Sadi.
ZADIG ELI SALLIMUS
I
Silmäpuoli
Kuningas Moabdarin aikana eli Babylonissa eräs nuori mies nimeltä Zadig. Hänen hyvät synnynnäiset luonnonlahjansa oli kasvatus täydentänyt. Vaikka hän olikin rikas ja nuori, niin hän osasi hillitä intohimonsa. Hän ei himoinnut mitään; hän ei tahtonut aina olla oikeassa, ja hän osasi pitää arvossa toisten heikkouksia. Oli ihmeellistä nähdä, että hän, niin nerokas kuin olikin, ei koskaan kohdistanut ivaansa noihin perin haihatteleviin, löyhiin ja meluaviin lausuntoihin, noihin julkeihin panetteluihin, noihin tyhmiin arvosteluihin, noihin karkeihin pilapuheisiin, tuohon tyhjään sanatulvaan, joka Babylonissa kulki keskustelun nimellä. Hän oli oppinut Zoroasterin[8] ensimmäisestä kirjasta, että itserakkaus on kuin tuulella täytetty pallo, josta myrskyt syöksyvät ulos, kun siihen pistää reiän. Zadig ei myöskään kerskunut halveksivansa naisia tai ylpeillyt heidän voittamisestaan. Hän oli jalomielinen; hän ei pelännyt voittaa puolelleen kiittämättömiäkin, noudattaen siinä Zoroasterin ylevää neuvoa: "Kun syöt, niin anna ruokaa koirillekin, vaikka ne purisivatkin sinua."
Hän oli myös mahdollisimman viisas, sillä hän pyrki elämään viisasten seurassa. Vanhain kaldealaisten oppeihin perehtyneenä hän tiesi luonnon peruslaeista niin paljon kuin silloin niistä yleensä tiedettiin, Ja tunsi metafysiikkaa siinä määrin kuin niinä aikoina sitä tunnettiin, toisin sanoen sangen niukasti. Hän oli varmasti vakuuttunut siitä, että vuosi, huolimatta hänen aikansa uudesta filosofiasta, sisälsi 365 kokonaista ja lisäksi neljänneksen päivää, ja että aurinko sijaitsi maailman keskipisteessä. Ja kun ylimaagit[9] loukkaavan kopeasti sanoivat hänelle, että hänellä oli väärät mielipiteet, ja että hän niinmuodoin oli valtion vihollinen, jos uskoi auringon kiertävän itsensä ympäri ja vuodessa olevan kaksitoista kuukautta, niin hän oli vaiti, osoittamatta vihastusta tai ylenkatsetta.
Omistaessaan suuret rikkaudet ja siis myös paljon ystäviä, hyvän terveyden ja miellyttävän ulkomuodon, oikeaan osuvan ja maltillisen ymmärryksen, ylevän ja vilpittömän sydämen, Zadig luuli voivansa olla onnellinen. Hän aikoi mennä naimisiin Semiran kanssa, joka kauneutensa, syntyperänsä ja varallisuutensa tähden oli Babylonin enimmin toivottu neito. Hän tunsi tätä kohtaan puhdasta ja voimakasta kiintymystä, ja Semira puolestaan rakasti häntä kiihkeästi.
Se onnellinen hetki, jonka tuli heidät yhdistää, oli jo aivan lähellä, kun he kerran, käyskellessään yhdessä erään Babylonin portin luona, Eufratin rantaa koristavien palmujen varjossa, näkivät miekoilla ja jousilla varustettujen miesten tulevan heitä kohti. Ne olivat nuoren Orkanin, erään ministerin veljenpojan, kätyrejä, jolle hänen setänsä imartelijat olivat uskotelleet, että kaikki oli hänelle luvallista. Hänellä ei ollut rahtuakaan Zadigin suloudesta ja hyveistä, mutta luullen olevansa paljoa korkeammalla hän oli kiukuissaan siitä, että hänet oli syrjäytetty. Tämä mustasukkaisuus, joka johtui yksinomaan hänen turhamaisuudestaan, saattoi hänet siihen luuloon, että hän muka hurjasti rakasti Semiraa. Niinpä hän tahtoikin ryöstää hänet. Rosvot kävivät Semiraan käsiksi, vieläpä raa'assa kiihkossaan haavoittivat häntä ja vuodattivat tuon suloisen olennon verta, jonka pelkkä näkeminen olisi voinut hellyttää itse Immaus-vuoren tiikeritkin.
Semira parkui sydäntäviiltävästi, valittaen: