"Onko siinä jotain erityisempää, kokki?" kysyi perämies.
"Kyllä, Georgesta, sir", vastasi kokki ja keskeytti lukunsa. "Myöskin muotokuva."
Hän ojensi sanomalehden perämiehelle ja jäi hymyillen kuuntelemaan tämän koiranhampaan ihmettely- ja ihastushuudahduksia.
"Mainio", kirkui perämies. "Kerrassaan mainio! Enpä ennen ole nähnyt näin hyvin onnistunutta muotokuvaa, George. Epäilemättä painetaan se kaikkiin Lontoon lehtiin ja tässähän seisoo nimikin: — George Cooper, kuunari Johan Henry, Limehouse."
Hän heitti lehden takaisin kokille ja kääntyi tirskuen toisaalle, huomatessaan Georgen hypähtävän pystyyn ja vetäytyvän kojuunsa hiljaisuuteen hautomaan kiukkuaan. Prikin perämies sytytti piippunsa, keskusteli salaperäisesti pienen ajan miestensä kanssa ja lähti sitten vihellellen kaupunkiin.
Seuraavat kaksi tuntia vietti George vuoroin kojussa, vuoroin kannella. Laivuri kertoi hänelle kuin omana keksintönään mitä oli tehtävä uhkaavan vaaran välttämiseksi ja George, vaikkakin epäilevänä, meni valmistamaan vuodettaan.
"On hyvin epäiltävää, että hän juuri tätä lehteä lukee", puheli laivuri rohkaisevasti.
"Ihmiset tekevätkin aina juuri sitä, mitä niiden ei soisi tekevän", murisi George. "Joku minut tunteva voi helposti käydä sanomassa hänelle."
"Kas! Tuolla astuu eräs nainen veneeseen", sanoi laivuri ja osotti laiturin rappusia. "Jos se olisikin juuri hän."
Sanat olivat tuskin päässeet hänen huuliltaan, kun George jo tulisella kiireellä oli kojussaan ja riisui vaatteensa, näytelläksensä osaansa.