"Jos minua kysytään", sanoi hän ihmettelevälle kokille, "olen minä kuollut."
"Mitä sinä olet?"
"Kuollut!" ärjäsi George. "Kuolin kello kymmenen aamulla. Ymmärrätkö pölkkypää?"
"En, sitä en todellakaan voi sanoa", vastasi kokki happamasti.
"Sano toisillekin minun kuolleen", jatkoi George hätäisesti, "ja kääri tuo lakana ympärilleni, kuten kuolleen ainakin. Teen kyllä joskus sinulle saman palveluksen."
Kuuntelematta enempää ryntäsi kokki kannelle kertoakseen laivurille Georgen hulluksi tulosta. Vaan hämmästyksensä yhä eneni tavatessaan laivurin selittämässä samaa asiaa toisille ja hän jäi kuuntelemaan korvat höröllään. Vanhanpuoleinen soutaja ohjasi veneensä suoraan kohti kuunaria; veneen perässä istui lihava suuri nainen, musta, tiheä harso kasvoillaan. Seuraavana minuuttina laski vene kuunarin kylkeen ja kiinnitysnuora heitettiin laivaan. Laivuri katsahti tulijaan, säpsähti sisällisesti ja toivoi sydämestään Georgen onnistuvan näyttelemisessään.
"Tahdon tavata herra Cooperia", tiuskasi nainen äkäisesti, päästyään soutajan avulla kannelle.
"Valitettavasti se ei käy laatuun", vastasi laivuri kohteliaasti.
"Mitä? Ja miksikä ei?" kysyi nainen ääntänsä korottaen. "Menkää sanomaan, että hänen laillinen, hyljätty vaimonsa on täällä."
"Ei maksa vaivaa", sanoi laivuri täydellisesti käsittäen sanansa näytelmässä. "Pelkään, ettei hän kuule teitä."