamme piakkoin muuttuvat".
Niin horjumaton oli Kaarle kerran omaksumassaan mielipiteessä, että vaikka Puola jo oli kokonaan hylännyt hänet, vaikka häntä hätyytettiin jo hänen omissakin valtioissaan, ja vaikka häntä turkkilaisessa kantotuolissa vangittuna kuljetettiin herra ties minne, hän yhä luotti onneensa ja toivoi alati Ottomanisen Portin auttavan häntä 100,000 miehellä. Fabrice riensi pashan luvalla, erään janitshaarin saattamana, suorittamaan tehtäväänsä. Muutaman penikulman päässä hän tapasi joukon sotamiehiä, jotka saattoivat Stanislausta. Heidän keskessänsä hän huomasi ranskalaiseksi puetun ja jotenkin kehnoratsuisen herrasmiehen, jolta hän nyt saksaksi kysyi, missä oli Puolan kuningas. Kysytty oli Stanislaus itse, jota hän ei ollut tuntenut tässä valepuvussa. "Kuinka!" huudahti kuningas, "ettekö siis enää muista minua?" — Nyt Fabrice kertoi hänelle, missä surkeassa tilassa Ruotsin kuningas oli ja kuinka hän, joskin vallan turhaan, pysyi lujana ja horjumattomana suunnitelmissaan.