"Vai niin", sanoi laivuri kohteliaasti. "Ja minkätähden tänne sitten olet tullut, ellei ole epäkohteliasta kysyä?"
"Taistellakseni vihollisen kanssa", sanoi Ralph.
"Tule tänne", käski laivuri.
Poika totteli hitaasti.
"Kuuleppas", sanoi laivuri. "Minä aion rutistaa vähän järkeä tyhmään kalloosi. Olen kuullut järjettömistä leikeistäsi maalla ja kun isäsi kertoi, ettei sinua voi pitää aisoissa, päätin minä ottaa sen tehdäkseni. Ja sen saatkin nähdä, ettei kanssani ole yhtä helppo leikitellä kuin hänen. Miten lapsellista ajatellakin! Tämäkö merirosvojen laiva! Sinun ikäisesi pojan pitäisi jo tietää, ettei sellaisia enää löydy."
"Tehän sanoitte olevanne merirosvo", sanoi poika. "Muuten en mukaanne olisi lähtenytkään."
"Senpä tähden niin sanoinkin", sanoi laivuri.
"Mutta koskaan en voinut sinua luulla sellaiseksi pässinpääksi, että todeksi sitä ottaisit. Merirosvo! Jopa nyt peräti! Näytänkö minä sitten merirosvolta?"
"Ette, — ette todellakaan", vastasi poika pilkallisesti nauraen.
"Paremmin näytätte…"
"Miltä näytän?" kysyi laivuri ja astui askeleen lähemmäksi. "Miltä?"