"Kaipa se jo häntäkin pitkästytti", tuumi perämies. "30 päivää olisi jo ollut tarpeeksi minulle."
Näin sanoen, meni hän hyttiinsä, antaakseen herra Hutchinsille aikaa miettiä sopivaa vastausta, tuli taas takaisin kokonaisen whiskypullon ja lasin kanssa ja sekotti itselleen väkevän groggin. Hutchins-herra veti syvään henkeään, katsahti neuvottomana laivuriin ja pudisti päätään pullolle.
"Tiedättehän, George, etten salli teidän käyttävän tuota viheliäistä moskaa kajuutassa", sanoi vihdoin laivuri.
"En sitä itselleni tuonutkaan", vastasi perämies viisastelevasti. "Se on vaan sille 'pahalle'. Kehuu saavansa kurkkunsa kuivaksi, katsellessaan vanhaa toveriaan, Hutchinsia."
Kummakseen huomasi hän vieraan kaikin mokomin taistelevan nauruaan vastaan; hän puri huultaan ja pienet viekkaat silmänsä vetistyivät. Pian hän sentään sai takaisin totisuutensa, nousi tuoliltaan ja piti sydäntä liikuttavan puheen raittiudesta. Kiroten whiskyn syntisenä ja tarpeettomana aineena, hän lopuksi huomautti kahden englantilaisen karamellin veteen sekoitettuna ajavan saman asian.
Whiskyn näkö näytti saavan hänet aivan raivoihinsa ja laivuri istui kuin kivettynyt, kuullessaan tuonlaista merkillistä kaunopuheliaisuutta, kunnes saarnaaja vihdoin, puhuttuaan tarpeeksi perämiehelle, veti raskaasti henkeään, sieppasi pullon käteensä ja lennätti sen tuhansiksi muruiksi lattialle.
Silmänräpäyksen istui perämies voimattomana raivosta, sitten hyppäsi hän parahtaen pystyyn ja aikoi rynnätä saarnaajan niskaan, mutta onneksi sai laivuri kiinni hänen käsivarteensa, ja veli Hutchinsin onnistui pujahtaa hyttiinsä.
"Päästäkää irti", kirkui perämies. "Annan selkään sille heittiölle."
"George", sanoi laivuri ankarasti, "minä häpeän teidän tähtenne."
"Hävetkää h—tissä", ulvoi perämies. "Mikä oikeus hänellä oli rikkoa whiskypulloni."