"Sehän olisi vaan tervetullut lepoaika", lisäsi miss Williams houkuttelevasti.
Kun miehet eivät kuitenkaan katselleet asiaa samassa valossa, selittivät tytöt, että heillä ei ole mitään tekemistä raukkojen kanssa ja kömpivät keulaan purjeiden alle itkemään kovaa kohtaloansa. Hetken seisoivat miehet ympärillä ja koettivat kömpelösti lohdutella, mutta saivat pian tarpeekseen nuhteista ja hävyttömyyksistä ja vetäytyivät noloina kojuihinsa.
Kun ylimmäiset humalat olivat haihtuneet laivurin päästä, alkoi häntä vähän arveluttaa tekonsa, vaan kun oli myöhäistä asiaa enää auttaa, päätti hän kestää leikin loppuun ja jäi varmuuden vuoksi itse peräsimeen.
Yö oli kirkas ja tuuli heikko. Vähitellen kuitenkin alkoivat esineet käydä selvemmiksi koittavassa päivänvalossa ja yht'äkkiä pistivät tytöt esiin alakuloiset päänsä purjeiden välistä ja hengittivät halveksivasti aamun raitista meri-ilmaa ja keskusteltuaan hetkisen innokkaasti keskenään nousivat he ylös, lähestyivät laivuria ja tirkistelivät häntä ajattelevan näköisinä.
"Se tulee käymään kuin tanssi", sanoi miss Evans, ojentautuen täyteen pituuteensa ja katsellen pilkallisesti suuttunutta miestä.
"Hänhän on kuin pieni poika", lisäsi miss Williams urhoollisesti.
"Synti, ettemme ennen tulleet sitä ajatelleeksi", tuumi miss Davies.
"Miehistö ei luultavasti hänen avukseen tule?"
"Ei tule kysymykseenkään", sanoi miss Evans halveksivasti. "Ja jos tulee, saavat osansa hekin."
Tytöt menivät matkaansa ja laivuri seurasi otsa rypyssä heidän toimiaan. Keittiöstä otettiin kaksi harjaa ja luuta. Laivuri päästi syvän huokauksen, nähdessään miss Evansin nousevan lastiruumasta toisessa kädessä ämpäri valkoista maalia, toisessa tervapytty.
"Pitäkää varanne, tytöt", varoitti miss Evans.