He astuivat äänettöminä katua alas.
"Mitä te äsken aioitte sanoa?" kysyi Annis vihdoin, kun vaitiolo näytti vaivaavan kumpaakin.
"Koska?"
"Kun sanoin herra Gloverin olevan meillä, niin sanoitte te luulevanne…?" Tätä sanoessaan katsoi Annis laivuriin silmäyksellä, jota tämän oli mahdoton käsittää.
"Niin, minä luulin", sanoi laivuri epätoivoisen rohkeudella, "teidän kernaimmin haluavan kotiin."
"En ymmärrä teitä", sanoi Annis kylmästi. "Olette äärettömän nenäviisas."
"Pyydän anteeksi", sanoi Wilson nöyrästi. "Olen hyvin — hyvin pahoillani."
Seurasi uusi hiljaisuus.
"Antaisin vaikka mitä, jos löytäisin teidän isänne", sanoi Wilson totisena.
"Niin! Toivoisin teidän onnistuvan — toivoisin teidän onnistuvan", sanoi Annis katsoen olkapäänsä ylitse laivuria.