AINI (Tullen vasemmalta, iloisena). Kuollutko? — Ken on kuollut?
JAAKKO. Ei paljon muutakaan! — Hän oli juuri noussut vaunuihin — ja palvelia kuskin-istuimelle — — (Ainille) tiedättehän, neiti — se siisti palvelia, jolle mun vihdoin täytyi pistää teidän kirjeenne ja jonka te sanoitte hänen herransa hyljänneen — — —
AINI (viittaa Jaakon menemään pois).
JAAKKO. Niin, juuri kun he olivat päässeet paikoilleen, niin — hei, Polle! Ja hevoset mennä vilistivät kuin tuulispää! — Mutta juuri kun heidän piti kääntyä tuolla alhaalla kulmassa, jossa se suuri kivipylväs on, niin — roiskis! Vaunut kumoon — ja hevoset ojaan! —
AINI (kaatuu hermottomana luolille). Oi, taivas — —!
KLAARA. Miten kävi herra Sirkkusen?
STOOL. Minä kuulin ääniä ulkoa — — (katselee ikkunasta ulos). Voi surkeus! Häntä kannetaan tänne!
KEIKKANEN (sivulle). Hitto soi! Hän ei saa mua täällä nähdä.
(Menee oikealle).
KLAARA. Rauhoitu, lapseni — eihän se kovin vaarallista liene.