Myös Orbankin herätettiin ja Maltepen kukkulan huipulla he seisoivat kolmen, ja Haik osoitti kanuunamestarille tarkkaan sen paikan, missä keisarin teltta seisoi.
Lähes päivän koittoon saakka jäi Haik sulttaanin luo, jonka telttaa hän terävin silmin tähysteli. Sitten hän riensi salaiselle kulkupaikalleen. Mutta hän ei virkkanut mitään siitä, että sillä kohden oli helppo käydä kimppuun. Ja vielä ennenkuin päivän ensimäiset säteet saivat loistamaan Aja Sofian, kreikkalaisen pääkaupungin komeimman kirkon kultaisen kupoolin, hän oli hiljaisessa pienessä majassaan, jossa hän vielä, ennenkuin hän voi ummistaa silmänsä uneen, tarkoin tutki sitä paikkaa, mihin hän oli aarteensa haudannut.
Se paikka, jossa keisarin teltta seisoi, oli lähellä pyhän Romanuksen porttia. Sitä kohden suuntasi Orban jättiläiskanuunansa mustan surmansuun.
Kun turkkilainen sotajoukko oli tullut lähemmäksi kaupungin muureja ja kaikki kanuunat asetettu paikoilleen, alkoi Orban ladata kanuunaansa. Se ampui 360-410 kilon painoisia marmorikuulia, ja niiden vaikutuksen täytyi olla kauhea ja ruhjoa kaikki rikki; mutta vaikka Orban olikin erittäin taitava kanuunanvalaja, niin hän ei kuitenkaan osannut laskea ruutilatingin määrää singoitettavan kuulan suhteen eikä kanuunansa kantavuutta.
Haik, joka tarkoin tiesi, milloin ensimäinen laukaus oli ammuttava kanuunasta, seisoi muurilla niin kaukana, että hän oli hyvässä turvassa ja hänen sydäntään hytkäytti, kun hän ajatteli, kuinka tuo kauhean suuri kuula murskaisi mäsäksi keisarin, jota hän suunnattomasti vihasi. Hän malttoi tuskin odottaa, kunnes sen laukauksen ukkosentapainen jyrähdys kuuluisi.
Mutta Orban oli tietämättömyydestä pannut kanuunaan aivan liian suuren määrän ruutia. —
Äkkiä täytti jyrähdys ilman, painoi sitä niin kauheasti, että kaikki, jotka seisoivat lähellä, vieläpä itse Haikkin ja kaikki, jotka seisoivat piiritetyn kaupungin muureilla, ikäänkun huumaantuneina kaatuivat maahan; mutta — kuulaa ei tullut. — Se putosi etäälle maahan muurien eteen. Maltepen kukkulalla verhosi suunnaton tomupilvi ja ruudin savu kaikki sisäänsä. Kuului vaan huutoa ja valitusta eikä ilon ja voitonriemun ääniä. —
Sulttaani ajoi täyttä laukkaa siltä paikalta, mistä hän tarpeeksi etäältä ollakseen turvassa oli aikonut tarkastaa hirvittävän kanuunan kauheata vaikutusta.
Mikä näky hänelle tarjoutui! —
Pirstaleina oli kaikki kanuunan ympärillä. — Se itse oli palasiksi särkynyt. Orban ja kaikki, jotka olivat olleet avullisina kanuunan lataamisessa ja laukasemisessa, olivat niin ruhjoutuneet, ettei heidän ruumiitaan enää voinut tuntea. Tykkänään pirstoutuneen kanuunan hehkuvat kappaleet olivat saaneet aikaan kauhean hävityksen janitsharien joukossa, jotka seisoivat ryhmissä loitolla kanuunasta nähdäkseen sen vaikutuksen. Runneltuja ruumiita ja kauheita verilätäköitä oli todistamassa liian kovasti ladatun kanuunan voimaa. Itse keisarin telttakin oli vahingoittunut ja vieläpä luja, mahtavista kivilohkareista rakennettu jättiläiskanuunan alusta oli hirveästi murskaantunut.