"Mitä? — Tämä pyhä mieskö?" huudahti Dan. "Muuta kuin nauraa, en taida sellaiselle ajatukselle."
"Sitä ei hän olisi voinut tehdä", sanoi poika. "Hän oli aivan liian hurskas."
"Hutchins on ottanut nämä 23 puntaa", sanoi laivuri päättävästi, "eli sanokaamme 18, sillä viisihän minä saan takaisin."
"Nyt taidatte erehtyä sir", vastasi Dan.
"Kas niin, antakaa rahat takaisin", sanoi laivuri ankarasti.
"Ei, suokaa anteeksi, sir, sitä me emme tee", sanoi kokki omasta ja toisten puolesta, asettaen toisen jalkansa kajuutan rappusten alimmalle astuttavalle. "Veli Hutchins antoi meille rahat siksi, että lauloimme niin hyvin psalmeja. Niin hän sanoi, emmekä me olleet velvolliset uskomaan, etteivät rahat olleet rehellisesti ansaittuja. Eihän meillä, pojat, ollut mitään syytä epäillä sitä, eihän?"
"Miten se olisi voinut tulla kysymykseenkään", vastasivat kaikki esimerkiksi kelpaavalla yksimielisyydellä.
He seurasivat kokkia kannelle, nojautuivat laivan syrjään ja katselivat kaiholla paikkaa, jossa viimeisen kerran olivat nähneet hyväntekijänsä. Surullisen aavistuksen valtaamina, etteivät koskaan enää tapaisi hänen kaltaistansa ihmisystävää, hajaantuivat he kukin suunnalleen ja valmistautuivat päivän töihin.
NAIS-ASE
Pitkä kesäpäivä oli lopussa ja hämärä alkoi vähitellen muuttua pimeydeksi. Kuunari "Sinikellon" laivuri lähestyi hitaasti satamaa, perämiehensä seuraamana. Molemmat olivat käyneet ravintolassa syömässä, jonka ohessa ei juomaverojakaan unohdettu, ja laivurin itsetietoisuus, joka selvänäkin oli kyllin huomattava, ei suinkaan ollut laskenut portterin mukana. Hän astui mahtavasti kuunariinsa, mutta kääntyi yhtäkkiä perämieheensä, joka juuri aikoi seurata esimerkkiä ja nosti varottavasti leveän kätensä suulleen.