"Se on laitonta", totesi Biddle. "Jos he olisivat matkustajia, niin tällä lailla ei ole oikeutta kuljettaa sellaisia. Jos he taas vasten tahtoaan ovat tulleet poisviedyiksi, on se ryöstöä. Luin juuri eräänä päivänä sanomalehdestä miten eräs nuori mies oli saanut seitsemän vuotta vankeutta naisen ryöstöstä. Ottakaa huomioon, kapteeni, kolme kertaa seitsemän on… kolme kertaa seitsemän on… kolme kertaa seitsemän on… on… on enemmän, kuin halusta istuisittekaan kiinni, kapteeni."
"Tyhmyyksiä" sanoi laivuri "löytyyhän niitä salamatkustajia jotka piiloutuvat laivaan, saadakseen vapaan matkan. Ensi satamassa lasken heidät maalle, — Plymouth'issa."
Kuului kolme sydäntäsärkevää, haikeaan itkuun päättyvää huudahdusta.
"On parasta, että menette kojuun, lapset", sanoi Biddle, miehistön vanhin.
"Miksette pakota hänet viemään meidät takaisin?" sanoi harmissaan Jenny
Evans, pisin tytöistä.
"Emmehän me sitä voi tehdä, ystäväiseni", vastasi Biddle. "Se olisi vastoin lakia. Vai olisiko sinusta hauskaa nähdä meidät raudoissa."
"Samantekevää", vastasi miss Evans, valmiina itkuun, "kun vaan pääsemme pois täältä. George, vie meidät kotiin."
"Minä en voi", vastasi Scott alakuloisena. "Sitten saat katsella toista tyttöä itsellesi", sanoi miss Evans riidanhaluisena. "Minusta ei sinun vaimoasi koskaan tule. Miten kauan vankeutta luulet saavasi, jos pakottaisit laivurin kääntymään ympäri?"
"Vähintäinkin kuusi kuukautta", vastasi Biddle, Scottin puolesta.
"Kuusi kuukautta kuluu yhdessä tuokiossa", sanoi miss Evans ja pyyhki kyyneleet silmistään.