Niin aineellinen kuin henkinenkin elämä on joka hetkistä uudistumista; itse elämän sisältö, koko elintoiminta on uudistumista: uuden aineksen alinomaista omistamista, sulattamista, sen varassa uudeksi, yhä uudistuvaksi elämäksi palamista. Elämän sisältö on taistelussa, omaksi omistamisessa, vieraan aineksen väkevässä sulattamisessa oman elämän paloksi. Keneltä tämä taistelu liiaksi helpottuu, kenen ei tarvitse syttyä pakottaakseen vieraan, vastahakoisen aineksen sulautumaan hänen oman olentonsa vaatimuksiin ja lakeihin, kenen ei tarvitse jännittää henkensä tarmoa hallitakseen, elämäntuntonsa yksilölliseksi eheydeksi muokatakseen häneen tulvivaa uuden elämän-aineksen virtaa, häneltä menee taistelun ohella taistelemisen ainoa hedelmäkin menetyksiin: eletty elämä.

Kuten väkevimmän, elävimmän elämänkäsityksen omistaa se ihminen, totisimpaan, palavimpaan hengen tekoon voi kypsyä se yksilö, joka on lähimmältä kuullut luonnon hengityksen, elänyt luonnon, maan, elämän povella, tuntenut sen suonien sykinnän ja solinan, omalla elimistöllään liittynyt tähän sykintään ja solinaan ja tästä versovin sisäisin voimin luo tuntemuksensa muodon kirkkaudeksi, samaten omistaa rikkaimman ja painokkaimman, jokaista jäsentänsä sekä sitovimman ja velvoittavimman että hedelmöittävimmän elämänsisällön se kansa, jossa sisäisyyden suonet välittöminä ja runsaina sykkivät mehua pohjalta pinnalle ja jossa pinnan muotoloisto on sisäisyyden veren lämmintä, hengittävää kukintaa.

Missä sisäisen, uuden elon virtailu on ehtynyt tai ehtymässä, siellä muuttuvat elämänilmiöt ikäänkuin irrallisiksi, ilmavan kevyiksi. Kaikki kadottaa sisältönsä, kiinnekohtansa, leijaa sisäisesti keventyneenä, virvailee satunnaisena muotojen leikittelynä ja kimalteluna. Elämä häipyy tarttuvien käsien välistä, elämältä katoo sisällön side, muotoansa etsivän, muotoonsa pyrkivän aineksen sisältä käsin pakoittava, ajava mahti. Elämän velvoituksenalainen raskas työntaistelu helpponee valmiiden muotojen kokeilevaksi, keikailevaksi, leikkiväksi, melkeinpä julkeaksi yhteensommittelemiseksi. Elämä eletään kevyemmin, kuin elämän runsaus, moninaisuus ja syvyys ansaitsee. Itse eläminen, elämisen tunto kadottaa vakavuutensa, ehdottomuutensa, velvoittavan, ankaran ainokaisuusarvonsa.

Elämällä on se pettävä, helposti harhaan vievä ominaisuus, että se näkyy vain sikäli mikäli katsojalla on silmää sitä huomaamaan: ken sen kevyenä, helppona näkee, sille se onkin kevyt, helppo ja mitätön; kenen silmä taas sulkeltaa syvemmälle sen syiden ja salaisuuksien kudelmaan, hänelle se selkenee yhä painokkaampana, vaikeampana, merkitsevämpänä. On riisto oman elämän arvolta elää elämänsä liian helposti.

Tässä elämäntunnon rapistumisessa, höltymisessä, ohenemisessa on selitys kansojen vanhenemiseenkin, kukoistavien sivistyskansojen yht'äkkiseen tyhjenemiseen, kulumiseen ja rappeutumiseen. En usko, että esimerkiksi kreikkalaisilta tai roomalaisilta niiden rappeutumiskauden alkaessa kansalliset uusiutumismahdollisuudet vielä olisivat tyyten ehtyneet; sivistys oli niiden keskuudessa kehittynyt vain jonkinlaiseen umpikujaan: sivistyksen päivänvaloon kamppautunut kansanosa oli erikoistunut tämän sivistyksen sisäisten mahdollisuuksien etäisimpiin, erillisimpiin, hienoimpiin kärkiin ja huippuihin, monisärmäisimmäksi kiteytynyt, hienoimmaksi hiottu, arimmissa ilmiöissäänkin herkästi ja varmasti hallittu muotokultuuri oli muodostunut niin monipuoliseksi ja monivivahteiseksi, etäytynyt niin hiuksenhienoihin, sokkeloisiin erikoisuuksiin, että sen ilmenemismuotojen ulkonainen omistaminenkin riitti sekä kuluttamaan vahvankin henkisen työtarmon, että ylipääsemättömänä juopana eroittamaan ja eristämään sivistyksen muotoihin koulitun pintakerroksen pimeän muodottomuuden syvänteissä uinuvasta kansapohjasta. Täten tapahtunut eristäytyminen kyllä hetkellisesti helpoitti näiden sivistysten yhä herkemmäksi kiihtyvää muodollista erikoistumista, mutta samassa mitassa irkeni elämäntunto pohjaltaan: itse elämä höltyi sisällisistä, pidättävistä siteistään, sisältö hupeni vain muodoksi.

Täten sivistyksen elimistöön hiipinyt höltyminen turmeli vähitellen siveellisesti arvottomiksi ja kestämättömiksi koko nämä sivistyspiirit, ja ainoa pelastus, joka näillä kansoilla sivistyskansoina vielä olisi ollut, joka olisi voinut syöstä näiden kansojen sisäiset, tiedottomuuden onkaloihin tyrehtyneet voimat uuteen, luovasti sivistykselliseen toimintaan, olisi ollut joku näiden kansojen sisältä tapahtuva mullistus, senkaltainen sisäisten, salassa olleiden kansallisten voimien esiinpurkautuminen kuin oli esimerkiksi Ranskan vallankumous, joka vastaavanlaatuisissa sivistysolosuhteissa mursi kansan pohjavoimat huuhtomaan kansan kansallisen sivistyksen uudeksi.

[a] ]

[ SIVISTYKSELLISIÄ LAATUPIIRTEITÄ. ]

Ruotsinkielinen yläluokkamme onkin juuri kansallisen ja aineellisen eristäytymisensä ikäänkuin suljetun, suojaavan ansari-ilmakehän turvin kehittänyt itselleen hyvinkin ilmekkään ja viljellyn, sekä monivivahteisen ja elokkaan että täsmällisen ja joustavan sivistyksen, melkein ylellisyyskasviksi vaalitun ja kehitetyn muotokultuurin. Kielieron asettamaa keinotekoista, mutta keskittävää ja kohdistavaa rajaa myöten tapahtunut, sukupolvilta peritty ja sukupolvet kestänyt, jatkuva henkinen muokkaus on siinä määrin tunkenut sen lävitse, että se kauttaaltaan on sävyttynyt suhteellisesti hyvinkin vireään ja valveutuneeseen henkiseen toimekkuuteen.

Sillä on kestävän viljelystyön taipuisaksi vaivaamassa ja joustavaksi, kimmahtavaksi terästämässä hengessä ase, joka yhtä tarkasti tähdätyllä asiallisuudella ja yhtä hairahtumattomalla iskuvarmuudella voi kohdistua niin aineellisten elämänilmiöiden leikkaavaan, järjestelevään käsittelemiseen kuin arkojen hengen asioiden herkkään aistivaan tajuamiseenkin. Tämä luokka on niin viljelty, älyllisen valveutumisen virittämä muodon kuri on istuttanut siihen sellaisen tartunnan hienouden ja nopeuden, ryhdin täsmällisyyden ja samatahtisuuden, että se kuin valmiiksi pingoitettu jänneverkko antaa silmänräpäyksellisen vastakaiun jokaisen henkisen herätteen sen kieliä koskettaessa. Onkin ihailtavaa se vireys ja joustavuus, jolla tämä luokka hetkellisesti sähköittyy henkisillä virtauksilla, se mallikelpoinen, suhtaumisvalmis yhtäaikaisuus, jolla se virittyy hetkellisiin mielialasuuntiin--koko se ryhmittymisen kuri ja salamannopea valmius, joka sitä vallitsee. Mutta tämä sähköittyminen on vain pinnan hetkellistä leimahtamista: mielialavirrat kylmenevät yhtä silmänräpäyksellisesti kuin ne syttyvätkin, ja heräys haihtuu jättämättä pysyvää hengen tekoa hedelmänään. Ruotsinkielinen sivistyneistömme on kuin valmis, herkässä vireessä oleva soitin; siltä puuttuu vain soitavaa, sisäisen sävelrikkauden tulviva vuo. Siltä puuttuu se sisäisen ainesrikkauden tuhatkertaistava kaikupohja, joka sitoisi ja pidättäisi herätetyn äänen pysyväiseksi, joka hedelmöittäisi sen sisäänpäin paisuvaksi monikertaiseksi sävelkuoroksi. Sen sivistykselliseltä herkkyydeltä puuttuu kansallisuuden syvä kätkevä multakerros, jonka hedelmälliseen verhoon sivistysvaikutukset voisivat lykätä juurensa pysyäkseen elävinä ja versoakseen väkeviksi ja hedelmää kantaviksi.