Perille päästyä oli ilta ja pakoveden aika, joten ankkuroitiin kaupungin lävitse juoksevan joen suuhun.
"Purjehdimme neljän tienoilla sisään", sanoi laivuri perämiehelle. "No Ralph? Tuntuuko ollenkaan paremmalta, kun vähän olen naputellut tyhmyyksiä päästäsi?"
"Paljonkin paremmalta, sir", vastasi poika kunnioittavasti.
"Ole kiltti poika", sanoi laivuri ja pysähtyi kajuutan rappusille, "niin saat jäädä, jos sinua haluttaa, pitemmällekin laivaan. Nyt saat mennä kojuusi, sillä huomen aamulla on aikaisin oltava pystyssä."
Poika jäi yksin kannelle. Miehistö istui kanssissa ja poltteli, paitsi kokkia, joka hääräili jotakin omaan laskuunsa keittiössä.
Tunti senjälkeen hiipi hänkin lepäämään. Molemmat matruusit nukkuivat jo ja kokki aikoi juuri ryömiä kojuunsa, kun samassa huomasi pojan vuoteen tyhjäksi. Ihmetellen hieroi hän nenäänsä, nousi kannelle ja katseli ympärilleen, vaan kuin ei mitään näkynyt, palasi hän takaisin.
"Missä poika on?" kysyi hän ja ravisteli Jemiä käsivarresta.
"Mitä?" mörisi Jem ja nousi istumaan. "Kenen poika?"
"Meidän, — Ralph?" sanoi kokki. "Minä en löydä häntä mistään. Ettei hän vaan olisi mennyt yli syrjän, varpusraukka."
Kun Jem kieltäytyi neuvottelemasta asiasta, herätti kokki Dobbsin. Dobbs murisi muutamia kirouksia ja nukkui uudestaan. Kokki nousi taas kannelle, etsi kaikista mahdollisista paikoista, kiipesi kappaleen matkaa mastoonkin, missä ei eläissään ollut käynyt, ja kun ei jälkeäkään näkynyt pojasta, tyytyi hän, joskin vastenmielisesti johtopäätökseen, että poika oli pudonnut mereen.