"Lähetysystävä varmaankin", sanoi perämies huolettomasti.
"Niin lähetysystävä", toisti laivuri. "Olen varma, että tulette pitämään hänestä, George; hän on ennen ollut suurimpia lurjuksia."
"Mitä sillä tarkoitatte?" kysyi perämies ja katsoi vihaisesti laivuriin.
"Hänen elämänsä historia on kovin kirjava", vastasi laivuri. "Melkein puolissa Englannin vankiloissa on hän tunnettu. Kuullessaan hänen puhettaan on kuin lukisi avonaista kirjaa."
"Vai niin! Ja hän tietysti taas alkaa ja lopettaa ateriat pitkillä rukouksilla ja veisuilla, kuten tuo viimekesäinenkin paksuniskainen, lihava roisto, joka saappaani varasti?" kysyi perämies.
"Hän ei niitä varastanut, George", sanoi laivuri. "Olisittepa nähneet hänen itkunsa ja epätoivonsa, teidän epäilyksenne kuultuaan, ette mitenkään voisi antaa anteeksi itsellenne tällaista puhetta. Hän puhui siitä kokouksessa ja me rukoilimme kaikin teidän edestänne."
"Oli turha vaiva! Te olette kaikki yhtä hyviä, te ja lähetyksenne", sanoi perämies halveksivasti. "Nenästä teitä aina vedetään. Joku roikale tulee luoksenne, puhuu kauniisti armosta, joka on tullut hänen osakseen ja te toimitatte hänelle heti helpot ja mukavat päivät. Kas niin, älkää keskeyttäkö minua. Aioitte kysyä, miksi en minä yhdy joukkoonne ja minä vastaan, että minulla on hyvä, terve järkeni vielä tallella."
"Joskus tulette muuttamaan ajatuskantaanne, hyvä George", huokasi laivuri hurskaasti ja nousi seisomaan. "Toivon sydämestäni, että Jumala lähettäisi teille jonkun surun, jonkun, jota teidän olisi mahdoton kestää. Se on ainoa mikä teidät pelastaa."
"Sitä luultavasti toivoo tuo paksuniskainen saappaiden varaskin", tuumi perämies.
"Kyllä, sitä hän juuri sanoi", vastasi laivuri hartaudella.