Aikaiseen kello kuuden paikoilla, kun jo kuultiin turkkilaisten Allah-huutoja, tunkeutui suunnattomia kansanjoukkoja tuohon komeaan, suurenmoiseen rakennukseen ja täytti sen korkeaa kupoolia ja kattoa myöten. Sitten ovet suljettiin. Jokainen tahtoi, mikäli mahdollista, olla näkemässä, kun enkeli tuli leimuava miekka kädessä: jokainen tahtoi nähdä vihollisen paon ja ratketa ylistämään Herraa, kiittämään hänen jumalallista viisauttaan, jonka kunniaksi pyhän Sofian (= viisauden) kirkko oli rakennettu. Voi herkkäuskoisten kauheaa pettymystä!
Turkkilaisten raivoisista kirveeniskuista särkyivät korkean tuomiokirkon ovet ja villit voittajat tulvasivat pyhäkköön. — Tässä alkoi sarja hirmutöitä, joita kynä ei hirviä kuvaella!
Kaksittain köytettiin nuoret ja vanhat vankien joukosta yhteen ja vietiin pois orjiksi. Ne jotka näyttivät olevan tähän tarkoitukseen kelpaamattomia iskettiin kuolijaaksi, niin että verivirta juoksi Herran huoneen ovesta ja sisällä täytyi nilkkaa myöten kahlata ihmisveressä.
Kuvat revittiin rikki, jumalanpalvelukseen käytetyt puvut ryövättiin, samoin pyhät astiat. Sitten ajettiin hevoset sisään ja ruokittiin niitä, tehtiin tulia ruuan keittämistä varten pyhissä astioissa, eikä ainoastaan saaliin himo ja uskonvimma, vaan myöskin raain vallattomuus ja kauhein turmelus olivat pyhäkköä häpäisemässä.
Sulttaani oli ratsun selässä pashojensa ja virkamiestensä ympäröimänä, mikäli nämä eivät olleet päällikköinä rynnäkköä johtamassa, jäänyt telttansa luo ja katseli Maltepen kukkulalta taistelua.
Kello oli 10 aamulla, kun Halil pasha lähetti hänelle sanan, että kaupunki oli valloitettu ja hänen voittoisa sotajoukkonsa kaikissa osissa sen herrana.
Täyttä laukkaa lähti hän heti seisontapaikaltaan ajamaan Adrianopelin porttia kohden, josta hän loistavan seurueen etunenässä ratsasti sisälle suunnaten kulkunsa pyhän Sofian kirkolle. Kenraalien ja pashojen rivin takana seisoi teltan seinää vastaan painautuneena Haik Tommaso.
Hänen kostoa hehkuva sydämmensä sykähti hänen rinnassaan ja himokkain silmin katseli hän vihreitä lippuja, joiden nähtiin kaikkialla liehuvan navakassa pohjatuulessa.
"Vihdoin viimeinkin on minun kostoni täysi ja ja ihana!" huudahti hän puoliääneen, "ja kun Sofian kirkon päältä kreikkalainen risti kaatuu ja sijaan kohoaa puolikuu, silloin on minun työni täydellinen. Mutta — Tommaso, älä unohda itseäsi!" puhui hän itselleen.
Hän veti leveäteräisen puukon taskustaan, joka riippui pitkin hänen oikeaa säärtään ja viilti syvälti ja pitkälti suurherran teltan vaatteeseen ja vetäen halkeaman reunoja erilleen pujahti hän siitä sisälle. Mutta sitä hän ei ollut huomannut, että musta kapidshi-bashi, joka niin usein oli ystävällisesti irvistäen avannut hänelle teltan esiriput, oli kiiluvin silmin pitänyt silmällä jokaista hänen askeltaan ja tätäkin hänen tekoaan.