Rooma, maailman kaupunki ja maailman hallitsija, yhtämittaisena kohinana humajoitsee elämä siinä kaupungissa ja yhtämittaisena toimeliaana hälinänä pauhaavat päivät siellä, mutta kylmänä ja käskevänä nousee se temppeliensä ja palatsiensa ylpeänä seisontana ja unohtaa jäätyneesti, ikäänkuin hetken mitättömän humun, koko itsessään tulvivan elämän paljouden ja ylenee pylvästemppeleineen ja ankaroine palatsineen kuin toisen iäisempänä kestävän elämän haahmona, joka kylmänylpeänä kohoo sen kaiken huuhtoilevan hetken elämän ylitse. Mahtava Rooma, ikuinen Rooma, maailman kylmä ja käskevä marmorihallitsijatar!

Mutta ankaran ja ylpeän Rooman, elämänä hälinöivän ja alinomaisena toimeliaisuuden virtana humuilevan Rooman, jonka kuurouttavassa kohinassa ihminen kuin säikähtyy mitättömäksi ja ikäänkuin lamautuu kokonaisuuden huumeeseen, sen Rooman ympärillä uneksuvat levon hiljaiset kaupungitkin, joissa tyyneyden uneksunta hiipii ihmisen ylle, ja joiden rauhassa ihminen keinuu sieluksensa. Siellä on puistoinen Tibur, jossa lehdiköt verhoavat marmorihuvilain kirkkaita pilariryhmiä ja jossa kukoistavain pensastojen ja suihkuavien lähteitten vierillä kuvapatsaat valkeina välkkeilevät ja marmorireunustaiset lammikot hopeanheljinä kimaltelevat. Siellä on kirkas Antium, joka peilailevana sinenä avauvan lahtensa ympärillä ylenee rakennustensa heleänä marmorikuorona, avonaiset pilarirakennuksensa selkeästi kuvastelevina meren heijailevaan syliin. Ja itse Roomassakin, kun astuu katujen hälinöivästä elämästä arvokkaana ja suljetun ankarana seisovan rakennuksen piiriin, on kuin samassa lipuisi toiseen hiljaisuutena ja tyyntymyksenä huminoivaan elämään, sammunut on silloin silmänräpäyksessä aistimista katujen huumaava elämä ja liike, hiljaisuutena ylenee ihmisen yllä ja ympärillä atriumin tyyni pilaristo, jonka keskellä kirkas suihkulähde heläjöivänä soi, taampana aukenee koko rakennus levollisena pilarien ryhmänä, taustassa näkyy hiljainen puisto, jonka vihantaa aurinko ihanasti valaisee. Tyyntä ja hiljaista on siellä pilarien keskellä, tuudittuvana tyyntyy ihminenkin, on kuin sammuisi muistosta se ulkopuolella hälinöivä elämän huume ja kuin sointuisi seisahtumaan siihen hoikkina ylenevien pilarien keskelle, sulaneena yhdeksi, ylennettynä näkyväksi kuvaksi oman, heikosti hohtavassa marmoripermannossa paaltavan kuvastuksensa kanssa allaan.

Roomassa, humajoivan elämän ja lannistavan suuruuden kaupungissa, Roomassa, jonka valtaavassa humussa ihminen hupenee mitättömäksi kuin hitunen, siellä on ihmisellä lepäävän rauhankin ja kuvastelevan tyyntymisen sija. Roomassa, huimaavassa miljoonakaupungissa, jossa ihminen hälvenee ympärillään hälinöivään elämään olemattomaksi kuin pisara meren syliin, siellä voi ihminen hiljetä sielunsa rauhan temppeliksikin, ja sointua sielunsa tyyneydeksi. Roomassa, Capitoliumin ja Colosseumin kaupungissa, ankarain temppelien ja marmoripeittoisten forumien kaupungissa voi ihminen tuudittua rauhansa silmänräpäyksiinkin ja kasvaa sielunsa suloushetkiin.

I.

Suorakulmaisena levittäytyy forum, keskellään Trajanuksen ylpeä pylväs. Marmoripeittoisena lepää se forum, edessä rajottaa sitä ankarahaahmoisen temppelin juhlallinen pilaristo, forumin sivuilla seisoo kummallakin puolella matala tasainen pilaririvistö, joka suorana täsmällisenä viivana leikkautuu silmään taivaan kantta vastaan, temppeliä vastapäätä toisella puolen forumia avautuvat korkean basilican pylvästöt forumille, kaiken ylitse ylenee Ulpius Trajanuksen ylpeä pylväs, joka kuin käskemisen ryhtinä kohoo marmori-ankaran forumin keskellä, kannattaen laellaan Caesarin ylpeästi kättänsä oientavaa pronssikuvaa.

Nojauneena takanaan aukeavan basilicanpilaria vastaan seisoo Antinous ja katselee ajatuksissaan forumin ikäänkuin kivestä haahmottuja ja lepääväksi rauhaksi jäähmettyneitä ulkopiirtoja, jotka selkeästi astuvat esiin kirkkaan sinistä taivasta vastaan. Ihmisiä liikkuu siinä alinomaisessa kiireessä torin poikki ja pilaristojen varjoissa ja takaa kuuluu basilicasta alinomainen äänten ja liikkumisen muodoton epäselvä solina. Ei siitä sentään ikäänkuin huomaakkaan mitään, silmä seuraa ainoastaan forumin vakavaa, ikäänkuin iäiseksi jäähmettynyttä haahmoa, ja sammuu kaikkea muuta tuntemasta.

Niinkuin ääretön liikkumattomuus selkenee ihmisen tunteeksi. On kuin mieli pilaroituisi marmorina, ajatukset ryhmittyvät selkeinä ja ankaroina, kuin kivestä hakattuina, ja jokainen tunne kasvaa tarkkana ja varmana kuin jalustaltaan ylenevän pilarin varsi. Yltävakavana, yltäliikkumatonna hyminöi ihminen, seuraa silmillään jokaista forumin ankaran selkeätä piirtoa ja jokaista sen täsmällisen ryhdikkäänä ilmaan leikkauvaa muotoa, ja muodostuu sielussaan yhtä selkeäsärmäiseksi ja ankararyhtiseksi kuin ympärillään se marmoriforum, keskellä Caesarin käskevä patsas.

Antinous seisoo kuin liikkumattomaksi jäätyneenä, käsivartensa riippuvat lamauneina ja rintansa tuskin hengittää, mutta kätensä ovat pusertuneet kiinni ja mielensä huurteilee ankarana ja selkeänä kuin talvisen aamun korkea raikas sees. Niin on olonsa kuin iäisyyteen jäätymistä ja ajatuksensa leikkauvat mielessään tarkantäsmällisinä ja avaruuden selkeinä.

II.

Ääriään myöten täyttyneenä ihmismerenä läikkyy ja liikkuu mahtava Colosseum, laidasta laitaan on se lainehtivaa ihmispaljoutta, ja ilma vapisee sen yllä ihmisten liikkeestä ja äänten huumaavasta sorinasta. Niinkuin summattomana, aistimet halvaavana ihmismeren liikkumisena levenee ja ylenee se Colosseum ympärillä, ylhäällä, laitojensa huimaavassa korkeudessa vielä häilyen liikkuvana ihmisseinänä. Silloin tällöin liikahtelee koko se sankka ihmisten paljous sähköttyneesti, silmänräpäyksen sykähtynyt hiljaisuus seisauttaa ikäänkuin jokaisen suonen tykynnän koko avarassa Colosseumissa, jokaisen kasvot ovat käännetyt arenalle, joka valkohiekkaisena tasona avautuu alhaalla Colosseumin keskellä ja jolla alastomia miekkailijoita liikkuu, silmänräpäyksen hallitseee kuumeinen hiljaisuus koko suunnattomassa Colosseumissa, jokainen silmä on liitettynä miekkailijoihin arenalla ja jokainen rinta koko siinä levottomassa ihmismeressä hillitsee ikäänkuin yht'aikaa äärimäisessä jännityksessä hengitystään, mutta silmänräpäys jälkeenpäin heltee äänten huumaava sorina taas valloilleen entistään hillitömpänä ja koko se ihmispaljous läikähtelee taas suunnattomana muodottomana äänten ja liikkumisen merenä.