Ne salaiset apukeinot, joita täytyi käyttää matkakuluihin tarvittavan rahan kokoamiseksi, olivat kuitenkin vähintään yhtä nöyryyttävät kuin lähetystö oli muhkea.
Désaleurs lainasi kuninkaalle 40,000 ecutä; Grothusenilla oli Konstantinopolissa asiamiehiä, jotka lainasivat hänen nimessään, 50 prosentin korolla, tuhat ecutä eräältä juutalaiselta, kaksisataa pistolia [alkujaan espanjalainen kultaraha, arvoltaan n. 20 mk. — Suom. muist.] eräältä englantilaiselta kauppiaalta ja tuhat frangia eräältä turkkilaiselta.
Siten koottiin ne varat, jotka tarvittiin ruotsalaisen lähetystön loistavaan näyttäytymiseen divaanin edessä. Grothusenin osaksi tuli Konstantinopolissa kaikki se kunnia, jota Portti osoittaa kuninkaitten ylimääräisille lähettiläille heidän puheillepääsynsä päivänä. Koko tämän touhun tarkoituksena oli kuitenkin kiristää suurvisiiriltä rahaa, mutta tämä ministeri oli järkähtämätön.
Grothusen pyysi saada Portilta lainaksi miljoonan. Visiiri vastasi kuivasti, että hänen herransa kyllä osasi antaa, jos halusi, mutta että lainaaminen oli alentavaa hänen arvolleen; kuninkaalle toimitettaisiin muka runsaasti kaikkea, mitä hän tarvitsi matkaansa varten, sillä tavalla kuin oli sen henkilön arvon mukaista, joka lähetti hänet matkalle; ehkäpä Portti antaisi hänelle jonkun lahjankin rahaksi lyömätöntä kultaa, mutta siihen ei ollut luottamista.
Vihdoinkin, 1 p:nä lokakuuta 1714, Ruotsin kuningas lähti matkalle jättääksensä Turkinmaan. Eräs kapidshi-pasha (hovimarsalkka) kuuden shiau'n (hovimestarin) kera saapui hakemaan hänet Demirtashin linnasta, jossa hän oli jo muutamia päiviä asunut. Kuninkaalle tuotiin suurherran puolesta avara, helakanpunainen kullalla kirjailtu teltta, sapeli, jonka kahva oli koristettu jalokivillä, ja kahdeksan erinomaisen kaunista arabialaista hevosta, joilla oli komeat satulat ja täyshopeiset jalustimet. Historian ei sovi jättää mainitsematta, että arabialainen tallimestari, joka huolehti näistä hevosista, antoi kuninkaalle niiden sukutaulun. Moinen tapa on jo kauan ollut voimassa näiden kansain keskuudessa, jotka näyttävät panevan paljoa enemmän arvoa hevosten aateluuteen kuin ihmisten, mikä itse asiassa ei lienekään niin järjetöntä, koska ne eläinrodut, joista erityisesti huolehditaan ja jotka eivät pääse sekoittumaan, eivät koskaan rappeudu.
Kuusikymmentä kaikenlaisilla elintarpeilla lastattua vaunua ja kolmesataa hevosta olivat saattueena. Kapidshi-pasha, joka tiesi useitten turkkilaisten lainanneen kuninkaan seurueeseen kuuluville henkilöille rahaa suurta korkoa vastaan, sanoi hänelle, että koronkiskonta oli vastoin muhamettilaisten lakia, ja pyysi hänen majesteettiansa selvittämään kaikki velkansa ja käskemään Konstantinopoliin jäävää valtuutettuansa maksamaan ainoastaan pääoman. "Ei", vastasi kuningas, "jos palvelijani olisivat asettaneet sadan ecun vekseleitä, tahdon maksaa ne, vaikka he olisivat saaneet niistä vain kymmenen ecutä".
Hän lähetti velkojilleen ehdotuksen, että he seuraisivat häntä, vakuuttaen heidän sitten saavan korvauksen kuluistaan ja lainoistaan. Useat lähtivätkin mukaan Ruotsin-matkalle, ja Grothusen piti huolta siitä, että he myös saivat täyden maksun.
Osoittaaksensa vieraalleen suurempaa arvonantoa turkkilaiset suorittivat hänen kerallaan vain lyhyitä päivämatkoja. Mutta moinen arvokas hitaus kiusasi kuninkaan maltittomuutta. Hän nousi matkallakin tapansa mukaan kello kolmelta aamulla. Pukeuduttuaan hän herätti itse kapidshin ja shiaut ja määräsi lähdettäväksi liikkeelle keskellä pimeää yötä. Turkkilainen arvokkaisuus häiriytyi kokonaan tämän uuden matkustustavan johdosta, mutta kuningasta huvitti saattaa heidät hämille, ja hän sanoi siten hiukan kostavansa Benderin seikkailun puolesta.
Sillaikaa kun Kaarle läheni Turkin rajoja, kulki Stanislaus niiden yli toista tietä ja vetäytyi Saksaan Zweibrückenin herttuakuntaan, mikä maakunta rajoittuu Rhein-Pfalzin kreivikuntaan ja Elsassiin ja kuului Ruotsille siitä saakka, kun Kristiinan seuraaja Kaarle X oli liittänyt tämän perintömaansa Ruotsin kruunuun. Kaarle määräsi Stanislaukselle tämän herttuakunnan tulot, jotka silloin arvioitiin 70,000 ecuksi. Tänne päättyivät toistaiseksi niin monet sotaisat yritykset, niin monet suunnitelmat ja niin monet toiveet. Stanislaus tahtoi ja olisi voinutkin tehdä edullisen sopimuksen kuningas Augustin kanssa; mutta Kaarle XII:n hillitön itsepäisyys saattoi hänet menettämään puolalaiset maatiluksensa ja kiinteimistönsä, säilyttääksensä hänelle kuninkaan arvonimen.
Tämä ruhtinas asui Zweibrückenin herttuakunnassa Kaarle XII:n kuolemaan saakka. Kun mainittu alue silloin palautui eräälle Pfalz-suvun ruhtinaalle, valitsi hän Ranskan Elsassissa olevan Weissenburgin asuinpaikakseen. Kuningas Augustin lähettiläs, Sum, valitti siitä Ranskan sijaishallitsijalle, Orléansin herttualle. Mutta mainittu herttua vastasi herra Sumille seuraavin merkillisin sanoin: "Hyvä herra, sanokaa kuninkaalliselle herrallenne, että Ranska on aina ollut onnettomien kuninkaiden turvapaikkana."