Tämän lohkoutumisen vammat ja vauriot ovat kummallekin niin suuret, että kannattaisi todellakin sen itsekieltäytymisen uhrin, jota harhakäsityksistä valveutuminen ja luopuminen aina kysyy niin yksityiseltä ihmiseltä kuin vielä enemmän kokonaisilta, toinen toisensa harhakäsityksiä tukevilta ihmisryhmiltä. Kunpa voisi vielä ruotsinkielinen sivistyneistömme virvota suomalaiskansalliseen tajuntaan ja tuntea itsensä elimeksi Suomen kansan sivistyselimistössä! ja kunpa Suomen suomalainen kansa vielä saisi tuntea sivistyneistönsä välittömästi omakseen, oman elimistönsä elimeksi! Jos katkaistut suonet vielä voisivat liittyä toisiinsa ja alkeellinen muodostumisen voima ja viljelyksen herkkyys voisivat yhteisinä virrata ja sykkiä yhteisessä elimistössä, niin silloin olisi Suomen kansalle pelastettu sen yhteinen historiallinen menneisyys ja kevennetty sen tulevaisuus: ruotsia puhuva sivistyneistömme olisi pelastettu henkisestä hivutuskuolemastaan ja Suomen suomalainen kansa vapautettu toistamiseen suoritettavasta, vuosisataisesta raskaasta vaivannäöstä!
Niin välittömästi ja kiinteästi kuin muoto ja sisältö kuuluvat Suomen kansan toisistaan erilleen taistelevat osat toisiinsa. Vasta toistensa kanssa yhdessä muodostavat ne luonnollisen kokonaisuuden. Yhtä kipeästi kaipaa ruotsinkielinen sivistyneistömme elinedellytyksenään suomalaisen kansapohjan verestävää, elävöittävää maaperää allaan pysyäkseen terveessä elämäntajussa ja todellisuuden verekkäällä, rikkaalla, hedelmällisellä pohjalla kuin suomalainen kansapohjakin kaipaa ruotsinkielisen viljelyksemme elokasta aistia, valpasta arvostelua ja täsmällistä muodon kuria pysyäkseen sivistyksen ryhdissä ja hengen joustavassa, karaistussa, eteenpäinleikkaavassa terässä.
Suomalaisen kansapohjan aines on ruotsinkieliselle sivistyneistöllemme yhtä välttämätön kuin suomalaiselle kansapohjalle tämän sivistyneistön älyllinen terävyys ja valmius: minkä toinen puuttuu vehmaassa, antoisassa, muodostumisalttiissa sisällössä, sen puuttuu toinen tämän elämänsisällön seulovassa, valikoivassa, kuonasta ja muodottomuudesta puhdistavassa käsittelemisessä; missä toinen on rikkaudessaan avuton, siellä on toinen niukkuudessaan neuvorikas. Ruotsinkielisen sivistyneistömme älyn ja arvostelun suola kitkisi ja juurittaisi alkavalta suomalaiselta sivistykseltä monta mauttomuuden ja muodottomuuden hempeätä, levitteleivää rikkaruohoa ja monta älynvelttouden suvaitsemaa rumaa kasvettumaa, ja suomalaisen kansapohjan versova elinaines taas täyttäisi ruotsalaisen sivistyneistömme ohenneen elämäntajun vaakavalla ja painoisalla elämän sisällöllä.
--Mutta harhakäsitykset istuvat ihmisten mielissä yhtä kiinteästi kuin oikeatkin ja sekä kansojen että yksityisten historia polkee itseharhojen mutkittelevia polkuja pyrkien kiertoteitse sinne, minne suoraankin olisi ollut saavuttavissa.
Liiaksi syvälle on puolella ja toisella ehkä jo leikkautunut mieliin se usko, että suomalaisen kansan ja ruotsinkielisen sivistyneistömme välillä olisi kansallisuuden eroittava juopa, jotta tätä näköhairahdukseen perustuvaa mielialavirtausta enää voisi pysäyttää mikään mielipiteitten selkeytyminen ja totuuteen palaaminen? Liiaksi perinjuurin on ehkä jo ehditty repiä rikki Suomen tähänastinen kansallinen historia, tehdä tyhjäksi vuosisataisen työn kallis tulos, jotta enää mikään paluutie olisi mahdollinen?
Sokaistuneessa itsepetoksessa on ruotsinkielinen sivistyneistömme ehkä lopullisesti hyljännyt oman kansansa, sen kansan, jolta se on perinyt kaiken, mitä sillä on, kääntynyt vieroksuen ja hyljeksien pois siitä kansasta, jonka työn ja vaivannäön, henkisen ja aineellisen saavutuksen kaikkea koottua aarteistoa se alkuperänsä ja kehityksensä vuoksi oli asetettu valvomaan ja vaalimaan ja edelleen kehittämään, jonka elimenä ja elimeksi se oli muodostunut ja jonka palveleminen oli sille sekä elämänvelvollisuus että elämänsisällön antava elinoikeus. Oman veren silmittömällä, julkealla itsehäväisyllä ilkkuvat matalimmat näistä lyhytnäköisistä riemullisella vahingonilolla, missä luulevat vainuavansa kansallisten heikkouksiemme ja vajanaisuuksiemme jälkiä, ilkkuvat ilokseen ja itsehyväisyytensä tyydytykseksi, eivät kurittaakseen heikkouksia pois rakkauden vihastuksessa. Ja ruotsalaistomme parhaat, arvokkaat aineksetkin etäytyvät välinpitämättömyydellä ja kylmyydellä Suomen suomalaisen kansan polttavista elinharrastuksista, riistävät tältä kansalta itsensä, tämän kansan väellä ja vaivalla kehitetyt työnsuorittajat ja riistävät itseltään elämäntyön, sen painokkaan elämänsisällön ja pätevän elämänkypsyyden, joka kehittyy ihmisessä vain edesvastuullisessa, itsensä unohtavassa työssä yhteisen kokonaisuuden hyväksi.
Ruotsalaistemme omalta kannalta on tämä heidän vierautumispyrkimyksensä henkistä itsemurhaa: elämänpohjan murentamista omien jalkojen alta, elämänlähteiden tukkimista itseltään, vapaaehtoista elämäntehtävästä ja sen ohella elämän arvosta ja elämänsisällöstä luopumista; yhteiseltä suomalaiskansalliselta kannalta se taas on yhteisen lipun pettämistä, kevytmielistä tehtävän hylkäämistä, korvaamatonta kansallisen perintösaavutuksen menetystä ja tyhjiin heittämistä.
Samallaisessa sokaistussa itseraasimiskiihkossa kamppailee suomalainenkin kansanaines itseään irti kaikesta elämänyhteydestä ruotsia puhuvan sivistyneistömme kanssa. Jos toisaalta matalat ja henkisesti tajuttomat, siveellisesti edesvastuuttomat sanomalehtimiesaivot vaahtosuin iskeytyvät jokaiseen »ruotsalaisen maan» »kavallukseen» tai hirnuvalla vahingonilolla rekisteröivät jokaisen »edeltäkävijäkansan» kompastuksen, esittävät yleisölleen jokaisen puukotusjutun viimeisimpänä suomalais-suomalaisena kultuurinäytteenä, niin täydentävät heidän suomenkieliset vastineensa tätä järjetöntä silpomistyötä aivan yhtä hengettömästi pikkumaisilla ja matalasti katkeroilla partioretkillä, »Luukin jupakoilla» ruotsalaistemme heikkouksien alueille. Jos toisaalta järjestelmällisesti vetäydytään kaikesta yhteistyöstä suomalaisen aineiston kanssa, jos toimialat jaetaan, rahastot hajoitetaan kielen karsinoiden mukaan, jos vedetään--mikäli mahdollista--miehet ja varat pois yhteisistä yrityksistä, jos kaivetaan vierauden vaot niin syviksi kuin mahdollista eri kieliryhmiemme yhteiskunnallisen työskentelyn väliltä, niin pyrkii yltiöiden yhä lisäytyvä parvi toisellakin puolella tekemään yhtä perusteellista pesäeroa kielellisten ryhmiemme ja sivistystemme välillä. Jos toisaalla ollaan kansallisessa eristäytymisessä niin pitkällä, että kansalliseksi otsikoksi omistetaan nimitys »öst-svensk», niin hakevat toisaalla yhtälaiset hurma- ja yltiöpäät kaiken kansallisen, rodullisen ja runollisen innoittumisensa lähteitä jostain Vienantakaisista maailmoista. Jos toisaalla vietetään mahtipontisia »ruotsalaisuuden» päiviä, jotka omistetaan tympäisevällä, samealle ja sakealle rodulliselle itsesuitsutukselle, niin hommaillaan toisaallakin yhtä keinotekoisesti eristäytyviä ja ärsyttäviä erikoiskansallisia »Kalevala-päiviä». Katsomatta mitä kansallisen elämämme perustavia, rakentavia arvoja he heittävät menetyksiin, ovat nämä suomalaiskansalliset intoilijamme valmiit kielellisen puhdasuskoisuuden alttarilla uhraamaan Runebergin ja hänen aikakautensa korkean ja väkevälentoisen isänmaallis-kansallisen heräämisen, ollenkaan huomaamatta, että heidän silloin myöskin--jos heidän kiihkoilussaan nimittäin yleensä jotain järkeä ja johdonmukaisuutta on--olisi uhrattava Snellmaninkin ruotsinkielellä (huomaa ruotsinkielellä!) tapahtunut valtaisa herätystyö. »Kansallismielisessä» haltioitumisessaan ovat he valmiit leikkaamaan Suomen kansan historiasta viimeiset kuusi-seitsemän kohtalokasta vuosisataa, joiden työ kuitenkin on sivistyksellisesti ja yhteiskunnallisesti rakentanut sen Suomen, jossa me nyt elämme liittääkseen senjälkeen keinotekoisten löyhien haaveittensa silloilla nykyisyyden johonkin epämääräiseen, kuviteltuun Kalevala-alkuaikaan, ovat valmiit rotulahkolaisuuden puhdasoppisuuden vuoksi hylkäämään kansallisesti hyödyttömänä sen tiedon, kokemuksen ja henkisen viljelyksen pääoman, jota ruotsinkielinen sivistyneistömme eittämättömästi edustaa ja joka on yhtä kiinteästi, välittömästi ja läheisesti Suomen kansan omaa, henkeä sen hengestä, verta sen verestä kuin nämä kiihkoilijat konsanaan itsekin.
Molemmin puolisena sokaistuna, itsetuhoavana uurastuksena on siis yhteenkuuluvan eroittaminen, toistaan tukevan riistäminen toiseltaan, vasta yhteistyössä täydellisen kansallisen sivistyskokonaisuuden muodostavan elimistön lohkouttaminen kahdeksi epätäydelliseksi ryhmäksi, joista toisella ei enää ole edessään elävää tulevaisuutta, toisella taas pitkä, uudestaan suoritettava vaivan- ja ponnistuksen alainen työrupeama, uudistetussa työssä ja toistetussa vaivannäössä astuttava kiertotaival sitä päämäärää kohden, joka jo näytti saavutetulta.
Mutta jos tämä lohkoutuminen on lopullinen, jos nämä toisiinsa kuuluvat ja toisiaan tarvitsevat osat lopullisesti ovat eksyneet toisistaan, eivätkä enää voi liittyä välittömään yhteiselämiseen, niin on Suomen kansallisen tulevaisuuden vuoksi ainoastaan toivottava, että Suomen kansan kehitysmahdollisen osan, Suomen suomalaisen kansapohjan suoritettava kiertotaival on osoittautuva oikeaksi, todelliseksi kiertotieksi, eikä vain harhapoluksi, että se onkin välttämätön, kehityksen nousun vaatima, ylemmäksi johtava kiertoporras, joka kehänsä kierrettyään ja näennäisesti entiselle kohdalleen palattuaan, onkin johtanut hyvän saavutuksen entistä tähystystasoa ylemmäksi? Ehkä se ruotsinkielisen sivistyneistömme kansallinen irroittautuminen ja oman kansansa hylkääminen, joka meistä nykypolven suomalaisista tuntuu niin katkeralta ja korvaamattomalta sivistykselliseltä ja kansalliselta tappiolta, ehkä se onkin historiallinen kova välttämättömyys? Ehkä Suomen kansan tulevaisuus vaatii tämän suuren uhrin päästäkseen laajemmalle, syvemmin muokatulle ja vakavammin perustetulle pohjalle kuin nykyään, poimiakseen tulevaisuudessa rikkaammatkin ja täyteläämmät hedelmät kuin ne, jotka jo heloittivat sen saavutettavissa? Ehkä koko nykyinen kansallinen kysymyksemme onkin Suomen kansan historian tiedotonta itsekorjausta! Ehkä historiallisten olosuhteitten vuoksi ruotsinkieliseksi vierautuneen sivistyneistömme irtautuminen suomalaisesta kansallisesta elimistöstä on tämän kansallisuuden terveelle kehitykselle välttämätön puhdistusprosessi, joka särkee pois tästä elimistöstä sen, minkä olosuhteet ovat tehneet vieraaksi tälle elimistölle, ja joka särky on kestettävä ja kestettävä loppuun, jotta elimistö taas voisi toimia häiriöttä ja terveenä?