Sama terävien, hallitsevien, alotevoimaisten yksilöiden puute, mikä tekee puolue-elämämme niin seisahtaneeksi ja asiallisesti hataraksi, sama puute laimentaa ja ylimalkaistaa julkista sanaammekin.
Maaseudun lehdet ovat olosuhteiden vuoksi yleisemmästi merkitsemättömiä. Niiden vaikutus ja harrastuspiiri rajoittuu verrattain vähäiseen ympäristöön, ja ovat toimitusvoimatkin yleisen yhteiskunnallisen mielipiteen johtajiksi ja suunnanantajiksi yleensä toisarvoista väkeä. Pääkaupungin johtavat lehdet taas ovat välittömästi monipäisten ja epäpersoonallisten puoluepiirien ja -ryhmien välittömän vaikutuksen ja johdon alaisina.
Sillä sijalla, jolta olisi luotava, annettava sisältöä yleiselle mielipiteelle, hyörivät ja toimivat vain näppärät ja sujahtelevat, mutta luonteettomat kynäniekat, itsenäistä näkemystä ja vakaumusta vailla olevat, mutta sitä alttiimmin ja ehdottomammin ryhmän uskoa vannovat sanasepät. Vain sellaiset sopeutuvat kätyreiksi ja kirjureiksi puoluevaltuuskunnille, vain sellaiset taipuvat siloisesti puhumaan valtuuskunnissa siloisiksi tallatuista asioista; sellaisten sanakehrän pyörimistä ei häiritse mikään itsenäinen, omavarainen havainto siitä, ett'eivät kaikki asiat todellisuudessa kuitenkaan ehkä olekaan aivan niin selkeät, yksinkertaiset, liukkaat ja pykäliin sopeutuvat kuin puoluekokouksen pöytäkirja tai puolueen vahvistettu ohjelma säätävät.
Toimituskuntien nimellisinä koristuksina saattavat kylläkin komeilla jotkut tieteellisen tai yhteiskunnallisen toiminnan eturintaman miehet, mutta työskentelevät nämä silti edelleen varsinaisilla työaloillaan. Työ, joka itsessään kysyisi väkevimmän ja hedelmällisimmänkin hengen täyden ja kokonaisen luonteen mahdin ja luovan keskittyneen työtarmon, on täten joutunut muun varsinaisen elämäntehtävän ohella tilapäisesti suoritetuksi sivutoimeksi.
Tällaisen järjestyksen jäljet näkyvätkin elävästi pääkaupungin johtavissa lehdissä. Niissä rehoittaa ilmeisin keskinkertaisuus, ainoakaan johtava persoonallisuus ei puhu niiden laimeasta arkisuudesta. Niissä kyhätään ja kyhätään palstat ja taaskin palstat harmaata, ikuisen harmaata paperia, mutta kärjeksi terästyvä, salamaksi singahtava, suorana sydämen verenä suihkuava, naulan kantaan helähtävä johtajansana jää kirpoamatta niiden sanaerämaasta. Niissä ei ole tilaa yksilöllisesti itsenäiselle ja uutta luovalle valtiolliselle ja yhteiskunnalliselle näkemykselle.
Jos missä tuntuu paisuvan väkevämpi, itsenäisempi mahti, joka ainoan riittävän ja pätevän valtuutuksen, oman henkilökohtaisen vakaumuksen nojalla tahtoisi uudistaa ja asiallisemmille, elävän elämän mukaisemmille perustuksille siirtää vanhoissa ja vanhentuneissa uomissa kulkevan puolueryhmityksemme ja jossa on näkemyksen totuutta ja vakuuttavuutta, julistajan tulta ja hartautta niin paljon, että hänessä uhkaa nousta yleistä mielipidettä luova ja muodostava voima, niin sävähtävät kaikki puoluekoneistoissa hyörivät piskuiset ratassieluset, ja yhteisessä itsehyväisessä häärinässä suljetaan ja teljetään tämä vaarallinen mies vaikutuksesta ja pelastetaan puolue hetkeksi--vaikkapa puolueen koko vastaisen elämän ja kehityksen kustannuksellakin. Onhan viisaampaa--johtokunta-viisaampaa!--ottaa alaisekseen mies, joka ei johda, on vain taipuva johdettava; silloin pysyy pääasia kuitenkin entisellään: johtokunta johtokuntana.
Mutta miten viisasta toimitusneuvostojen vallan ja vaikutuksen säilyttämiseksi onkin miehittää sanomalehtemme--johtavatkin lehtemme--keskinkertaisuuksilla, on tällainen menettely periaatteeksi omistettuna kuitenkin kansan hengen tukahuttamista. Yksilöissä, eheissä tahdoissa, luovan teon miehissä on kansan elävä voima: niiden sydämen ja pään ahjosta sinkoo kaikki, mikä antaa kansan tahdolle sisällön ja muodon, suuntaa sen, vie sen saavutuksiin. Missä persoonallisuus, luova yksilöllinen voima esiytyy on riisto kansalta, kansan oikeudelta herättäjäänsä, johtajaansa, jos ei tätä persoonallisuutta lasketa sille paikalle, missä hänen voimansa voi hedelmöittää kansan. Luova persoonallisuus on kansallinen voima. On kuolemansynti kansaa vastaan tehdä tehottomaksi tällainen luova persoonallisuus!
Väkevällä, itsevoimaisella persoonallisuudella, henkisellä ja luonteellisella kiintotähdellä, jolla on valonsäteilynsä itsessään ja joka säihkyää valonsa polttavaa rikkautta ympärilleenkin, hänen kaltaisellaan ei ole tilaa nykyaikaisessa suomalaisessa hyvin johdetussa sanomalehdessä--enempää kuin missään muussakaan suomalaisessa yhteisyrityksessä. Sillä mihin joutuisivat silloin tärkeät toimitusneuvostot ja yhteiskokemuksen ylenpalttisuutta nuokkuvat johtokunnat, jotka haukottelevat pitkäpiimäisyyttään ja unisuuden malttiaan kuin hometta jokaiseen asiaan, jota käsittelevät, ja joiden yhteisharkinnan kiirastulen lävitse itsenäinen, alkuperäinen ja uutta hedelmöivä ajatus voi yhtä helposti ja vammautumatta tunkeutua kuin kameeli neulansilmän lävitse?--Keskinkertaisuus säikähtyy aina tyrmistyneemmäksi alkuperäisesti hyvän ja väkevän ilmiön edessä kuin ala-arvoisen ja heikon, sillä oikea itsesäilytysvaisto sanoo sille, että heikko jää eloon jääneenäkin hedelmättömäksi ja siis vaarattomaksi, mutta väkevä hyvä saattaa uhata mullistuksella koko olevaa tilannetta ja suistaa keskinkertaisuuden itsensäkin valta-asemiltaan.
Erittäin kuvaavaa henkiselle ryhdillemme on muuan pienoispiirre, joka luonnehtii julkista sanaamme. Eräät asiat, laitokset, henkilöt tai toimenpiteet ovat aina jonkun lehden erikoisen suojeluksen alaisina ja ovat julkisessa toiminnassaankin pyhitetyt asianomaisen lehden arvostelevalta suhtautumiselta. Pidetäänpä aivan julkisena »skandaalina», jos vedetään julkisuuteen jotain tämmöisen, asianomaisten helmoihin otettujen laitosten tai henkilöiden heikkouksia--olkoonpa laitos tai ilmiö sivistyksellisesti tai yhteiskunnallisesti miten tärkeä tahansa ja olkoonpa heikkous tai harha-askel miten olennainen ja ilmeinen hyvänsä. Tätä peittelevää jänis-diplomatiaa--pään piiloittamista pensaaseen muun ruumiin jäädessä miten näkösälle hyvänsä--tätä hurskaan viatonta toivomusta, että kun heikkouksista ei mitään hiiskuta, ei niitä silloin olekkaan, sitä harrastetaan ja vaalitaan meillä vähin joka taholla. Tämä piirre on yhtä tuttu ja koettu jokaiselle helsinkiläiselle julkiselle arvostelijalle kuin maaseutulehtienkin avustajille. Kaikkialla saa olla yhtä varautunut siihen, että jossakin asiassa koskettaa arkaan kohtaan, jolloin arvosteleva kirjoitus tai huomautus--miten vilpittömässä mielessä se on tehtykin ja vaikkapa siitä vastaakin omalla nimellään--kuitenkin joko painetaan villaisella tai hiljaisesti haudataan paperikoriin.
[a] ]