Siellä istuu Antinous Colosseumissa, istuu ihmisten keskellä Colosseumissa ja tuntee kuin huumauksena koko sen suunnattoman, ihmisiä häilyvän Colosseumin. Pyörrytyksenä tuntee hän ympäristönsä, hän tuntee kuin sakeana ja sekavana huumauksena koko sen kuin kaikki aistimet lamauttavan ja kuuroiksi lyövän ihmispaljouden ympärillään, se irtautuu hänen mielikuvituksessaan kuin itsenäiseksi huohottavaksi eläimeksi, jonka huumeesen jokainen yksityinen ihminen hukkuu. Ikäänkuin yhtenä muodottomana ja äärettömänä sähköeläimenä läähöttää ja liikkuu ympäristönsä hänen mielikuvituksessaan, hän itsekin koko sieluineen lamautuu tahdottomaksi soluksi siihen muodottomana uumoilevaan kokonais-Colosseum-eläimeen, jolla on sieluna ikäänkuin yhteinen kaiken yllä läähöttävä, sijoiltaan nostava sähköttynyt jännitys. Sysäyksittäin saa niinkuin sisäisen iskun, jonka vavahduttamana toisten mukana koko sielunsa äärimmäisessä jännittymisessä kurottautuu seuraamaan arenalla liikkuvan miekkailijaparin jokaista liikuntoa. Jokainen silmä kasvaa miekkailijaparin jokaiseen liikuntaan siellä alhaalla, yhteisenä jännityksenä on koko suunnaton Colosseum, jokainen rinta ikäänkuin hengittää yhtähaavaa. Niin sinne katsoo äärimmäisessä, tiedottomaksi huumauvassa jännittymisessä, tuntee jokaista taistelevain liikuntaa nähdessään omain lihastensa sykähtävästi jännittyvän, silmänräpäyksittäin oma käsivarsikin terästyy ja kokoo kaiken voimansa, silmä liikkuu nopeana ja vaanivana jokaisen taistelijain liikunnan yllä, niin on siinä ja pidättää hengitystään kaikkien toisten mukana ympärillään. Kun viimein näkee toisen taistelijoista ikäänkuin kyyristäyvän kokoon ja samassa näkee hänen joka jäsenensä ikäänkuin terästyvän valmiiksi uuteen tehokkaaseen hyökkäykseen, ja kun sitte joka jäsenessään samana valmistuneena, varuillaan olevana ja pingottuneena hyökkäyksen jännityksenä odottaa tämän hyökkäyksen tehoa, niin samassa kun taistelijan salamantapaisella nopeudella ja voimalla tehty liike on suoritettu ja vastustaja voimatonna sortuu sannalle, samassa on kuin silmänräpäyksessä laukeaisi jokainen jänne ihmisessä ja ikäänkuin lupsahtaisi äärimmäisestä pingottuneesta jännityksestä vapahtuneeseen hervottomuuteen. Läpi koko Colosseumin solahtaa samana hetkenä sama laukeava helteemys ja yhdessä hetkessä solisee koko Colosseum taas yhtenä muodottomana äänten ja liikkumisen merenä.

Niin istuu Antinous Colosseumissa ja elää aistimissaan koko sen suunnattoman ihmispaljouden muodottoman olon ja pingottuneen jännityksen. Kuin pyörtyvänä istuu hän siinä ihmisten keskellä, silmänsä yhtähaavaisesti koko siinä yhtenäisenä liikkeenä elävässä, suunnattomana joka taholle ylenevässä ja ylenevässä ihmispyörössä. Hervottomana vastaanottamisena istuu hän, sielunsa ja joka jäsenensä ovat sen huumaavan näkemisen hervotonta tahdottomaksi lamaunutta kajaamista. Ikäänkuin sähköttynyt on siinä ihmisjoukon edessä, jokainen tuntemus on kuin hupenemista itsestään ja huuruutumista epämuotoiseksi, kaiken ylle levittäyväksi ja kaikki itseensä tuntemuksena ottavaksi olemistilaksi. Colosseum, jännittyneenä, monihäilyvänä läähöttävä jättiläiseläin on ikäänkuin lamanut ja lumonut Antinouksen, huimaissut ja tainnuttanut jokaisen hänen aistimensa ja huikaisevasti puunnuttanut koko hänen sielunsa, niin että hän nyt siinä ihmispaljouden keskellä istuessaan on vaan itsestään huvennutta, joka tunnossaan ja jäsenessään huumaantunutta Colosseumin humajoivan ja hälinöivän elämän kajaamista.

III.

Luutut soivat ja tanssijatarten sirot, läpinäkyväin harsojen verhoomat vartalot liihottavat atriumin marmoripilarien edessä. Pöytien ääressä lepäävät togapukuiset nuorukaiset ja miehet, otsillaan viheriät viinilehväseppeleet, puhelun sorina läikkyy pilaristoja.

Keveästi liitävät tanssijatarten parvet, harsojen hulmuisesta häilynnästä kimaltavat hoikkien ranteitten kultarenkaat, kimaltavat timanttihelmet mustien kutrien lennossa. Keijuen entää soiton kantama tanssi, näkyy silmään nuorten taipuvain vartalojen norja, sävelten mukaan sulauva liikunta, välähtelee norjilla taipuvilla vyötäisillä kultainen vyö, joka kokoo läpinäkyvän puvun lentävät helmat, silmänräpäyksen näkee harsojen alta jalokiven säihkyvän rinnan paaltavalla iholla, silmänräpäyksessä on se välähtänyt näkyvistä taas. Lentävänä liehuu tanssi, kuin soiton kannattamana keijuu se, kiihottuu soiton mukana silmänräpäyksittäin kuumeiseksi lennoksi, jolloin koko tanssijatarten parvi on yhtenä harsojen ja ruson pilvenä, lievittyy siitä taas keveästi hiljenevän soiton mukana, ja taaskin näkee silmä harsopilven yllä nuorten, norjina taipuvain käsivarsien notkeat hivelevät liikkeet ja vartalojen taipuvan sulon, tanssijatarten lempeänä liikkuvasta utupilvestä sykähtää silmänräpäykseksi syvän sinisen silmäparin katsanto suoraan sieluun ja välähtää harsojen utuilevasta sumeesta esiin pyöreä valkea polvi. Sävellyttävinä ylenevät tanssijatarten utuisan ryhmän yllä pilarien kirkkaat kannattavat muodot ja taampaa pilarien välitse hyväilee silmää marmorisena valkeneva seinän näky, jota keveät kukkakuviot ihanasti soinnuttavat, ja jonka tyyneys- ja sointuisuussylistä luuttujen hulmuva humu tuntuu tulvivan.

Pöytäinsä äärissä lepäävät viinilehväotsaiset nuorukaiset ja miehet, katsovat tanssijatarten utuilevaa pilveä, puheensa nousee ja laskee soiton mukana, soljuvina ääninä huminoi korkea pilaristo. Pöydillä ylenevät korkeat maljat, joissa viini kultaisena välkkyilee. Ryhmissä lepäävät viinilehväotsaiset nuorukaiset ja miehet, jonkun olalta on valunut toga, voimakkaan kiinteänä paaltaa hänen paljas kuulakan kiiltävä olkapäänsä häilyvässä valossa, joku toinen on kohottanut voimakkaan käsivartensa, jonka ranteimessa raskas kultarengas säteilee, ja nostanut huulilleen maljan, viinilehvän varjossa välähtelevät silmänsä, kun hän välkkyvän maljan ylitse liittää ne tanssijattareen, joka hiukset hajallaan ja silmät vallattomana loisteena lentää soiton pyörteessä ohitse. Kiihottuneet hohtavat täplät polttavat jonkun nuorukaisen poskilla, kun hän, silmänsä kummallisesti kuultavina ja epätasaisesti hengittäen tuijottaa tanssijatarten lentävään parveen, eräs toinen taas katsoo jännittyneen kylmänä, kasvoilla hillitty kalpeus ja kädet sykäyksittäin pidätetysti värähtelevinä. Silloin tällöin ottaa joku jonkun ohitseliitävistä tanssijattarista polvelleen ja liittää käsivartensa taipuvan kultavöisen uuman ympärille ja saa paljaan ruusulle hohtavan ja lämpimälle tuntuvan käsivarren omalle kaulalleen, hän suutelee tavottamansa neidon tuoreita hymyileviä huulia ja korkeata kaulaa, joka kalpeavärisenä ja kiinteäihoisena värähtää suutelon alla, suutelee harsojen alla nousevaa ja laskevaa rintaa, jonka rusoisassa ihossa veri kepeänä ja lämpimänä lennättää: hykähtynyt, kesken tukahtuva nauru värähtää silmänräpäykseksi ilmaan. Soiton ja tanssin humua, puheen ja maljojen sorinaa, heräävää ja keskenkatkeavaa naurun heläjöintiä on kevyt ja korkea pilariatrium, viinin tuoksua ja maljojen hohtoa, luuttujen valuista soittoa ja pilarien ylenemistä, tanssivain neitojen harsopilveä, ja paljastuvien olkapäiden ja polvien vahanvalkeata ja pyöreätä kuultoa.

Kummalliseksi kiihtyy Antinouksen mieli siinä kun hän, otsallaan viinipuun tuores lehvä, hillittyvänä istuu ja kuuntelee puheen ja soiton aaltoilevaa humuilua ja katselee maljojen välkyntää ja tanssijain lentävää pyörrettä. Hillittyvänä, värähtelevänä istuu hän ja tuntee kuin koko se humajoiva atrium väräjöisi ja aaltoisi hänen sielunansa. Keinuvan tanssin utuileva liidäntä ja jokaisen kohotetun käden taipuva sulo kangastaa välähtyneesti hänessä läsnä, jokainen poskea lähenevä ja poskelle liittyvä poski, jokainen otsalla häilyvä otsaa hipaiseva kiharan kosketus, jokainen toisensa kohtaava ja toiseensa sykähtävä silmäyksen väläys elävät läsnä hänen tunnossaan ja väristyttävät hänen. Vapisevana värähtyy hän, siinä kun hän lepää ja elää salin huumetta. Veressään välähtelee hämärästi, ja joka kerta kun sieluunsa tuntuu nuoren vartalon sorja taipuminen tanssin aallon myötä, tai nuorten huulien kiinteä liittytyminen nuoriin sykähtäviin huuliin, täytyy hänen hillitä ja pidättää itseänsä, ett'ei hän itse holteettomana läikähtäisi salin huumeeseen.

Niin istuu Antinous huumeisessa salissa ja koko korkea sali läikkyy hänessä hänen sielunaan. Kepeänä ja kirkaspilarisena ylenee yllänsä se atrium, taampaa soinnuttaa mieltä seinien kukkamaalauksilla sävellytetty lempeä valkeus. Puhelun ja liikunnan solinana läikkyy koko avara atrium, ilma keinuu luuttujen soittoa ja pilarien editse liehuu tanssijatarten hulmuva utu, hukuttuvana katsoo Antinous sitä ja sulaa sieluineen siksi eläväksi humuavaksi saliksi. Hämärtävästi tuntee hän itsessään jokaisen viinin välähdyksen hiotussa maljassa, ja jokaisen harson hulmunnan, ja jokainen katse, joka kosteana kuultaa häntä kohden, tuntuu hänen koko hellenneessä olossaan värähdyttävänä läsnä.

IV.

Kaunis Clelia, lepäät paljaana, allasi tiikerin kirjava kellervä talja.