Perämies nousi seisomaan, kopisti pilkallisena piippunsa laivan syrjään ja alkoi kävellä edestakaisin kannella. Saamatta kuitenkaan takaisin entistä rauhaansa, hyppäsi hän laiturille ja läksi kävelemään kaupunkiin.
Oli jo myöhäinen kun hän palasi takaisin. Kynttilä piipitti huonolla valolla kajuutan pöydällä ja kapteeni istui silmälasineen lukemassa jotakin vanhaa evangelista aikakauskirjaa, laihalle mustapukuiselle miehelle.
"Tämä on perämiehemme", sanoi laivuri ja katsoi ylös kirjastaan.
"Kuuluuko hän meihin?" kysyi vieras.
Laivuri pudisti alakuloisena päätään.
"Eikö vielä?" sanoi vieras, rohkaisevalla äänellä.
"Olen nähnyt tarpeekseni teidän kaltaisianne", sanoi perämies ylpeästi. "Ja mitä enempi teitä näen, sitä vähempi teistä pidän. Ihan vereni kiehahtaa, kun katselen teitä."
"No, nyt se on paha, joka puhuu teissä", sanoi herra Hutchins tunteellisesti ja varmasti.
"Niin, hänen äänensä te kai hyvin tunnette", sanoi perämies levollisesti.
"Olen elänyt hänen kanssaan 30 vuotta", sanoi herra Hutchins kunnioitusta herättävällä painolla, "mutta silloin väsyin minä häneen."