"Minä en mene lastiruumaan", itki Tommy epätoivoisena. "Sanon sen yhtähyvin nyt kuin toistenkin, — minä en mene sinne!"
"Kokki", sanoi Bill levollisena. "Ole hyvä ja anna hänelle vaatteet.
Kas niin Tommy!"
"En, — en! sanon minä", kirkui poika.
"Ja sitten tuo pieni köydenpätkä, kokki", lisäsi Bill, "niin, niin, juuri se! — kas niin Tommy!"
Miehistön nuorimman silmät lensivät köydenpätkästä vaatteisiin ja takaisin köydenpätkään.
"Mutta miten minä saan ruokaa?" kysyi hän, alkaen vastahakoisesti sovittaa vaatteita päälleen.
"Voit ottaa mukaasi ruukun vettä ja vähän laivakorppuja", sanoi Bill, "ja yöllä kyllä tuomme sinulle lisää. Piiloudu lastin sekaan, äläkä näyttäydy jos joku päivällä tulee alas."
"Mutta raitista ilmaa?" kysyi uhri. "Sitä saat öisin kun otamme luukut pois", selitti Bill. "Älä ollenkaan ole levoton, minä kyllä huolehdin tarpeistasi."
Puoleksi vetäen, puoleksi työntäen vietiin vastusta tekevä poika kannelle. Äänettöminä nostivat Bill ja Ned kannet luukulta; Ned meni alas ja otti pojan syliinsä, laski hänet vesiruukkuineen lastin päälle ja kiipesi suutaan pyyhkien kiireesti ylös.
"Joko sinä maistoit pojan vesivaroja?" kysyi Bill.