Missään kansassa ei ole veren täydellistä yhteyttä. Kaikkien nykyisten sivistyskansojen etnillinen kokoonpano ja alkuperä on varsin kirjava ja epäyhtenäinen. Historiantakaiset, tietojemme ylettyviltä ulottuvat ajat ovat olleet nähtävästi yhtämittaista kansamyllerrystä: heimojen alinomaista vaellusta ja siirtyilemistä, lakkaamatonta veren ja asuinsijojen vaihdosta, eroamista ja yhtymistä. Tällaisista, rodullisesti varsin sekoittuneista heimoista ovat nykyaikaiset europalaiset kansallisuudet muodostuneet sulattaen jatkuvan pitkäaikaisen valtiollisen, yhteiskunnallisen ja sivistyksellisen yhteiselämän puitteissa nämä ylen monitahkoiset ainekset nykyisiksi yhtenäisiksi kansallisuusvaltioiksi.--Lienee vaikeata ratkaista, onko esim. nykyinen Ranskan kansa etnillisesti katsottava pääasiallisemmin keltiläis-gallialaiseksi vaiko frankilais-burgundilais-normannilais-germaaniseksi, onko nykyinen Saksa väkevämmästi germaaninen vaiko slaavilainen vai onko sen kansallinen pohjaväri saanut voimakkaimman sävynsä ehkä muista vielä alkuperäisemmistä, nykyiselle tieteelle tuntemattomista kansa-aineksista tai mikä rotuaines antaa päävärin englantilaiselle, italialaiselle, espanjalaiselle kansanluonteelle, joissa kaikissa kansallisuuksissa germaaniset ja keltiläiset ainekset eri tavoin ja eri määrin ovat sekoittuneet vielä aikaisempiin ja pohjemmalta vaikuttaviin kansallisiin kanta-aineksiin.

Ja juuri kansan ilmekkäin, toimekkain osa, sen taloudellinen ja sivistyksellinen ylin kerros on kaikkialla kautta koko historiallisen ajanjaksonkin ollut yhä jatkuvan muukalaisvirran vaikutuksen alaisena. Juuri nämä yhteiskunnallisen ja kansallisen sivistyksen elokkaimmat ja luonnehtivimmat kerrokset sisältävät kaikkialla runsaasti verrattain hyvinkin myöhäisperäistä kansainvälistä ainesta. Paitsi sitä lakkaamatta tapahtuvaa ja vuosisatojen kuluessa hyvinkin merkittävää verenkiertoa, joka sivistyskansojen kesken juuri näissä yhteiskuntakerroksissa tapahtuu yksityisten henkilösiirtymisten kautta, mitkä henkilösiirtymiset sangen useassa tapauksessa merkitsevät uuden sivistyssuvun astumista asianomaisen kansan henkiselle viljelysmaalle--paitsi tätä säännöllistä verenuusiutumista, on huomautettava sellaisista joukkotapahtumista kuin normannilaisten hyökkäys Englantiin, uskonpuhdistuksen yhteydessä tapahtuneet joukkosiirtymiset, hugenottien karkoitukset Ranskassa, uskonvainot Espaniassa, palkkasoturilaitoksen aiheuttamat lukuisat asettumiset uusiin kansallisiin ympäristöihin, juutalaisten vaellukset, jotka kaikki ovat tuoneet runsaasti uutta vierasta verta uusiin ympäristöihinsä. Tällaiset uudet, uuteen kansalliseen ja sivistykselliseen ympäristöön joutuneet suvut sulautuvat tavallisesti jo toisessa tai ainakin kolmannessa polvessa jäljettömiin uusiin ympäristöihinsä, haihtuvat siihen kuin sateen pisara virran vuoluun--ja minkä sitte myöhemmin kuvastelevatkin kultuuri-ilmiöitä, minkä luovatkin kultuuria, sen kuvastelevat ja luovat sitä kansallista kultuuria, joka on heidän aineellisen ja henkisen elämänsä lähtökohtana, aineksena ja toimikehänä.

Jokainen kansa on historiallisen yhteiselämän luoma kokonaisuus, jonka jokaisessa solussa sykähtelee yhteinen elinhenki. Mikä ero onkin maan uumeniin uppoavalla juurella, ylväästi, teräksisesti ilmoihin nousevalla rungolla, huojuvalla, humisevalla lehvistöllä: saman elimistön ilmestyksiä ne kuitenkin ovat ja sykkivät yhteisenä samana elämisenpontena. Samaten kansakin. Miten eri tahoille sen voimat näennäisesti ovatkin suuntautuneet, miten vieraista, toisistaan etäällä olevista lähteistä sen jäsenet näyttävätkin imevän elinnesteensä, miten eri näkö-alat niille avautuvatkin, maan uumenet tai taivasten sinet, yhteisessä työssä ne kuitenkin työskentelevät, ovat kansansa elämänhengen soluja, sykkivät, välittävät, virtaavat sen elämää, ovat jokainen kohdaltaan kaikessaan kansaansa, humiskoot sitte soivana lehvistönä ilmojen sinessä ja juokoot auringon valoa kansansa elimistöön tai hiipikööt hentoisina imusuonina mullan pimennossa noutaen näkymättömässä työssä maan elähyttävät mehut kansansa suoniin.

Kansa on rodullisen kokoonpanonsa, maantieteellisten- ja ilmasto-olosuhteittensa, historiallisten vaiheittensa ja yhteiskunnallisten olojensa yhteis-, vuoro- ja vastavaikutuksien kehittämä elimistö, joka edelleen on yhtäläisen kehittymis-, muodostumis- ja vaihtumisprosessin alaisena kuin aikaisemmissakin vaiheissaan ja kuin mikään muukin elävä elimistö hyvänsä ja joka alinomaa etsii, saa ja sulattaa uusia aineksia itseensä elääkseen ja vaurastuakseen. Mikään elävä, kasvava kansa ei ole sulkeutunut laatuunsa, pysähtynyt itseensä, vaan jokaisella toimivalla huokosellaan imee se uusia vaikutuksia, uusia aineksia itseensä: alinomaa virtaa siihen sen omasta rodullisesta juuresta, sen omalta maantieteelliseltä pohjalta, sitä ympäröivästä, sen kanssa kosketuksissa olevista lähikansoista, aikakauden yhteiskunnallisista ja historiallisista virtauksista, hetken henkisestä ilmakehästä henkisiä ja aineellisia vaikutuksia, jotka saattavat kansan hengen alinomaiseen hiljaiseen muuttumistilaan. Mikään kansa ei ole henkisesti eikä aineksellisestikaan itsenäinen ja alkuperäinen: tuhannet suonet liittävät sen kulloiseenkin hetkelliseen historialliseen tilanteeseen, ja tuhansilla suonilla on se kautta historiallisen ja historiantakaisenkin olemassaolonsa juonut verenvaikutuksia ja sivistysvaikutuksia itseensä siitä ympäristöstä, johon sen ravintoa hakevat imusuonet vain ovat jaksaneet ulottua.

Mutta joskaan ei itsenäinen, niin itseänsä kansa silti on, itseänsä täydellisesti, tulisesti jokainen hetki. Kreikan tuore raakalaiskansa herää hedelmälliseksi sivistyskansaksi vasta juotuaan itämaiden sivistyksen itseensä. Tämän kansan henkiset herätteet, kaikki ne ainekset, joista sen sivistys on rakentunut, ovat juonnettavissa itämaille, mutta kreikkalainen, tulvivasti, täyteläästi, jokaista kudosta myöten kreikkalainen on kuitenkin se sivistys, joka kreikkalaisella pohjalla näistä vieraista aineksista syntyy.--Englannin hallitsijakansa juontaa kansalliset juurensa yhtä tukevasti alkuperäiseen brittiläis-keltiläiseen ja roomalaiseen kuin myöhempään anglilais-saksilaiseen tai skandinaaviseen ja normannilais-ranskalaiseen alkuperään, ja sen sivistyksen juuret ovat yhtä syvällä keltiläisessä kuin germaanisessa, romaanisessa kuin skandinaavisessa maaperässä; henkisen laatunsa ainekset on se vuosisatain vaihteessa värjännyt vaikutuksilla yhtähyvin kreikkalaisesta ja roomalaisesta muinaisuudesta kuin kunkin hetken italialaisesta, espanjalaisesta, ranskalaisesta, saksalais-hollantilaisesta nykyisyydestäkin, on yhtäläisesti sulattanut oman henkensä aineksiksi Europan kuin valtamerien takaistenkin sivistysmaailmain henkiset ilmakehät, nykyiset ja entiset; mutta huolimatta kaikesta tästä--tai oikeammin juuri tämän suunnattoman sulattamansa aineksen voimistamana--on Englannin kansa, Englannin ylpeä hallitsijakansa jokaisena historiallisena hetkenään, jokaisessa historiallisessa teossaan esiytynyt niin ilmekkäänä, tulisesti ja tarmokkaasti yhteenkuuluvana kansayksilönä, että Europan nykyisistä kansoista se sivistyksellisesti esiytyy kansallisesti eheimpänä ja yksilöllisimpänä.

Kansa, mikä sen etnillinen kokoonpano lieneekin, mistä se on saanutkin sivistysvaikutuksensa ja mitä aineellisia ja henkisiä herätteitä se onkin omakseen sulattanut, on nykyisellä elävällä hetkellä ja on jokaisena entisenä hetkenään ollut kansallinen kokonaisuus omine menneisyyksineen, jolle sen nykyisyys on perustunut ja jolle sen tulevaisuuskin on rakentuva. Kansat ovat kokonaisuuksia, yksilöitä, joilla on oma kiinteä, mutta kehityksenalainen laatunsa.

*

Tällaisessa elimellisessä, sulattavassa ja omistavassa kansakokonaisuudessa on erillinen yksilö erikoisine rodullisine tai kansallisine sukupuineen haihtuva pisara. Rodullinen alkuperä, sikäli kuin se on vaikuttamassa, ei merkitse yksilölle mitään hänen kultuurinsa ulkokohtaiseen laatuun tai ainekselliseen sisältöön nähden, ainoastaan tämän kultuurin henkilökohtaiseen tarmoon. Se ei merkitse mihinkään erikoiseen määrättyyn sivistyskokonaisuuteen kuulumista, vaan ainoastaan aivan puhtaasti yksilöllistä ominaisuutta, taipumusta, jolle ympäristö antaa aineksen ja sisällön. Yksilö saa uskomattomassa määrässä henkisen elämänsä suunnan, värin ja sisällön siitä ympäristöstä, jossa hän elää. Yksilö on täydellisesti kansa-, yhteiskunta- ja sivistysympäristönsä kuvastus, ase, se väline, jossa tämän ympäristön sisällys puhkee muodoksi. Yksilön omaa--polveutukoon se kansan omasta tai vieraasta rodusta--on vain se hengen intensiteetti, lahjakkuuden mitta, jolla hän yksilölliseltä kohdaltaan omistaa itseensä ja toteuttaa tämän ympäristönsä aineellisen ja henkisen sisällön. Yksilön henki liikkuu, kehäilee ja toteutuu niissä aineksissa, jotka hänen ympäristönsä hänelle antaa; niistä saa hänen mielikuvituksensa aineensa ja värinsä, hänen tahtonsa teräksen ja karaisun, hänen lahjakkuutensa tehtävät ja työkentän.

Rikkainkin, heränneinkin yksilö seisoo aina kansansa pohjalla; hänen katseensa saattaa kantaa kauas, huimaaviinkin henkisiin etäisyyksiin ja korkeuksiin, mutta pohja, jolta hän tähystää, taso, joka määrää hänen näköpiirinsä rajat, on aina se sivistyksellinen, kansallinen ympäristö, jossa hän elää.--Plato sameammassa, epävalmiimmassa, henkisesti heräämättömässä ympäristössä, joka ei olisi antanut hänen työskentelevän henkensä läpitunkevalle voimalle rikasta aineistoa, laajaa näköpiiriä, kirkasta, sisäistä viljeltyneisyyttä, olisi kaikilla yksilöllisillä hengenvoimillaan varustettunakin takertunut vain joksikin sokkeloiseksi Jakob Böhmeksi, jonka ajatukset hedelmättömästi olisivat uurrelleet olemisen ongelmallisissa läpinäkymättömissä syvyyksissä voimatta kirvoittua vapahtuneeseen ja vapahtavaan, aurinkokatseiseen elämänavaruuden näkemiseen.

Missä määrin yksilö yksilöllisine lahjakkaisuuksineen ja taipumuksineen on sivuseikka kansallisessa kokonaisuudessa, historiallinen, yhteiskunnallinen ja kansallisrodullinen ympäristökokonaisuus ratkaiseva pääasia, sen osoittaa elävästi henkisten voima- ja kukoistuskausien esiintyminen jossakin kansassa. Todennäköisesti on tässä kansassa suurin piirtein katsottuna aina piillyt sama määrä yksilöllistä lahjakkuutta, yksilöllisiä henkisiä mahdollisuuksia, luovia voimayksilöitä, mutta nukkuvina vuosisatoina on tämä yksilöllinen lahjakkuus uinunut kuin itseään tajuamatta kansan sielun verhossa. Lahjakkaat, lahjakkaimmatkin yksilöt ovat vaeltaneet yksilöllisen elämänsä tulematta tajuntaan niistä hengenvoimista, jotka ovat olleet heidän olentoonsa kätkettyinä; he ovat yksilöinä haihtuneet ja lahonneet kuin siemen, joka ei ole joutunut mullan kätköön. Mutta ainoastaan yksilöinä he siten tehottomina häviävät, mahdollisuuksina pysyvät he yhä läsnä kansansa henkisessä voimakokonaisuudessa. Kun vihdoinkin sattuu historiallinen tilanne, jolloin kansalla on käyttötilaisuus näillekin tähän asti ponnettomina häilyneille voimille, sukeltavat ne odottamatta esille jonkun Napoleonin, jonkun Shakespearen huikaisevana haahmona näennäisesti kuin yksilöllisen lahjakkuuden ja itsetehon lihaksitulona, todellisuudessa kuitenkin aina vain kulloisenkin kansallisen voima-aallon ylimpänä, heijastavimpana huippuna. Ellei tilanne, heidän yksilöllisten lahjojensa suunnassa kulkeva kansallinen voima-aalto olisi heitä vyöryttänyt esiin, olisi Napoleon kuollut eläkkeellä olevana ranskalaisena everstiluutnanttina Ajacciossa ja Shakespeare kunnioitettuna porvarina Stratford-on-Avonissa, ja heidän muistonsa, jossa heidän loistokkaat kansansa nyt näkevät kansallisen henkensä loistavimman ilmestyksen, lepäisi ikuisen unhotuksen povessa niin monen muun ehkä heidän vertaisensa, varjoon jääneen henkisen suurmiehen muiston rinnalla.