Kolme iltaa perättäin pidettiin näitä "rakkausjuhlia", kuten herra Hutchins niitä nimitti, vaikka perämies niitä kutsui "pahemmaksi" elämäksi, kuin "kapakassa." Miehistö ei muuten niinkään ollut ihastunut psalmeihin, mutta kun he nyt saivat rääkyä niitä koko keuhkojensa voimalla ja lisäksi vielä samasta kirjasta laivurin kanssa, muutti se kokonaan asian. Sitäpaitsi huomasivat he sen ärsyttävän perämiestä ja tieto, että täten uskalsivat vastustaa päällysmiestään ja samalla sentään työskentelivät sielujensa pelastukseksi, oli kylliksi ihana. Laivapoika, jolla juuri oli äänenmurros, päästeli merkillisiä mölyääniä ja näytti vaivatta hallitsevan viittä oktaavia.
Kun oli väsytty laulamiseen, piti herra Hutchins lyhyen puheen, ottaen tavallisesti esimerkiksi voimakkaan miehen, mutta juomahimon orjan ja irstaspuheisen. Puhuja todisti, että juoppo tavallisesti tekee muitakin syntejä, vaikkapa vaan salaisuudessakin ja kuvaili miten tällainen mies meni kotiinsa ja löi vaimoaan, kun tämä moitti häntä lapsen säästölaatikon rikkomisesta ja sisällön tuhlaamisesta irlantilaiseen whiskyyn. Joka lauseen lopussa huokasi hän ja kun miehistö huomasi heilläkin olevan oikeuden tehdä samaten, huokasivat he erinomaisella mielihyvällä, — pojan huokaukset olivat varsinkin kauheat kuulla.
Saavuttiin Plymouthiin, jonne osa lastista oli jätettävä — tosiaankin kreivin aikaan, sillä perämiehen järki oli jo mennä sekaisin, kuten toistenkin, herra Hutchinsin ansiosta. Laivakissa yksin oli perämiehen kanssa järjissään; se istui kajuutan katolla ja kirosi saarnaajaa ja sinistä nauhaa, jonka oli saanut kaulaansa.
Kun laiva vihdoin oli kiinnitetty laituriin, oli liian myöhäistä alkaa lastia purkaa ja miehistö jäi istumaan kannelle, heittäen ikäviä katseita kaupungin valoihin. Heidän ilonsa, kun laivuri ilmoitti, että saisivat vieraansa kanssa mennä kävelemään, olikin sentähden rajaton ja he hyppivät kuin koulupojat.
"Parempaa seuraa on heidän mahdoton saada", tuumi laivuri, joukon lähtiessä liikkeelle. "Kun ajattelen mitä kaikkea hyvää tämä mies on saanut aikaan ainoastaan neljässä päivässä, niin oikein minä häpeän."
"Lienee kai parasta, että teette perämiehen hänestä laivallenne", sanoi
George. "Teistä tulisi mainio pari."
"Hänellä on kalliimpi kutsumus", vastasi laivuri kunnioittavasti.
Huomattuaan perämiehen kasvojen ilmeen, poistui hän huoaten. Perämies nojautui mastoa vastaan ja kun laivassa ei enää muuta kuullut kuin herra Hutchins ja aina vaan herra Hutchins, vaipui hän synkkiin mietteisiin, kunnes miehistö palasi.
"Herra Hutchins tulee jälestäpäin", huusi laivapoika. "Hän lupasi vaan mennä tervehtimään erästä vanhaa ystäväänsä."
"Minkä nimisessä kapakassa?" kysyi perämies ivallisesti.