Ensimäinen koneenkäyttäjä kohautti halveksivasti olkapäitään.
"Ostin linnun hänen seuralaisekseen", sanoi hän pitkäveteisesti.
"Hänellä on niin ikävä minun poissaollessani, Rogers."
"Mistä te sen tiedätte?" kysyi toinen.
"Hän on itse sanonut."
"Jahka nyt olette olleet naimisissa viisitoistakin vuotta, kuten minä", sanoi kolmas koneenkäyttäjä, "huomaatte kyllä, että he yleensä ovat iloisia päästessään meistä."
"Miten niin?" kysyi ensimäinen äänellä, jota itse Othellokin olisi kadehtinut.
"Niin! Me olemme kotona vain tiellä", vastasi Rogers salaisella vahingonilolla. "Vaikutamme häiritsevästi perheen tasaiseen, jokapäiväiseen, rauhalliseen elämään. Puhdistukset ja sen semmoiset täytyy lykätä tuonnemmaksi. — Ensin ovat he iloisia saadessaan meidät kotiin, sitten ovat he iloisia päästessään meistä."
"On ero vaimoillakin", sanoi äskennainut tunteellisesti.
"Minulla on mainio", jatkoi kolmas koneenkäyttäjä. "Kerrassaan mainio. Mutta hän ei turhia sure. — — Teidän vaimonnehan on vielä kolmekymmentä vuotta teitä nuorempikin."
"Kahtakymmentä viittä", oikaisi toinen äkäsesti. "Sempätähden juuri pelkäänkin, että alkavat mielistellä häntä."