Lepäät paljaana tiikerin mustan ja kellervän kirjavalla taljalla, toinen kätesi on pujotettuna pääsi taakse, mustat hiuksesi leviävät pehmeinä ja runsaina sille taipuneelle käsivarrellesi ja vasemmalle rinnallesi. Lepäät liikkumatonna, jäsenesi suloisesti valuneina, ainoastaan katsovat silmäsi välkähtelevät kuin tummat marmorihelmet ja hymyksi avauneiden huuliesi välillä välähtelevät hampaasi valkeina, välähtelee tiikerin kynsikin taljassa, jolla velttona lepäävä kätesi huolettomana leikkii.
Niin kummallisen epämääräinen on silmiesi katse ja niin kummallisen epämääräinen suusi hymy, siinä kun kauneutesi paljaudessa valuneena lepäät ja annat silmiesi selittämättömän salaperäisen katseen liikkua ilmassa ja minussa. Siksikö hymyilet, kun tiedät käsivartesi täydellisen lämpöisän pyöreyden ja olkapääsi kiinteän joustavan muodon? Täydellinen olet siinä kun ilman hyväilevänä lepäät, katselen heikosti taipuneen korkean kaulasi kiintonaista pyöreyttä ja kuulakankalpeata väriä, katselen aaltoavan rintasi kiinteän varmoina ja hennonvärjyisinä muovauvia pyöröjä, joiden hieno iho tuntuisi koskevan käden alla kimmoisan taipuvana. Hennonkiintonaisena pyöreytyy rintasi kukkulain alla vyötäistesi hoikka norjan värähtelevä ympärystä, ja varma- ja tarkkapiirtoisena rakentuu silmien edessä vatsasi heikosti ylenevä, alabasterinkuulakka kupu. Seuraan silmilläni toistensa ylitse laskettujen, ristissä lepääväin jalkojesi sulavana pyöreyvää muotoa ja polvesi soukkaa ja sirokupuista lumpiota, seuraan sääriesi solavaa ja joustavaa kimmoa ja rentona riippuvan jalkasi sirosti kaareuvaa muotoa.
Kaunis olet, nainen, siinä kun lepäät, jokainen jäsenesi paljaana, ja silmäsi selittämättömänä hymynä seuraavina katsettani! Mitä ajattelet, nainen, siinä kun jäsentesi kauneudeksi värjyneenä virut, elätkö käsivarsiesi solakkana lämpöisänä pyöreytenä, vai valuuko mielesi koko ruumiisi kuulakasta ja kiinteänkimmoista kauneusoloa tuntien? Selittämättömästi katsot vaihtuvavärisillä silmilläsi, ja hampaasi välähtelevät valkeina heleänpunaisten huuliesi välillä.
Oletko sinäkin ihminen, nainen, ja onko sinullakin ihmisen sielu? Vieraasti ja kummasti katselet sinä, hymyilevien huuliesi välitse välähtelevät hampaasi valkeina ja terävinä, ikäänkuin tahtoisit upottaa ne ihooni ja villinä ja vieraana riemuna imeä vereni minusta. Onko sinullakin sielu, sinä vieras olento, joka niin selittämättömänä katselet ihmeellisesti päilyvillä silmilläsi, ja jonka muotoon silmilläni sulaan, osaamatta sukeltaa mielesi oloon? Vieras, vieras olet, nainen ja epäilevänä ja etäisenä katselen sinua, mutta kaunis, kauniskin olet, Clelia, joka lepäät tiikerin kellervällä taljalla ja veltosti valuneella kädelläsi leikittelet tiikerin välähtelevällä kynnellä, silmäsi selittämättöminä minussa!
Epäilevänä sinua katselen, kaunis Clelia, silmäni liikkuvat muotojesi solakkaa pyöreyttä ja ihosi maidonkuultavaa kimmokkuutta, katselen rintasi varmapyöröisiä kohonteita, katselen olkapääsi kiinteätä valkeata ihoa joka kimmoisana tuntuisi hyväilevän käden alla, katselen hiustesi lämmintä pehmeätä lepäämistä rintasi ja käsivartesi kuulakkaalla iholla ja sieluni herkkenee kuin olisi se liukenemassa muotosi yllä. Mutta samassa kohtaavat silmäni epämääräisesti tähystävän katseesi ja sieluni jäähtyy vieraantuvaksi epäröiväksi ihmetykseksi taas. Mitä olet sinä, vieras ja kaunis Clelia, tiikerin kellervällä taljalla, joka niin salaperäisenä katsot, ja niin salaperäisenä kauneutena väilyt?
V.
Yksinäisessä atriumissa istuu Antinous, istuu yksin ja kuuntelee hiljaisuutta.
Edessänsä suihkuu ilmaan heleä veden säde, joka näkyy monivärisinä pisaroina ylhäällä ja sitte helähdellen putoaa takaisin marmorialtaaseen, joka häilyilee läpinäkyvänä vetenä. Ympärillä ylenevät kahden puolen hoikat valkeat pilarit, jotka keveinä kohoovat kannattamaan aukonaista kattoa. Pilarien takana hiljenee silmä katsomaan seinän heleästi yksivärisiä suunnikkaita, joita keveästi esiinastuvat pilasterit soinnukkaasti reunustavat ja joiden kirkkaalta pohjalta ruusuvyötä kantava Amor tuntuu liitävän katsojaa kohden. On hiljaista. Taampana aukenee uusien hiljaisten huoneiden pilaristoja, keveinä ylenevien pilarien juurilla näkyy siellä täällä joku valkomarmorisen kuvapatsaan solavana ja tyyneenä seisova haamu, taaimpana, jatkuvien pilarien välitse näkee taustassa vehreän puiston lehvikön, jonka keskellä korkea suihkulähde kuuluu solinoivan.
Hiljaista. Antinous istuu silkillä päällystetyllä pitkällä marmorijakkaralla, jonka neljä jalkaa himmeästi kuvastuvat permannon marmoriin, istuu hiljaa, polvensa nostettuna polvellensa ja kuuntelee hiljaisuutta. Silmänsä häilyvät vedensuihkun kimaltavassa kaaressa, mutta pilarienkin kirkas seisonta on ylenemisen tuntona läsnä hänessä, ja seinien tyyni rytmikäs näky tuntuu sävellyttävänä hänen sielullansa. Heijailevasti on huoneen koko humiseva rauha läsnä hänessä, hän tuntee hyväiltynä valkeitten marmorikuvien solakan tyyneen seisonnan pilarien välillä, tuudittuneena rauhana on sielunsa ja sointuneena mukautuu mielensä tuntemaan koko huoneen keijuilevaa levon humajointia, hiljenneenä kuuntelee hän suihkusäteen loiskuavaa putoamista pisara pisaralta ja mielensä helähtää jokaisen putoavan veden helmen helähtäessä veden hiljaa päilyvään kalvoon.